Taikatomun sheltit

Treenit

2012-01-25T10:29:00.000+02:00

Voisi pitkästä aikaa kirjailla treenimerkintää. Eilen oli normaalit tiistain ohjatut treenit. Tanja oli tehnyt mukavan pikkuradan, joka alkuun tuntui helpolta, mutta eipäs se sitten sitä ollutkaan.

Normaaliin tapaan mittasuhteet yms. on pielessä, mutta suuntaa-antava se ehkä on. Putkeenlähetyksiä ollaan treenattu, mulla ne muistuttaa enemmän huitaisuja. Pitäisi aina muistaa rauhallisesti lähettää se, niin kiellot putkilla taatusti vähentyisi ja Sumu irtoaakin sinne paremmin, kun itse maltan sen rauhassa lähettää. 8 hypyltä käänsin sylkkärillä sen 9 putkelle, joka sujui ihan hyvin. Treenattiin sylkkäriä myös 10 hypyllä, vaikka itse olisin vienyt sen vain takaakiertona sinne. Se tuottikin ihan mielettömästi päänvaivaa. Mä en ottanut Sumua tarpeeksi haltuun ja kiilasin sen hyppäämään kympin väärinpäin. Tuntui, että kroppa ei vaan "taipunut oikein" siinä. Lisäksi mä olin myöhässä koko ajan, joten Lumppa kerkesi vetää ylimääräisen kierroksen. Saatiin me vissiin yksi onnistunut suoritus, mutta edelleen olen sitä mieltä, että takaakiertona se on helpompi.

Toisellä puolella kenttää treenailtiin kontakteja. Sumppis pysähtyy jo ihan kivasti vauhdista ja himmailu puomilla on vähentynyt hurjasti. Lisäksi otettiin keppejä ja putkikulmia. Kepit on nyt mennyt huonommaksi, mä jopa mietin, että laitanko verkot takaisin, mutta kun en millään haluaisi. Pitää vaan muistaa, etten ikinäkoskaan palkkaa sitä kädestä kepeillä.

Sitten ei treeniasiaa, mä olen jo monta vuotta haaveillut potkukelkasta ja nyt mä sellaisen sain. Jee! Nyt on vaan tullut niin hirveästi lunta, ettei se oikein ole tuolla liikkunut, kun tiet tällä kylällä on ihan "pöppöröä". Pääsee taas erilaista liikuntaa koirien kanssa harrastamaan :)) Kivaa!

Viikonlopun tulossaldoa

2012-01-17T18:28:00.002+02:00

Viikonloppuna kisailtiin yhteensä viiden startin verran. Lauantaina kisattiin Hyvinkäällä. En enää edes muista ratoja ja videoita sieltä en ole saanut käsiini. Ekalta radalta tulos oli 12,49. Tokan radan muistan, se oli radoista paras, vaikka tuloksellisesti olikin huonoin. Tykkäsin radasta ja meno tuntui kivalta. Harmikseni meinasin liukastua takanurkassa ja Sumu kiersi hypyn ja tuli sen väärään suuntaan. Tästä tulokseksi siis hyl. Kolmattakaan rataa en muista, paitsi virheiden osalta. Kepeiltä se nappasi vitosen ja putkesta kiellon. Tältä tuloksena 10.

Eli nyt treenin alle tulee niin putki- kuin keppikulmatkin. Niistä ropisee eniten virheitä. Joskin Hyvinkään putkissa on jotain, miksi Sumu ei sinne mielellään mene ja kun menee, niin putket on tooooosi hitaita. Mä joudun ihan oikeasti sitä odottelemaan putkista ulos.

Sunnuntaina kisattiin Porvoossa. Menomatkalla mulla oli tosi hyvä ja ennenkaikkea rento fiilis. Kisajännitys oli selkeästi pienempi mitä yleensä. Siitä huolimatta meidän radat oli aivan järkyttävät. Radalla se koko kivafiilis oli poissa. Mua ei huvittanut yhtään ja meno oli jotenkin sellaista väkisin vääntämistä. Se todella näkyi kaikessa. Ekan radan jälkeen mä yritin tsempata, mutta en riittävästi, joskin oli toka rata parempi, kuin eka.
Molemmilta tuli hylyt.

Ekalla radalla tuomari antoi A:n alasmenosta vitosen. Mä ihmettelin tätä jo kisapaikalla, mutta en siltikään muistanut, varmistelinko kontaktin. Videolta olen sitä katsellut, mutta se on juuri väärästä suunnasta kuvattu ja epätarkka. Siltikin mä sanon, että Sumppis otti sen kontaktin. Eipä tuolla väliä ole, koska tulos jokatapauksessa oli hyl ja siihen ei mitenkään vaikuta se kontakti.

Kisa A

Toka rata oli jo vähän parempi, mutta tuo pikku-possu varasti lähdössä.. mur! Mä en oikein tiennyt mitä olisin tehnyt ja se kyllä näkyi :D Sitten oli vuorossa lentokeinu ja lopullinen hylkäys tuli väärästä putken päästä. Mutta silti ihan hurjaa löysäilyä.. Mä pystyn kyllä juoksemaan kovempaan, tuo hidastelu ja löysäily vaikuttaa Sumunkin vauhtiin. Joten myös irtoamistreeniä tiedossa.

Kisa B

Noh, ehkä me sitten joskus....... :(

Ruutin kanssa ollaan tehty kontaktitreeniä lankunpätkällä ja hyvästi sujuu. Hallille pitäisi tämä taito siirtää. Lisäksi otin itseäni niskasta kiinni ja rupesin paneutumaan sen remmirähjäongelmaan. Tämä siis tullut takaisin pentujen syntymän jälkeen. Se on niin superärsyttävää! Eilen tehtiin lenkki ihan kaksin ja naksuttelin sen kanssa aina koiran tullessa vastaan. Viimeisen koiran kohdalla se tarjosi itse kontaktia, eikä vilkaissutkaan ohittaviin koiriin. Jei! :)

Mutta nyt Sumppiksen kanssa ohjattuihin treeneihin :)

Meilläkin on lunta!

2012-01-11T22:32:00.000+02:00

Nyt ollaan saatu täälläkin nauttia talven ja lumen riemuista! Koirat on vedellyt sellaista rallia pihalla jo ihan pienillä pissatuspyörähdyksilläkin. On se vaan aina yhtä kivaa. Ollaan taas käyty pellolla riehumassa, mutta kameraa en ole sinne jaksanut raahata, niin kuvat on otettu pihalta.

Agilityä ollaan käyty treenailemassa ja nyt otettiin kontaktit tehotreeniin (taas!). Sumppa on alkanut himmailemaan puomin alastulossa, joten tehotreenaillaan ne taas muistiin. Löysin tarkoitukseen sopivan lankunpätkänkin, niin saan tehtyä niitä ihan tässä kotona. Aloitin homman Ruutin kanssa ja ihan yllätyin, miten nopeasti neiti sen sisäisti.

Sumun kanssa tehtiin myös kotona pohjat ja tiistaina treenailtiin niitä hallilla, Satu oli sitä palkkailemassa. Hyvin sekin sujui, joskin taas pieni epävarmuus nosti päätään. Voi kunpa osaisin olla johdonmukainen, niin niitä ei aina tarvitsisi treenata uusiksi :(

Tiistain ryhmätreenit oli meille tosi hankalat. Meillä ei ollut meidän huippuhyvää vakkarikouluttajaa paikalla ja mä en oikein osannut taas mitään. Rata oli haastava, mutta oli siellä hyviäkin kohtia. Sylkkärissä mä hidastelin liikaa, mutta kolmas kerta toden sanoi. Kepeille se haki hienosti (kun ne kepit oli kisoissa vähän hakusessa) ja lähti himmailemattakin pujottelemaan oikein. Yritän siis vastaisuudessa luottaa koiraani (tätä olen kuullut useasti viime aikoina kouluttajilta... :D).

Lauantaina olisi sitten vuorossa Hyvinkään kisat ja Sumulla on siellä kolme starttia. Ilmoitin sen myös sunnuntaille Porvooseen, mutta en ole vielä ihan varma lähdetäänkö kuitenkaan. Minä aloitin viime viikolla personal trainerin tekemän harjoitusohjelman ja nyt on muutaman päivän ollut selkä taas tosi arka. Lisäksi mulla on vasen olkapää kipeä. En tiedä teenkö jonkun lihaskuntojumpan harjoituksen väärin.. :/ Vanhuus ei tule yksin, mutta voi kun ohjelmasta olisi lihaskunnon kasvaessa apua noihin ajoittain kiukutteleviin vaivoihin.

Ja kuten kuvista näkyy, mammakoira Ruulla on pari karvaa ristissä.. Ne on huvittavan näköisiä Kitkan kanssa vierekkäin.. Ruu on ruipelo :/

Ps. Ensimmäinen pentueeni täytti sunnuntaina 16 viikkoa! Pikkaraiset on alkaneet jo hampaitaan vaihtelemaan. Toivotaan siistiä purukalustoa koko porukalle!

Ensimmäiset tulokset vuonna 2012

2012-01-02T13:15:00.001+02:00

IHANAA TÄTÄ VUOTTA!!

