keskiviikko, 26. lokakuuta 2011

Välillä muiden koirien touhuja

Pennut on nyt näytelleet pääosaa blogissa, mutta ei noita aikuisia sentään "peräkammariin" ole unohdettu.

Sumulta löytyi taannoin se haava anturasta ja sen takia se oli melkein pari viikkoa agilitylomalla. Betadinella ja jokapäiväisellä tassupesulla saatiin tassu paranemaan ja kävin ostamassa apteekista tassuvoidetta ylläpitoon, jotta ei aukeaisi uudelleen.

Sumun kanssa ollaan nyt treenailtu vähintään viikottain ja oltu muutamassa koulutuksessa. Pari viikkoa sitten oltiin Timo Rannikon koulutuksessa ja tykkäsin tosi kovasti. Olisi kiva päästä joskus uudelleenkin. Saatiin tosi kivoja vinkkejä, vaikka rata olikin melko haastava, eikä päästy vissiin puoltaväliä pidemmälle ja joitain kohtia hinkattiin lähemmäs kymmenen kertaa, ennenkuin minulta sujui.. jos sujui sittenkään. Sumun kanssa pitää ottaa enemmän harjoituksia, joissa se tulee minua kohti, se mielellään työskentelee kauempana. Niitä ollaankin nyt tehty. Treeneissä ollaan treenailtu nyt pätkiä koulutuksen radasta ja oli hienoa eilen huomata, että sehän alkoi sujumaan. Jäi itsellekin tunne, että nyt meni hyvin ja sai taas uutta motivaatiota treenaamiseen :)

Kuva: Sini Airaksinen


Kepeistä otin loputkin verkot pois ja pääasiassa Sumu pujottelee ihan hyvin. Hitaasti se alkuun meni, mutta hurjan tunnollisesti, kuitenkin pari kertaa on jättänyt viimeisen välin pujottelematta. Joistakin kulmista on aloitusvälin hahmottaminen vielä vähän vaikeaa, vaikka verkkojen kanssa treenailtiinkin kaikenlaisia keppikulmia. Ollaan niitä nyt taas tehotreenattu ja kyllä se vauhtikin sieltä alkaa löytymään. Ei tunnu ollenkaan enää niin kaukaiselta se kisaamaan lähteminen. Tälle vuodelle en kyllä kisalisenssiä enää ota, mutta ensi vuonna sitten, eihän siihen niin kauaa enää ole. Ja ompahan aikaa vielä treenailla rauhassa.

Kuva: Sini Airaksinen


Nemo viettelee kotikoiraelämää. Sen kunto on huonontunut jonkin verran. Lenkeillä vapaana spurttaillessa se alkaa yskimään, joten uskoisin sen sydämen vaivaavan. Lisäksi se kipuilee vatsaa, välillä oksentelee ja kakka on löysää. Sille pitäisi nyt varata perusteellinen terveystarkastus.. Vatsaahan siltä jo tutkittiin, mutta siellä ei ihmeempiä näkynyt, paitsi että se oli täynnä sitä itseään, johon sai lääkkeet silloin.. Nyt se kuitenkin kakkaa ihan säännöllisesti ja silti on kipeä.. Jokuhan poikaa nyt kumminkin vaivaa :((

Löytyy sillä silti pilkettä silmäkulmasta :)

Toissapäivänä pojat pääsi riehumaan Lelun soramontuille Kitkan, Kiilan ja Inton kanssa.

Kiila & Sumu

Nemsi

Into & Sumu

Eilen sen sijaan oltiin Summan soramontuilla niinikään Kitkan ja Kiilan kanssa. Harmi vaan, että kun oli ihan aurinkoinen ilma, niin kamera oli tietty kotona :(

Sain tosiaan perjantaille pennuille sen eläinlääkärintarkastuksen ja sirutuksen, päästään sitten ensi keskiviikkona viralliseen silmäpeiliin, kun on pennut sirutettu ja rekattu! :)

0 kommenttia:

Lähetä kommentti