Hetkeksi palatakseni viime vuoteen. Tämä talo on nyt hiljainen. Tuuri Onnenpoika alias Unto/Unski lähti perjantaina omaan kotiinsa Joensuuhun. Hienosti on pojalla elo alkanut ainoana koirana ja toivottavasti yhtä hienosti jatkuukin. Luovutus oli meille hurjan rankka, kun poitsu ehti olla tässä vähän kauemmin. Mikkokin sanoi, että tuntuu kuin omasta koirasta luopuisi ja niinhän se oli. Kyllä sitä pikkumiestä totisesti tulee ikävä.

Uusi vuosi otettiin vastaan kotosalla syöden, saunoen ja raketteja katsellen. Päivällä käytiin koirien kanssa pitkä lenkki, niin malttoivat nekin rauhallisesti olla. Itseasiassa tämä uusi vuosi meni paremmin, kuin mikään muu. Tuntuu, että Nemokin alkaisi vähän rauhoittua iän karttuessa. Tietysti koiria varten oli radio ja telkkari päällä. Yhden aikaan käytiin iltapissillä ja kukaan ei säikkynyt pamahtelua, joskaan se ei enää niin voimakasta ollutkaan.

Eilen sitten herätyskello (melkein) herätti klo 5, tosin itse havahduin vasta puoli kuuden aikoihin siihen. Tuula tuli kuudelta hakemaan minua ja lähdettiin Satu A:n ja Satu K:n, sekä Sumun, Hepun ja Lexan kanssa Hyvinkäälle agilitykisoihin. Kaikki taisi olla enemmän tai vähemmän silmät ristissä, vaikka uusi vuosi otettiinkin rauhallisesti vastaan. Kisapaikalla mun Tuuri-ikävää lievitti ihana kasvattityttöni Ava, joka oli Heidin ja Pöppiksen mukana tullut ihmettelemään hallin ääniä. Tyttö oli niin ihana, tällä kasvistätillä tuli ihan kyyneleet silmiin. Ihanan reipas ja itsevarma pentu. Tällä hetkellä myös ulkonäkö miellytti kovasti. Tyttö ei ollut yhtään niin jalkava, kun pentueen pojat nyt on. Oli niin ihana nähdä Heidiä ja Avaa, päivän parasta antia.

Sitten Sumpan kisoihin. Poitsu järjesti mulle vähän harmaita hiuksia lisää, kun harkkaesteillä meinasikin, ettei osaa keppejä. Onni onnettomuudessa, että mulla on paljon toistoja kestävä koira, koska muistuteltiin niitä useamman kerran. Ekalla radalla se tekikin ne ihan hyvin. Eka rata oli melkoista sählinkiä. Jo kolmoshypyllä mun ohjaus herpaantui, kun Sumu oli varastamassa puomille ja tämän takia se teki liian suuren kaarroksen ja juoksi kolmoshypyn ohi. Tästä siis se ainokainen kielto. Seuraava sählinki oli putkella, mutta siitä ei annettu kieltoa. Videosta päätellen lähellä sekin oli. Lisäksi se meinasi tehdä lentokeinun, mutta ihan viime tipassa pysähtyi aiheuttaen sitten horjahtamisen keinulta alas. Muutenkin hurjan takkuavaa menoa. Tällä kuitenkin tuloksena 5vp, pari sekuntia yliaikaa ja toinen sija.

KISA A

Hyppikseltä jäi ihan kiva maku suuhun, mutta kepeillä menin himmailemaan Sumun vauhtia ja se jotenkin törmäsi/ohitti kepit. Siitäkin kielto. Putket on hitaita ja vauhtia saisi olla lisää. Tältä radalta 5vp ja sijoitus 3.

KISA B

Tavoitteet tuli kuitenkin täytettyä. Me päästiin maalin asti ja saatiin vielä tulos kummaltakin radalta. Tästä on hyvä jatkaa tulevaisuudessa. Eiköhän tuo vauhti ja varmuus (kummallakin) lisäänny jahka saadaan kisakokemusta ja ennenkaikkea mun jännittäminen vähenee.

Seuraavat startit Sumulla on 14.1. niin ikään Hyvinkäällä.

Jouluna

2011-12-28T00:07:00.003+02:00

Niin se Joulu taas tuli kauhean hössötyksen saattelemana ja nyt se on jo ohi, mutta itseäni lainaten, on se sen kaiken hössötyksen arvoista :) Mikään ei ole niin ihanaa, kun nähdä oman lapsen riemu, kun saa Joulupukilta sen ihan ensimmäisen oman lahjansa. Ja kun se avaa lahjan, josta löytyy se kauan toivottu lelu :)))) Sama pätee myös koiriin. Koirat jouduttiin olosuhteiden pakosta sulkemaan eri tilaan pukin vierailun ajaksi. Nemmomies meinasi, että pukki on joku pahemmanlaatuinen roisto ja Tuuri olikin jo valmiiksi suljettuna toiseen huoneeseen. Poitsun lempileikki on nimittäin roikkua mun aamutakin helmoissa, en olisi halunnut, että Tuuri ottaa samat matsit Joulupukin takin kanssa :D Sai koirat silti omat pakettinsa, joissa oli tänä vuonna luut. Ruuti sai lisäksi viisi kokoa liian ison Hurtan heijastinliivin. En tajua, jos koko = selän pituus = 35cm, niin miten ihmeessä se liivi voi olla NIIN iso. Joten, jos joku haluaa Hurtan heijastinliivin, niin voin myydä 9e + pk:t. En jaksa lähteä sitä palauttelemaan, kun Sumpan manttelin kanssa oli jo ongelmia. Käyn ostamassa uuden, niin että neiti on mukana..

Ruuti jemmasi itselleen tyypilliseen tapaan kaikkien paketit ja vahti niitä silmä kovana. Yritin kuitenkin olla reilu ja annoin pojille niiden omat paketit. Ruuti tyytyi siis kyttäilemään omaa pakettiaan ja vieläkin se on avaamattomana tuolla.. Huoh, naiset! Ruutia ei siis kiinnosta nuo luut ollenkaan. Ainoa "luu", jota se syö on dentastix.

Joulu saatiin nauttia lumesta, mutta tapaninpäivänä jo myrskysi :((( Jo perinteeksi muodostunut pitkä tapaninpäivänlenkki jäi siis tekemättä (koska korttelikierrosta tuskin lenkiksi lasketaan). Jopa koiratkin kääntyi ulos mentäessä ja olivat tulossa takaisin sisään. Karmea keli ollut siitä lähtien :( Mä niin kaipaan lunta. Katselin vanhoja Tapaninpäiväkuvia ja ei sitä lunta vuonna 2008 niin kauheasti ollut, mutta pakkasta oli, se oli pääasia:

Kuvassa poseeraa Empun koirat Veeti (ylhäällä) ja Viivi, sekä enkelikoira Macy, Nemo, Sumu ja Nuka. Haikeaa, kaikin puolin..

2011

2011-12-20T22:35:00.001+02:00

Vuosi alkaa olla pulkassa kaikilta osin. Kohta rauhoitutaan joulun viettoon ja odotellaan jo uuden vuoden koitoksia. Tämä vuosi on koiraharrastusrintamalla ollut hiljainen, johtuen meille syntyneestä perheenlisäyksestä. Siitäkin huolimatta tämä vuosi on ollut erittäin erityinen ja ikimuistoinen.

Agilityn osalta taukoiltiin reilusti mun raskauden takia. Tässä vielä tavoitteet tälle vuodelle:

- Kepit kuntoon syksyyn mennessä.
- Kontaktitreeniä
- Motivaation ylläpitäminen
- Loppuvuodesta kisaamaan
- Yksi LUVA ;)

Näistä toteutui kolme ensimmäistä, mutta vaikeahkon raskauden takia treenaaminen ja sitä kautta myös kisaaminen jäi. Loppuvuodesta ollaan kuitenkin edetty ja opittu hirmuisesti ja toivottavasti sama tahti jatkuu.

Kevättalvella lenkkeiltiin ahkerasti metsissä ja vietettiin muutenkin rauhallista elämää.

Toukokuussa pyörähdettiin Haminan näyttelyssä Nemon ja Ruutin kanssa tuloksilla EH ja ERI2. Tämän jälkeen alkoikin mun mammaloma. 19.6. Sumun syntymäpäivänä meille syntyi kaunis pieni tyttövauva.

Elokuussa suoritin agilityn koulutusohjaajakurssin 1. viikonlopun. Toinen viikonloppu nyt joulukuussa jäi suorittamatta, mutta josko sen ensi vuonna sitten etsisi ja kävisi loppuun.

Heinäkuun alussa Ruuti aloitti juoksut ja se astutettiin 17.7. Robinilla. Tämä astutus tuotti tulosta ja 18.9. Ruutista tuli äiti ja minusta kasvattaja viidelle mahtavalle blue merle -lapselle. Loppuvuosi onkin mennyt enemmän tai vähemmän näitä monen vuoden haaveitani tuijotellessa ja seuraillessa. Uskomaton, tunteita täynnä oleva, mahtava projekti! Monet naurut on naurettu ja itkut itketty. Näistä palleroisista vielä Tuuri-poika on kotona, mutta sekin muuttaa 30.12. omaan kotiinsa, eikä näistä onnenkantamoisista jäänyt nyt kukaan kotiin.

Myssyssä hautuu uusia suunnitelmia, mutta niiden aika ei ole vielä, jos on koskaan.

Melkoisen hiljaiseksihan se tämä vuosi jäi, mutta toivotaan ensi vuodesta aktiivisempaa.

Oikein ihanaa, rauhallista ja rentouttavaa Joulua kaikille blogini lukijoille! Kiitos hyvin sujuneesta yhteistyöstä ja ennenkaikkea kiitos kaikille 1. pentueeni omistajille tästä vuodesta!

1. pentue 12 viikkoa!

2011-12-12T22:26:00.002+02:00

Veljekset, ei niin ilvekset. Pääkuvissa vasemmalla Harmi ja oikealla Tuuri. Seisotuskuva on Tuurista.

Sitten tytöt omistajiensa kuvaamina:

Ava. Kuva Heidi Ruoho

Tyyne. Kuva: Nina Riekki

Ira. Kuva: Sanni Kiiskilä

Mitat:
Tuuri: 27,5 cm
Harmi: 29 cm
Tyyne: 27,5 cm
Ira: 29 cm
Ava: 28 cm

Kiitos tuhannesti uusille omistajille ipanoiden kuvista, kuulumisista ja korkeuksista! Olette huippuja!

Ruun mammaloma loppui.

2011-12-09T22:36:00.001+02:00

Ensimmäisenä ilmoitus, että Tuuri Onnenpoika on löytänyt kodin. Mä en olisi uskonut näin kirjoittavani, en olisi uskonut sitä edes myyväni, mutta näillä mennään. Kadun sitä joka toinen minuutti ja sitten taas palaan maan pinnalle ja totean, ettei mulla ole aikaa pennulle ja ettei meidän laumassa nyt vaan ole paikkaa pallivikaiselle urokselle. Ja juu, tiedetään.. Ne pallit voi vielä tulla ja toivottavasti tulisikin, mutta jos ne ei tulekaan, niin mun on aina vaan hankalampi siitä luopua, mitä kauemmin sitä tässä katselen. Tuuri pääsee kuitenkin hyvään kotiin, jossa sille on aikaa ja se on tärkeintä!

Olin viime lauantaina vetämässä pentutreenejä. Mammakoira Ruu pääsi ensimmäistä kertaa esteille sitten... öö.. no erittäin pitkän ajan. Ruu oli täynnä virtaa ja lähinnä sen tekemisen voi tiivistää tähän: "väyväy, räyhräyh"... No osasi se silti jotain vielä, mutta onhan se melkoisen hiomaton timantti ja vaatii ihan mielettömästi töitä. Toivotaan siis pitkään pinnaa, joka on kyllä viime aikoina ollut melkoisen hukassa. Noh, ehkä se löytyy. Kirjallinen treenisuunnitelma Ruutille on hautumassa, jahka saan lisää käsitystä siitä, mitä se osaa.. tai lähinnä muistaa.

Itsenäisyyspäivä vietettiin hieman erilaisissa merkeissä kuin yleensä. Linnan juhlia ei tullut seurattua, mutta sen sijaan tuli käytyä Kim Kurkisen agilitykoulutuksessa Riihimäellä. Sirpa oli järjestänyt pikkujoulut pilvimarjalaisille ja Kitkahan kuuluu tähän jengiin. Tuula halusi jonkun matkakaveriksi (kuskiksi) ja mä lupauduin lähtemään. Tuuri-poika oli matkassa mukana ja täytyy taasen kehaista pikku-miestä, se on niiiiiin reipas! Se kulki hallissa häntä pystyssä ja morjesti kaikkia, niin ihmisiä kuin koiria. Sillä oli hauskaa. Ihana muru! Sumpan kanssa osallistuttiin koulutukseen ja tulipa taas todistettua, ettei me mitään osata.. Tai siis mä en osaa. Ihan hävetti! Saatiin kuitenkin hurjan hyvää treeniä ja vinkkiä tulevaan. Tykkäsin kyllä hirveästi koulutuksesta!

Torstaina käytiin hallilla treenaamassa, mutta kiireessä en kerennyt tehdä mitään suunnitelmaa ja sen kyllä huomasi. Tuntui ihan hölmöltä koko "treenaaminen" ja käteen jäi lähinnä tunne, ettei tehty mitään tai ainakaan opittu. Ruutikin oli taas mukana ja kartoitin sen osaamista vähän enemmän. Takaakierrot se osaa hyvin. Putkeen irtoaa mistä vain, jos semmoinen on vaan näkyvissä (putkihullu siis). Suoralla etenee hyvin ja siis kaiken kaikkiaan irtoaa hyvin. Namialusta vaihtuu namikuppiin.

Lisenssi on ensi vuodelle ostettu. Ja koska itsenäisyyspäivä vietettiin agilityn parissa, niin vietetään sitten uusi vuosikin.. 1.1. Sumu starttaa Hyvinkäällä. Joulun ajattelin olla kotona.

Päätös

2011-12-01T09:30:00.001+02:00

Ruutihan astutettiin siksi, että saisin siitä itselleni sen sinisen nartun, josta jo vuosikaudet olen haaveillut. Ruuti aloitti juoksun miltei samantien meidän Tinja-tytön syntymän jälkeen. Halusin tehdä pennut nyt, koska olin itse päivät kotona äitiyslomalla ja minulla oli aikaa touhuta niiden kanssa. Siltikin, jo ennen astutusta, päässä jyskytti ajatus, ettei nyt olisi oikea aika pennulle. Siis sille omalle pennulle. Yllätyksekseni Ruuti pyöräytti viisi merleä ja tavallaan "humalluin" niistä. Ajattelin, että pakkohan näistä on joku jättää, kun kerran niitä noin monta tuli. Niin.. pakko.. mikä pakko? Viikot vieri ja oli aika tehdä päätöksiä. Järjen ääni sanoi, että ei ole mitään järkeä tähän elämäntilanteeseen ottaa toista narttua, kahden pallillisen uroksen seuraksi. Elämä olisi jatkuvaa eristämistä ja se on vihoviimeinen asia, jota nyt kaipaan. No jätetään sitten uros. Kahdesta uroksesta loppujen lopuksi Tuuri vei voiton. Tai olihan se alusta asti selvää, mutta sen myöntämiseen meni aikaa.

Nyt on muut pennut lähteneet maailmalle ja Tuuri on enää jäljellä. Tuuri on ihana pentu. Sillä on ihana, avoin ja äärimmäisen valloittava luonne. Se olisi kaikin puolin se minun pentuni. Paitsi, ettei sen kivekset ole vielä laskeutuneet. Oikeastaan se sai minut miettimään asiaa vähän laajemmalta kantilta ja tajusin, että minun ei ole mikään pakko jättää pentua kotiin. Mulla on kaksi pientä lasta, toinen on ihan vauva.. Minulla on myös kolme koiraa, joista kahden kanssa harrastetaan ja kumpakaan ei toivottavasti ole ihan pian jäämässä eläkkeelle. Eihän mulla riitä aika mitenkään enää pentuun, saati kolmanteen harrastuskoiraan. Neljä koiraa on paljon kelle tahansa, saati lapsiperheelle. Mä en halua ottaa koiraa sohvankoristeeksi..

Näinollen päätettiin yksimielisellä päätöksellä luopua Tuurista. Se kirpaisee ja kovaa, mä rakastan tuota pentua koko sydämestäni, mutta nyt on aika siirtää tunteet taka-alalle ja ottaa se järki käyttöön. Jos mulla jää näistä kolmesta koirasta ja kahdesta lapsesta joskus ylimääräistä aikaa, niin voihan sen ajan käyttää vaikka ihan itseeni ;)

Eli siis, lyhyemmin. Taikatomun Tuuri Onnenpoika "Tuuri" etsii ikiomaa aktiivista ja rakastavaa kotiaan.

Tyyne has left the building

2011-11-30T21:50:00.001+02:00

Tyyne-tytöntyllerö muutti maanantaina omaan kotiinsa Raaheen. Hyvin on neidillä alkanut sujumaan. Meillä sensijaan ikävä on kova, olihan neiti pari ylimääräistä viikkoa täällä. Yhtäkkiä täällä on niin hiljaista ja niin rauhallista.. Tai no.. Ei nyt liiotella, kyllä kolmesta aikuisesta koirasta, yhdestä pennusta ja kahdesta lapsesta ihan riittävästi meteliä vielä irtoaa :D Mutta silti.. Toivottavasti Tyyne tuo paljon iloa uuteen perheeseensä!

Eilen käytiin Ruutin ja Tuurin kanssa Porvoossa. Oltiin Pian kanssa sovittu treffit lenkin merkeissä. Käytiin kiertämässä luontopolkua, Ruuti viihtyi velipoika Qkin kanssa, Tuurin peesatessa kaksikkoa. Mukana olivat myös Pätkis-äiti ja Indian-serkku. Lenkin jälkeen käytiin vielä amarillossa syömässä. Oli ihana päivä :) Oli mielettömän mukava nähdä Piaa ja tietty Ruun sukulaisia.. Niitä kun harvemmin välimatkan takia näkee. Kiitos Pia <3

Iltapäivästä kurvailin Harmia ja tietty Harmin perhettä moikkaamaan niin ikään Tuurin kera. Tuuri oli ottanut velipoikaa korkeudessa kiinni. Ei niistä silti voi käyttää sanontaa "veljekset kuin ilvekset" Ihan kun eri muotista olisi pojat valettu. Ihania ne siltikin on, kumpakin ja niin kovin tärkeitä ja rakkaita <3

Illalla olisi vielä ollut agilitytreenien vuoro, mutta jouduin ne perumaan temppuilevan selän takia. Päivä autoilua ei tehnyt hyvää.. Se on taas viikon temppuillut. Sen johdosta mä tein jotain, jota en olisi uskonut tekeväni. Palkkasin nimittäin personal trainerin.. Haluan laihtua raskauskilot pois, kiinteytyä ja ennenkaikkea tahdon saada tuon kipuilevan selän kuntoon jo ihan agilitynkin takia ja tietty arkielämän. Mullahan on siis skolioosi. joka kyllä pysyy kunnossa, jos mulla on kunnon lihakset. Raskauden jäljiltä kaikki lihakset on huonommassa kunnossa kuin koskaan aiemmin. Mä tarviin perseelle potkijaa, jotta saan itseni liikkeelle, siis kunnolla liikkeelle ja kun alan näkemään tuloksia, säilyy se motivaatiokin. Nyt vaan matka on paljon pidempi kun aiemmin.. Mä oon rapakunnossa :(( Joten katsotaan mitä tuleman pitää :)

Pennut on lentäneet pesästä..

2011-11-25T09:36:00.001+02:00

Tulikin vähän päivitystaukoa. Mä olen kärsinyt jonkinlaisesta pentukrapulasta ja toisaalta aika on mennyt näiden kahden jäljelle jääneen kanssa melkoisen tehokkaasti. Pennut siis täyttivät taannoin 8 viikkoa ja kolme niistä on nyt lentänyt pesästä. Ira muutti Haapavedelle, Ava Ylöjärvelle ja Harmi Kotkaan. Tyyne eli pikkutyttö lähtee maanantaina kauas Raaheen. Onnea matkaan kaikille ipanoille! Toivottavasti ne tuottavat paljon iloa uusille perheilleen!

Tyynen ja Tuurin kanssa ollaan opeteltu pikkuhiljaa sisäsiisteyttä, hihnakävelyä ja pikkuisia temppuja. Päteviä pentusia, joskin hihnalle näyttävät kumpikin keskaria..

Ruuti on muuttunut merleksi.

Moppi on juurtunut käteen ja sitä rataa.. Normia pentuarkea siis..

Aikuisten kanssa ollaan eletty myös normaalia arkea. Sumun kanssa käydään treenailemassa ja se alkaa tuntua aika hyvältä. Me ajateltiin Satujen kanssa viettää uusi vuosi eri tavalla.. 1.1. startataan Lumpan kanssa Hyvinkäällä. Jei!

Jospa yrittäisin aktivoitua kirjoittamisessa, niin voisi laittaa vähän yksityiskohtaisempaa juttuakin. Nyt on tapahtunut niin paljon, että menisi ikä ja tervys niitä rustaillessa. Loppuun vielä kuvia Reitkallin lenkiltä:

Nemo & Ruu

Nemo

Veeti

Lauma Paronen

Ruu

Veeti kuiskailee Ruulle salaisuuksia

Lumi

Pennut on varattu!

2011-11-07T22:49:00.001+02:00

Pikkutyttö on nyt varattu! Siitä tuli mieletön määrä kyselyjä ja päätös ei ollut helppo. Hyviä koteja oli useampi loppujen lopuksi tarjolla. Pentu lähtee kauemmas, mutta toivottavasti saan tytön kuulumisia vielä kuulla.

Näinollen meillä olisi kaikki pennut varattuja.

Huomenna yritän jaksaa rustailla vähän muutenkin kuulumisia, nyt on pennut nukkumassa ja meinasin itsekin painaa pään tyynyyn ja toivoa, ettei ensi yönä tarvitsisi nousta klo 3 (Kiitos Harmi!)

Silmätarkkia

2011-11-03T13:09:00.002+02:00

Eilen käytiin sekalaisen seurakunnan kanssa Lahdessa Pärnäsen vastaanotolla. Penskat pääsivät silmäpeiliin ja samalla katsottiin Sumun silmät. Mukana oli myös äiti Eetun ja Veetin kanssa, Tuula Kiilan kanssa ja Emppu Viivin ja Lumin kanssa. Kaikki mukana olleet koirat saivat terveen paperit, paitsi Sumu sai maininnan ylimääräisistä ripsistä. Alkuun mua harmitti, mutta sitten ajattelin, että tuo nyt on niin pieni murhe, eikä onneksi vaikuta Sumun elämään millään lailla. Se on silti sama Sumppu, kun toissapäivänäkin <3

Penskat tosiaan on kaikilta osin tutkittu ja hutkittu ja terveitä ipanoita on jokainen niistä. Tulevaisuus sitten näyttää muilta osin mitä ne on ja mitä niistä tulee. Lähtökohdat on kuitenkin kaikilla hyvät ja iloisin (joskin erittäin haikein) mielin ne luovutan uusille perheilleen.

Autoilua pennut sietivät hienosti, kukaan ei oksentanut ja ainoastaan pikkutytöllä oli suupielet vähän kuolassa. Ne jaksoivat hienosti koko pitkän päivän ja eläinlääkärissä uteliaana häkin läpi katselivat. Nauratti muutamien vieraiden ihmisten kommentit, kun talutin Sumua ja kannoin pentuja häkissä, luulivat Sumua niiden emäksi :D Tottakai se rotua tuntemattoman silmään varmasti siltä näyttääkin, mutta itseäni lähinnä nauratti :)

Ja näiden tulosten myötä varmistui myös se oma päätös.. eli kotiin tulee jäämään Tuuri-poika alias Taikatomun Tuuri Onnenpoika <3 Tämähän tarkoittaa sitä, että meidän pikkutyttö alias Tyttö 1 alias Taikatomun Oma Onnenlumous on siis yhteistyöstä kiinnostunutta, harrastavaa ja rakastavaa kotia vailla.

Kuusi viikkoa mittarissa!

2011-10-30T19:19:00.003+02:00

Perjantaina käytiin pentujen kanssa Oiwallisessa sirutuksessa ja eläinlääkärintarkastuksessa. Kaikki pennut saivat puhtaat paperit, ainoastaan Tuuri-pojan timantit eivät tuntuneet. Se oli sikäli sääli, koska pikkumies olisi tällä hetkellä ykkösvaihtoehtona jäämässä kotiin. Eilen illalla kuitenkin tunsin molemmat timangit herran jalkojen välissä, joten toivotaan, että ne siellä pysyy. Varalla olen itselleni pitänyt ykköstyttöä, mutta jos Tuuri ne pallit tekee, niin tyttö etsisi harrastavaa yhteistyökotia. Alustavia kyselyitä siitä siis otetaan vastaan. Mitään en kuitenkaan ole varmaksi päättänyt, joten sillä varauksella. Muut pennut on nyt kuitenkin varattuja ja mulla on tosi kiva fiilis näiden kotien suhteen :) Tosi kivoihin perheisiin pääsevät pikkuiset!

Onnen Hurmaa "Harmi":

Avain Onneen "Ira":

Tuuri Onnenpoika "Tuuri":

Oma Onnenlumous "nimetön":

Onnen Kultahippu "Ava":

Painoja 6-viikkoisena:

Tuuri: 1874 g
Harmi: 2294 g
nimetön: 1494 g
Ira: 2250 g
Ava: 1740 g

Kakkoset eli Harmi ja Ira vetelevät omia polkujaan. Ava on vähän suhteessa jäänyt jälkeen, kun sen kanssa ollaan taisteltu kiinteiden syömisestä. Nyt tyttö kuitenkin syö tosi hyvin, vaati vaan enemmän totuttelua, jäärä mikä jäärä ;) Pikkutyttö nimetön tulee perässä, tasaisesti sekin omalla käyrällään kasvaen.

Pennet ovat nyt saaneet koko takapihan valloitettavakseen:

Ava-riiviö äitin kimpussa

Tuuri ja Ira

Ira ja pikkutyttö

Ava

Yllä oleva kuva Avasta.. Se hyökkäili Ruutin päälle haukkuen ja muristen, olevinaan niin vakuuttava pieni koiranpentu. Ruuti pari kertaa palautti "hellästi" sen maan pinnalle, mutta riiviökakara ei antanut periksi. Sitten Ruuti ärähti sille kunnolla ja tuo kuva on kun se hämillään jäi vaan istumaan paikalleen :)

Keskiviikkona sitten silmäpeiliin.. Peukut pystyyn! :)

Välillä muiden koirien touhuja

2011-10-26T22:04:00.001+03:00

Pennut on nyt näytelleet pääosaa blogissa, mutta ei noita aikuisia sentään "peräkammariin" ole unohdettu.

Sumulta löytyi taannoin se haava anturasta ja sen takia se oli melkein pari viikkoa agilitylomalla. Betadinella ja jokapäiväisellä tassupesulla saatiin tassu paranemaan ja kävin ostamassa apteekista tassuvoidetta ylläpitoon, jotta ei aukeaisi uudelleen.

Sumun kanssa ollaan nyt treenailtu vähintään viikottain ja oltu muutamassa koulutuksessa. Pari viikkoa sitten oltiin Timo Rannikon koulutuksessa ja tykkäsin tosi kovasti. Olisi kiva päästä joskus uudelleenkin. Saatiin tosi kivoja vinkkejä, vaikka rata olikin melko haastava, eikä päästy vissiin puoltaväliä pidemmälle ja joitain kohtia hinkattiin lähemmäs kymmenen kertaa, ennenkuin minulta sujui.. jos sujui sittenkään. Sumun kanssa pitää ottaa enemmän harjoituksia, joissa se tulee minua kohti, se mielellään työskentelee kauempana. Niitä ollaankin nyt tehty. Treeneissä ollaan treenailtu nyt pätkiä koulutuksen radasta ja oli hienoa eilen huomata, että sehän alkoi sujumaan. Jäi itsellekin tunne, että nyt meni hyvin ja sai taas uutta motivaatiota treenaamiseen :)

Kuva: Sini Airaksinen

Kepeistä otin loputkin verkot pois ja pääasiassa Sumu pujottelee ihan hyvin. Hitaasti se alkuun meni, mutta hurjan tunnollisesti, kuitenkin pari kertaa on jättänyt viimeisen välin pujottelematta. Joistakin kulmista on aloitusvälin hahmottaminen vielä vähän vaikeaa, vaikka verkkojen kanssa treenailtiinkin kaikenlaisia keppikulmia. Ollaan niitä nyt taas tehotreenattu ja kyllä se vauhtikin sieltä alkaa löytymään. Ei tunnu ollenkaan enää niin kaukaiselta se kisaamaan lähteminen. Tälle vuodelle en kyllä kisalisenssiä enää ota, mutta ensi vuonna sitten, eihän siihen niin kauaa enää ole. Ja ompahan aikaa vielä treenailla rauhassa.

Kuva: Sini Airaksinen

Nemo viettelee kotikoiraelämää. Sen kunto on huonontunut jonkin verran. Lenkeillä vapaana spurttaillessa se alkaa yskimään, joten uskoisin sen sydämen vaivaavan. Lisäksi se kipuilee vatsaa, välillä oksentelee ja kakka on löysää. Sille pitäisi nyt varata perusteellinen terveystarkastus.. Vatsaahan siltä jo tutkittiin, mutta siellä ei ihmeempiä näkynyt, paitsi että se oli täynnä sitä itseään, johon sai lääkkeet silloin.. Nyt se kuitenkin kakkaa ihan säännöllisesti ja silti on kipeä.. Jokuhan poikaa nyt kumminkin vaivaa :((

Löytyy sillä silti pilkettä silmäkulmasta :)

Toissapäivänä pojat pääsi riehumaan Lelun soramontuille Kitkan, Kiilan ja Inton kanssa.

Kiila & Sumu

Nemsi

Into & Sumu

Eilen sen sijaan oltiin Summan soramontuilla niinikään Kitkan ja Kiilan kanssa. Harmi vaan, että kun oli ihan aurinkoinen ilma, niin kamera oli tietty kotona :(

Sain tosiaan perjantaille pennuille sen eläinlääkärintarkastuksen ja sirutuksen, päästään sitten ensi keskiviikkona viralliseen silmäpeiliin, kun on pennut sirutettu ja rekattu! :)

Viisikko viisi viikkoa!

2011-10-24T11:30:00.002+03:00

Ja taas mä teen tätä viikottaista blogimerkintää.. Enkö mä just tehnyt edellisen..? Ajatukset alkaa siirtyä jo luovutukseen, vaikka onhan siihen onneksi vielä muutama viikko aikaa. Haikeaa silti, kun nämä on ne ekat omat :'( Toivottavasti kuitenkin yksi pennuista jäisi piristämään tänne meidän arkea. Kaikki riippuu hyvin pitkälti eläinlääkärintarkastuksesta, johon kohtapuoliin varaan ajan. Silmäpeiliin pennaset menee 2.11. ja aika on varattu Lahteen. Pääsee pennut sitten vähän pidemmälle ajomatkalle. Samalla katsotaan Sumpparaisen silmät, kun edellisestä alkaa kohta olla jo kolme vuotta.. hyihyi minua!

Eilen käytiin ensimmäistä kertaa nuuskimassa ulkoilmaa. Ei ole luontoäiti ollut viime viikolla suotuisa meille ilmojen osalta, joten siksi vasta nyt. Kaikki pennut olivat oikein reippaita ja selvästi nauttivat ulkoilusta. Kyllä oli väsynyttä pentua sen jälkeen, vaikkei pitkää aikaa tietenkään voitu vielä olla.

Pennut ovat myös saaneet nimensä. Päätin nimetä pennut käyttämällä teemaa onni, onnellisuus.

Poika 1, jota Tuuriksi myös kutsutaan saa viralliseksi nimekseen Taikatomun Tuuri Onnenpoika. Itseasiassa Tuurin mukaan nimettiin koko muu pentue. Synnytys oli Ruutille rankka. Se ei ensin meinannut saada ponnistettua Tuuria kanavaan ja kun se viimein sai, juuttui pentu sinne yli tunniksi. Loppujen lopuksi Tuuri syntyi meidän äidin asuntoautoon matkalla päivystävälle eläinlääkärille ja se oli alkuun veltto ja tarvitsi hieman apuja. Kaikista vastoinkäymisistä huolimatta sitkeä pieni sisupussi sai hienosti elämästä kiinni ja alkoi hyvin heti alkuun imeä nisää. Heti synnyttyään nimesin sen Tuuriksi onnekkaan alkunsa mukaan ja halusin jotenkin säilyttää nimen myöskin tulevaisuudessa.

Tyttö 1 on alusta asti ollut tytöistä lempparini ja se on hyvin vahvoilla ollut jäämässä kotiin. Loppujen lopuksi en nyt tiedä kuka pennuista jää kotiin, mutta jokatapauksessa haluan tästä tytöstä jatkoa, jos vaan tulevaisuudessa puitteet sen sallivat. Tytölle varattu kutsumanimi vaikutti myös nimen valintaan, mutta olkoon se vielä jemmassa tulevaisuutta varten. Tyttö 1 on Taikatomun Oma Onnenlumous.

Poika 2 oli alusta asti hieno pentu. Se oli terhakka, imi nisää, sen väritys on hyvin kaunis, ennenkaikkea päässä. Kaiken kaikkiaan hyvin hurmaava pentu. Se sai nimekseen Taikatomun Onnen Hurmaa.

Tyttö 2:n nimen takana ei ole sen kummempaa tarinaa. Sen luonne on aivan ihana, se rakastaa lapsia ja haluaa olla ihmisten lähellä. Se on kuuliainen pentu, joka toivottavasti tulee hurmaamaan uuden omistajansa. Tyttö 2 on Taikatomun Avain Onneen.

Tyttö 3:lla on myös tullut meille (ja varsinkin Mikolle) hyvin tärkeä pentu. Onnea oli tälläkin pennulla matkassa ja siitä syystä se saa nimekseen Taikatomun Onnen Kultahippu. Kultainen pieni pentu, joka ilman onnenhippusia olisi jossain muualla, kuin täällä.. (mutta siitä myöhemmin lisää)

Loppuun vielä muutama leikkikuva pikkuisista:

Tyttö 2 aarteensa kanssa


Tyttö 3 taistelee ötökkäverkon kanssa. Pantojakin on kokeiltu.

Tyttö 3 söpöstelee <3

Poitsut

Kakkostytön suukko äitille.

Terhakka Tyttö 1

Viikkoraportti

2011-10-17T10:55:00.000+03:00

Eilen tuli pennuille jo neljä viikkoa mittariin. Tiistaina mukulat pääsivät makuuhuoneen pentulaatikosta olohuoneeseen pentuaitaukseen. Hienosti pennut sopeutuivat, eikä kukaan näytä yhtään aristelevan talon ääniä. Kolmostyttö vähän katseli Timiä pidempään, mutta se on päässyt Timin tehokäsittelyyn ja nyt siitä ei huomaa mitään pelonmerkkejä enää. Jauheliha maistuu ja eilen saivat myös ensimmäiset maistiaiset nappuloista ja nekin upposi hyvin.

Hereillä ollessaan ovat melkein koko ajan pyörimässä tässä olkkarissa ja eteiskäytävällä. Nukkumaan laitan ne kuitenkin aina aitaukseen.

Viikonloppuna kävi pari perhettä pentuja katsomassa ja molemmista jäi kyllä niin upeat fiilikset! Toivottavasti kaikkien kanssa päästään jonkinlaiseen kompromissiin siitä, kuka pentu minnekin menee. Kotiin tulee todennäköisesti yksi pentu jäämään, katsotaan nyt mihin päätökseen lopulta sitten päädyn. Ajatukset kuitenkin alkaa jo kovasti hahmottumaan ja tässä saattaa käydä juuri niinkuin ei pitänyt käydä.

4-viikkospäivän kunniaksi napattiin pennuista ensimmäiset posekuvat:

Poika 1

Poika 2


Tyttö 1

Tyttö 2

Tyttö 3

Ja pääkuvat erikseen, koska blogger oli kanssani eri mieltä kuvien sijoittelusta....

Ylärivissä pojat, keskirivissä tyttö 1 ja 2 ja alhaalla tyttö 3

Siniset 3 viikkoa!

2011-10-10T18:02:00.000+03:00

Pennut senkun kasvaa ja kehittyy. Kulunut viikko toi tullessaan taas monia uusia taitoja ja käytös on aina vaan enemmän ja enemmän koiramaista. Nyt painitaan, leikitään, haukutaan, muristaan ja hyökkäillään sisarusten ja äitikoiran kimppuun. Ulkomaailmakin kiinnostaa jo kovasti ja tämän johdosta pennut pääsevät tällä viikolla uusiin ympyröihin.

3-viikkoispainot olivat:

Poika 1: 714 g
Tyttö 1: 587 g
Poika 2: 774 g
Tyttö 2: 838 g
Tyttö 3: 742 g

Pääkuvat pennuista syntymäjärjestyksessä:

Poika 1

Tyttö 1

Poika 2

Tyttö 2

Tyttö 3

Pentujen touhuja

2011-10-05T23:22:00.000+03:00

Pennut alkaa jo pikkuhiljaa käyttäytymään kuin koirat. Iltaisin laatikossa käy melkoinen vilske ja vilinä, sekä ekat haukkumiset Poika 2:n toimesta on jo kuultu. Ruuti viihtyy selvästi aiempaa vähemmän laatikossa ja tänään käytiin ensimmäinen lenkki synnytyksen jälkeen, kun pennut niin sikeästi mahat maidosta killillään nukkuivat.

Pennut 2 viikkoa!

2011-10-03T16:56:00.001+03:00

11 vrk

Eilen tuli pennuille jo kaksi viikkoa täyteen. Hurjan nopeasti menee taas aika! Kaikki pennut nostaa painoaan, toiset nopeammin ja toiset vähän hitaammin, mutta kaikki kuitenkin nostaa.

(Suluissa viikon takaiset painot)
Poika 1: 538g (394g)
Tyttö 1: 393g (245g)
Poika 2: 533g (374g)
Tyttö2: 580g (400g)
Tyttö 3: 506g (360g)

Tuuri (poika 1) avasi silmänsä torstaina aamupäivällä ja samana iltana avasi Tyttö 1. Viikonlopun aikana aukesi lopuilla kolmellakin pennulla ja nyt on kaikilla simmut auki. Kävelyharjoituksia tekevät kovasti ja istua tönöttävät huojuen. Nyt niitä alkaa olla hauska seurata, kun tekevät jo muutakin kun syövät ja nukkuvat. Tuuri on pari kertaa pistänyt ranttaliksi ja alkaa näyttämään jo koiran elkeitä. Se on hyökkäillyt siskonsa kimppuun, mutta nopeasti nukahtanut, kun ei sen leikkiin ole reagoitu ;) Taitaa olla varsinainen termiitti pojasta kasvamassa. Kynnet niillä kasvaa ihan hurjaa vauhtia ja tänään vähän harjoiteltiin leikkaamista ja käsittelyä muutenkin, mutta ihan vähän vain.

Tiina kävi torstaina piiiitkästä aikaa kylässä ja tietystikään tänne ei ollut mitään asiaa ilman kameraa ;D Linkki Tiinan ottamiin kuviin tässä. Kiitos tuhannesti Tiina vierailuista ja kuvista! Oli ihana nähdä!

Kovasti on pennuista kyselyitä tullut, mutta en oikeastaan ole ketään minnekään vielä luvannut. Kaikki kun tahtoisi sen merlenartun, niin on sanomattakin selvää, että joku/jotkut jää ilman. Niin kovasti, kun kaikille haluaisin sen pennun antaa.. Ilkeä osa kasvatusta..

Tuuri-poika

Treeniä, lenkkiä ja vaivoja

2011-09-28T09:55:00.000+03:00

Sumun kanssa oltiin perjantaina ja sunnuntaina agilitykoulutuksissa ja maanantaina oli sitten ihan normaalit viikottaiset treenit, joissa kerrattiin sunnuntain rataa. Viikonlopusta jäi käteen hurjasti hyviä vinkkejä, muutama ahaa-elämys ja rutkasti taas treenattavaa.

Tein pikaversion viikonlopun radasta. Mittasuhteet yms. ei ihan ole kohdillaan, mutta kai se suuntaa antaa. Kakkos- ja kolmoshypyllä treenattiin leijeröintiä. Mä olin oikeastaan ihan yllättynyt, miten hyvin se meni. Pari ekaa kertaa olin (yllättäen) myöhässä ja Sumppa kerkesi ampaista putkeen, mutta oikealla ajoituksella saatiin sekin homma pelittämään. Kutosella ja seiskalla treenattiin sylkkäriä. Mä kyllä ymmärrän sen idean ja keskittymällä saan sen jotenkin onnistumaankin, mutta mä en jotenkin omaksu sitä ollenkaan. Mä onnistuin jatkuvasti pysähtymään sylkkäriä tehdessä ja Sumppa ei sitä kestä. Se alkaa heti haahuilemaan, eikä oikein osaa toimia. Lisäksi kun vedin Sumua hyppyjen välistä, kummaruin aina.. aina! Muutenkin mä olen taas alkanut hirveästi kumartelemaan, luulin jo päässeeni siitä eroon..

Leikkaukset sen sijaan sujui hyvin, mutta ollaankin niitä viime aikoinan tahkottu melkoisesti, joten niiden alkaa olla syytäkin sujua :)

Eilen oltiin meidän poikien ja Tuulan koirien kanssa metsälenkillä. Täytyy sanoa, ettei sekään ihan putkeen mennyt. Ensinnäkin.. Löysin kummastakin pojasta toistakymmentä punkkia illalla. Toiseksi, pojat keräsivät itseensä satoja (oikeesti!) takiaisia ja niiden koko turkki oli yksi ja sama tumppu. Ilta meni lattialla istuen niitä irroitellessa. Kolmanneksi. Sumppura sai tassuunsa haavan ja ennenkuin hoksasin sen, oli se ehtinyt nuolla sen ympäriltä tosi pahannäköiseksi. Eilen illalla ja tänään aamulla puhdistin sen Betadinella ja yönsä se sai viettää kauluri kaulassa. Kohta lähdetään lenkille, pestään sen jälkeen tassut ja aloitetaan tassutrimmi. Että voihan tassuvaivat!

Hei me ollaan jo viikon vanhoja!

2011-09-26T13:54:00.000+03:00

Nopeasti se viikko vierähti. Sunnuntaiaamu aiheutti pienenpientä sydämen pamppailua, kun muisteli sitä viikon takaista. Lähdettiin kuitenkin Sumpan kanssa agilitykoulutukseen, niin nopeasti semmoiset unohtui :) Pennut kasvaa ja pyöristyy. Pentulaatikossa on rauhallista ja ne vain nukkuu ja syö. Ruutin mielestä kakarat ei ilmeisesti tarjoa riittävästi puuhaa ja aktiviteettia, kun neiti jo jonkin verran kaipaa muuta puuhaa ja tulee useasti laatikosta tuohon huoneen koiraportille kyttäilemään. Pikkuisia aikoja olen sitä tänne meidänkin kanssa laskenut ja pihalla ollaan oltu jo vähän kauemmin. Kyllä se silti ne hoitaa hienosti.

1-viikkoissynttäreiden kunniaksi nappasin pennuista uusia kuvia. Eipä ne edellisistä paljon muuttunut ole :)

Poika 1

Tyttö 1

Tyttö 2

Tyttö 3

Poika 2

Esittelyssä ensimmäiset taikatomulaiset

2011-09-23T09:51:00.000+03:00

Tässäpä he:

Poika 1, jonka heti syntymän jälkeen nimesin Tuuriksi, kovimman työn tehneen äitinsä mukaan ja olihan pennulla melkoista tuuria matkassa. Syntyi klo 4.50 ja painoi syntyessään 247 g.

Tyttö 1 painoi syntyessään vain 119 g, mutta oli heti hurjan terhakka ja hakeutui nisälle. Aluksi meinasi jäädä isompien sisarustensa jalkoihin koonsa puolesta, mutta nopeasti oppi tekemään itselleen tilaa ja on kirinyt isompia sisaruksiaan hienosti kiinni. Tämä pentu syntyi klo 5.15.

Poika 2, jolle annoin työnimeksi Tempo. Syntyi klo 6.12 ja painoi 195 g. Pennuista ainoa, jonka Ruuti hoiti alusta asti itse.

Tyttö 2 syntyi klo 7.03 ja edellisen veljensä kanssa hyvin tasaisena koko ajan kasvanut. Syntymäpainoa tällä neidillä oli 188 g, mutta tällä hetkellä pentu on toiseksi kookkain.

Tyttö 3 syntyi hyvin nopeasti perätilassa edellisen jälkeen klo 7.26. Painoa tällä oli 166g. Tätä Ruuti ei jaksanut hoitaa ollenkaan. Itse avasin siltä kalvot ja katkaisin napanuoran, sekä kuivasin. Tarvitsi alkuun pientä herättelyä, sekä limat imettiin ja napanuora sidottiin. Nisälle hakeutui heti omatoimisesti.

Nyt pennut ovat siis 5 vrk vanhoja ja kuvat on otettu tänään. Viralliset nimet alkaa hahmottumaan ja kodit pennuille on kovassa mietinnässä. Kaikki ovat tosiaan hienosti nostaneet painoaan, pikkutyttö ja tyttö 3 ovat jo hyvin lähellä tuplapainoa. Ruuti hoitaa lapsensa hyvin, mutta alkaa myös pikkuhiljaa viihtymään muuallakin, kun vauvojensa luona. Pennut ovat tyytyväisiä ja hiljaisia, mun tehtävä on tällä hetkellä aika helppo :)

Ruutin synnytys..

2011-09-23T00:27:00.005+03:00

Huh, vieläkin... Neljä (melkein viisi) vuorokautta tapahtuneen jälkeen kylmät väreet sen kun kulkee pitkin kehoa, kun sitä ajattelee, vaikka välillä pystyn jo hymyilemään ja pikkuhiljaa alan kokemaan tapahtuneen erittäin opettavaisena juttuna. Mä en tiedä kerjäänkö verta nenästäni julkaisemalla tämän, mutta silläkin uhalla. Kaikki mitä sinä yönä on tehty, on tehty Ruutin parhaaksi, valitsemalla kahdesta pahasta pienemmän, maalaisjärjellä ja aivan totaalisessa paniikissa ja huolesta suunniltaan. Me yritettiin parhaamme, vaikka kaikki ei mennytkään ihan oppikirjojen mukaan. Pääasia taitaa kuitenkin olla se, että tällä hetkellä Ruuti voi hyvin ja kaikki viisi pentua on hengissä ja voi erittäin hyvin. Eli eikai se kauhean pieleen voinut mennä?

Kaikkihan alkoi perjantain ja lauantain välisenä yönä, kun sain Ruutilta mitattua alle 37 lämmöt. Lämmöt pysytteli siinä tuntumassa lauantaipäivään asti, jolloin ne alkoi hitaasti nousemaan yli 37. Synnytystiimimme kokoontui paikalle lauantaina iltapäivällä, kun Ruuti alkoi olla melko levoton. Se petaili ja läähätti, pyöri ja hyöri. Se haki minusta turvaa ja välillä jopa torkkui. Aika kului tuskallisen hitaasti, harvemmin se ihan noin hitaasti matelee. Puhelimet lauloi koko ajan. Itse en malttanut nukkua, en yhtään. Seurasin silmä kovana tyttöstäni, halusin nähdä kaiken ja olla sen kanssa. Viimein seuraavana yöllä eli sunnuntain puolella klo 2.10 alkoi tapahtumaan. Ensin alkoi pienet työnnöt, jonka jälkeen taisivat tulla vedet (mulla on vähän hämärän peitossa koko yö, ilmeisesti jonkinasteinen shokkitila ;D). Ja Ruuti ponnisteli ja ponnisteli ja vielä vähän ponnisteli.. Välillä seisoen, välillä istuen ja välillä maaten..Eikä mitään. Tunnin ponnistelujen jälkeen soitin ensimmäisen kerran kasvattaja-Pialle, joka antoi vinkkejä. Kokeilin, mutta pentua ei tuntunut kanavassa. Käytiin vähän kävelyllä ja Ruuti ponnisteli edelleen. Stimuloin sitä refleksiä ja Ruutia ponnistutti. Viimein melkein parin tunnin jälkeen se sai vesipussin ulos ja pentu tuli kanavaan. Annoin sen vielä hetken ponnistella, mutta ei tulosta. Vesipussikin hajosi, mutta pentu on ja pysyy kanavassa. Soitin päivystykseen, käski vetää pennun ulos. Yritin vetää sitä ja tunsin, että sieltä on tulossa melkoinen jötkäle. En saanut sitä mitenkään. Yritettiin nostaa Ruutia pystyasentoon ja vetää, mutta siinä kohtaa sen voimat alkoivat hiipumaan ihan totaalisesti. Pialle soitin varmaan sata kertaa, oikeesti ei mitään käsitystä monta kertaa.. Viimein oli pakko soittaa eläinlääkäriin, että me tullaan. Tässä kohtaa Ruuti oli täysin voimaton. Se makasi aivan velttona ja supistukset alkoivat hiipumaan. Voi vaan kuvitella, miltä tuntuu, kun siinä on oma rakas lemmikki. Mä menin aivan paniikkiin, kun näin tyttöni siinä tilassa. Ell antoi ohjeet, mitä tarvitaan mukaan, mutta mulla ei edes sen vertaa toiminut pää, että olisin osannut kasata tavarat. Onneksi äiti auttoi <3 Lähdettiin matkaan. Yksi synnytystiimistämme joutui lähtemään kotiin ja matkalla piti hakea ystäväni Janna tuuraamaan, kun äitini ajoi autoa ja tarvitsin yhdet apukädet.

Oltiin melkein perillä Jannan luona, kun Ruuti sai mielettömät paniikit. Se ei kertakaikkiaan meinannut kestää pahvilaatikossa, joka toimi matkamallisena pentulaatikkona. Jouduin ihan voimalla pitämään sen siellä. Hetken päästä se rauhoittui ja rupesi kurkkimaan takapäähänsä. Huomasin, että sieltähän näkyi pennun pää. Tässä kohtaa Ruuti alkoi taas makaamaan. Itse vedin pennun kokonaan pihalle ja Ruuti söi sen napanuoran poikki ja alkoi syömään jälkeisiä. Mä yritin hangata pyyhkeellä pentua, mutta kerkesin varmaan monesti todeta sen olevan kuollut, mutta ykskaks pentu päästikin mielettömän kirkaisun. Autossa tehtiin pakolliset toimenpiteet pennulle ja Ruutille. Janna soitti Pialle ja äiti päivystykseen itseni lämmittäessä ja hangatessa pyyhkeen sisällä olevaa pentua. Saatiin lisää ohjeita ja päivystäjä kehoitti meitä palaamaan kotiin, kun tientuke oli ulkona. Tässä kohtaa siis täytyy huomauttaa, että Janna sekä äitini olivat molemmat ihan ensimmäistä kertaa mukana koiran synnytyksessä, kun se aiemmin kotiinlähtenyt oli se ainoa kokeneempi. Itse olin aiemmin nähnyt pari normaalia synnytystä, tämä ei ollut lähelläkään normaalia.

Vähäsen Ruuti virkistyi saatuaan jättipoikansa ulos ja sai hetken levättyä, kun pentu oli mulla. Loppumatkaksi annoin pennun Ruutin hoiviin ja Ruuti alkoi sitä nuolla ja hoitaa (ja taas tämä "vara-mamma" itki). Päästiin takaisin kotiin, kannettiin Ruuti poikansa kanssa laatikossa sisään ja siirrettiin pentulaatikkoon, sekä punnittiin pentu, 247g. Päivystäjä sanoi puhelimessa, että Ruuti todennäköisesti pitää nyt pitkän tauon ennen seuraavaa... In my dreams.. Seuraava pentu oli ulkona klo 5.15. Ensimmäinen syntyi siis klo 4.50 ja tässä välissä ajettiin 15 min meille ja kannettiin synnytysvarusteet sisään. Pentu oli pikkuruinen merletyttö 119 g, joka kuitenkin oli hyvin terhakka heti alkuun ja hakeutui nisälle. Tässä välissä syötin Ruutille pari ruokalusikallista RC Starter Moussea ja Ruuti selvästi piristyi. N. tunnin kuluttua syntyi toinen poika (195g), merle sekin. Tämän pennun Ruuti hoiti alusta asti. Seuraava syntyi 50 min kuluttua, merletyttö (188g). Tässä kohtaa homma alkoi mennä jo ihan rutiinilla ja minäkin pikkuisen aloin rauhottumaan. Tämän jälkeen Ruuti kuitenkin meinasi, että nyt riittää. Se ponnisti pennut ulos, muttei alkanut hoitamaan niitä. Se makasi ihan puolikuolleena ja minä yritän tehdä kaikkeni, että saan sen hoitamaan, mutta turhaan. Viimeinen pentu, merletyttö sekin, syntyi 20 edellisen jälkeen perätilassa. Ruuti ei avannut kalvoja, ei pistänyt napanuoraa poikki, eikä enää syönyt jälkeisiä. Taas nousi pieni paniikin poikanen. Hoidin sitten itse pennun ja annoin sen Ruutin nenän eteen, kun pakolliset toimenpiteet oli tehty. Sitten se ilmeisesti tajusi homman jujun ja alkoi niitä hoitamaan.

Kolmostyttö oli heti hurjan reipas ja alkoi imemään nisää ja Ruutikin pikkuhiljaa alkoi siitä toipumaan. Pentuja jouduttiin melkoisesti auttamaan nisille, mutta nopeasti ne kuitenkin idean hoksasi.

Nyt pennut ovat neljä vrk vanhoja on mistään ongelmista ei ole tietoakaan. Kaikki ovat nostaneet painoaan hienosti. Ruuti on toipunut tosi hyvin ja alkaa olla iloinen, pirtsakka itsensä. Pennut se hoitaa kyllä hyvin.

Ei mennyt ihan niin kuin elokuvissa tämä homma, mutta tosiaan pääasia että kaikki päättyi hyvin. Toivottavasti ensi kerralla (siis mikä ensi kerta ;D) osataan jo olla nopeampia ja paljon parempia. Kyllä tippui ne ruusunpunaiset lasit heti alkuun päästä ja näki, mitä tämä voi olla.

Tuhannetmiljoonat kiitokset Pialle, äitille ja Jannalle. Ilman teitä tästä ei oltaisi selvitty!! KIITOS <3

1. pentue

2011-09-19T18:45:00.001+03:00

Ruuti pyöräytti eilen aamulla pentulaatikkoonsa viisi merlepentua, kolme tyttöä ja kaksi poikaa. Vastoinkäymisiltä ei vältytty, mutta niistä joskus lisää.

Paluu treeneihin

2011-09-05T23:08:00.002+03:00

Sairastelut on tältä erää sairasteltu ja tänään oli taas aika treenien. Sumppa oli jo iltapäivästä kotona ihan kierroksilla, pyöri ja hyöri ja haukkui ja riehui.. En kuitenkaan kerennyt sen kummemmin mennä sen energiaa mihinkään purkamaan, joten näillä mentiin. Kyllä mä Mikolle mainitsin, että taitaa olla ihan mahdoton tehtävä pitää tuo energiapommi lapasessa, mutta lähdettiin kuitenkin matkaan asenteella: mennään pitämään hauskaa
huolettomasti. Ei siis lähdetty treenaamaan tosissaan ja meillä meni siitä huolimatta - tai oikeastaan sen takia - treenit ihan hurjan hyvin.

Radat oli lyhyitä ja saatiin paljon onnistumisia, joskin vähintään yhtä paljon tuli lisää treenattavaa. Kaikista kivoin mieli tuli tänään keinusta. Mä olen palkannut siitä tosi herkästi ja paljon, kun Sumpalla on aina aika ajoin havaittavissa pientä kammoa. Tämä johti siihen, että Sumppa varasti aina tilaisuuden tullen keinulle. Sinänsä ärsyttävää, mutta toisaalta taas erittäin helpottavaa, kun ei tarvinut stressata sen pelkäämisen kanssa. Toivottavasti pelot olisi taaksejäänyttä elämää ja nyt voitaisi puhua keinun kohdalla estevarmasta koirasta :)

Edelleen pitäisi kaarroksia saada pienemmiksi. Sumu hyppii niin tajuttoman pitkiä hyppyjä ja usein mun käskyt on myöhässä..

Ja ne kepit... AINA kun otetaan se yksi edistysaskel, niin seuraavalla kerralla otetaan viisi taaksepäin.. Mun pakko, siis ihan oikeesti pakko päästä ohjattujen välissäkin niitä treenaamaan. Mä haluun noista verkoista eroon, lopullisesti!

Positiivista oli kuitenkin, että päästiin radat alusta loppuun ilman suurempaa sählinkiä ja mä suurinpiirtein tiesin mitä teen ja se on mulle jo iso edistysaskel. Sumu siis kesti lapasessa :)

Ruuti sai viikonloppuna oman pienen yksiönsä, kun Mikko rakensi sen pentulaatikon. Ainakin nyt neiti näytti siinä viihtyvän ja kunhan saadaan vielä ovi tehtyä, niin Luutikoilanen saa olla siellä niin paljon, kun haluaa <3 Rinsessa alkaa olla aika tuhdissa kunnossa ja selkeästi väsyneempi. Kyllä se lenkkejä vielä kävelee, mutta kotona vaan makailee. Tänäänkään se ei edes vieraita erikoisemmin moikkaillut, vaikka normaalisti on jatkuvasti pyrkimässä syliin ja kerjää huomiota.

Sairaslomailua

2011-08-31T09:14:00.000+03:00

Tämä on niin tyypillistä meidän tuuria.. Koko kesä ollaan oltu terveitä, mutta tietysti kun aloitetaan treenaaminen uudelleen, iskee sitten tautejakin. Heräsin perjantaina aamuyöstä Sumun mielettömään piippaamiseen. Ennenkuin ehdin tajuta mitään ja kammeta itseäni ylös, oli Sumu tehnyt hurjat ripulipaskat ympäri kämppää, seiniä ja mattoja myöten. Loppuyö jatkui tätä ja aamulla se aloitti oksentelun. Jätin sille kokonaan aamuruuan antamatta. Päivällä annoin ruiskulla vettä ja löysin kaapista canikuria, josta tein mössöä ja syöttelin sille. Iltapäivästä Sumu alkoi olla parempi ja illalla se sai kermaviiliä ruuaksi. Lauantai-päivä meni ihan hyvin ja Sumppa alkoi olla jo pirteämpi. Lauantai-iltana uskalsin antaa sille ihan normaalin ruuan. Tämän jälkeen se aloitti koko shown uudelleen. Onneksi älysin sen sulkea keittiöön, koska sunnuntaiaamuna oli koko keittiön lattia täynnä ripulia. Sunnuntaina juhlittiin vielä Timin 3-vuotissyntymäpäiviä, joten suljin koirat makuuhuoneeseen ja jätin taas Sumulta aamuruuan pois. Sunnuntai meni sitten kuitenkin ihan ok ja illalla annoin sille ruuan kera kahden inupektin ja ne kesti sisällä ja siitä alkoi toipuminen. Nyt se on ollut ihan ok ja eilen lenkillä se jo spurttasi parit lenkit metsässä. Ruuti ja Nemo oli koko ajan terveitä, joten en tiedä mikä ihme Sumulle iski, mutta pääasia, että se on nyt kunnossa, eikä tosiaan Ruutiin tarttunut, pelkäsin sitä koko ajan.

Tämän takia jätettiin maanantain treenit väliin ja ollaan oltu aika iisisti koko viikonvaihde ja alkuviikko.

Ruuti voi paksusti ja tässä tämän viikon kuva. Astutuksesta 45 vrk.

Viikon puuhasteluja

2011-08-23T09:10:00.001+03:00

Viime torstaina saatiin Rosanna ja Nukkispukkis iltavisiitille meille. Aluksi kahviteltiin, jutskailtiin ja Rosanna nunnutteli Tinttiä ja minä Nukaa :) En ollut nyt hetkeen Nukaa nähnyt ja poika oli kyllä niin upeassa kunnossa, että meinasi ihan itku tulla! Silmät ei vuotanut yhtään, korvat oli melko siistit ja turkkikin ihanan kiiltävä. Poika oli kokonaisuudessaan niin ihana! Se jopa näytti ihan sheltiltä :D Ja tästä kiittäminen luonnonmukaista ruokintaa.. Nukalta lopetettiin kokonaan nappulat ja herra on saanut nautiskella puuroja, lihoja ja luita ja sen kyllä huomasi. Mä olen niin onnellinen, että se voi hyvin!! Tokossa tämä parivaljakko on käynyt pari kertaa ja taitavat kumpikin nauttia.

Tarpeeksi sisällä juoruiltuamme, lähdettiin peltolenkille koko karvakomppanian kanssa. Nuka hetken juostuaan kiersi sellaisen valtavan ojan toiselle pellolle. Rosanna huuteli sitä takaisin, mutta poika ei tajunnut enää kiertää takaisin, vaan yritti raukka suoraan ojan yli. No kuten arvata saattaa, lopputulos on tässä:

:D Oli se aika kauheaa ensin, kun koko oja kasvoi pitkää heinää ja poikaa ei näkynyt missään. Kyllä se sieltä sitten omin avuin selvisi, mutta Rosanna sai illaksi pesuhommia :D

Minä hukkasin reissulla mun parhaat aurinkolasit ja niitä lähdettiin seuraavana päivänä pellolta metsästämään. Tarkkasilmäinen Mikko onneksi ne löysikin. Ruustiinakin oli molemmilla kerroilla mukana, mutta pidin sen flexissä. Mä olen ylihysteerinen :D Ei vaan, pojilla meno yltyy toisinaan liiankin voimakkaaksi, niin siksi näin.

Lauantaina vierähtikin koko päivä mustikkametsässä. Mulla oli vaan pojat ja lapset mukana. Ruuti jäi isin kanssa kotiin viettämään laatuaikaa ;) Poitsut keskittyivät riekkumisen sijaan mustikoiden ahmimiseen ja varastamiseen ämpäreistä. Pakastin saatiin kuitenkin talveksi täyteen. Oli ihana reissu <3

Mun pojat, parhaat kaverukset <3

Luumu ahmii mustikoita


Maailman paras keksintö, joka mahdollistaa metsälenkit: Manduca!

Kaikki kolme kuvaa äitini ottamia!

Sunnuntaina olin ilman koiria seuran agilitykisoissa töissä. Aamupäivän otin ilmoja vastaan, mutta iltapäivä vierähti radalla maxi kolmosia tuijotellessa ja rimoja nostellessa. On ne huippuja! Oli ihan mielettömän mukavaa seurata niitä ja sai taas entisestään uutta puhtia treenaamiseen. Tosin tämä mun treenattavien asioiden lista vaan kasvaa kasvamistaan :D

Eilen oli taas aika ohjattujen treenien. Mulla oli mieletön motivaatio päällä ja koko päivä vierähti kelloa kyttäämällä. Tulihan se ilta viimein, mutta päivän touhut ja aktiivinen viikonloppu vissiin väsytti kuitenkin sen verran, ettei mun touhusta tullut oikein yhtään mitään. Lisäksi mielessä pyöri tämänpäiväinen Tinja-vauvan sydänkuuntelu, neidillä kuului viimeksi pieni sivuääni :(

Meillä oli todella helpot harjoitukset treeneissä, mutta nekin tuntui olevan ylivoimaisen vaikeita. Lisäksi Sumpparainenkin oli jotenkin hurjan vaisu.. Se ei ensinnäkään haukkunut alkuun yhtään ja muutenkin se tuntui jotenkin jähmeältä. Kai se kuitenkin vaistosi mun mielialan, vaikka sinänsä musta oli vaan ihanaa päästä treeneihin. Treenailtiin aika paljon asioita lyhyissä pätkissä. Kontakteja tuli otettua urakalla ja lopuksi Sumppa muisti jo ottaa sen kontaktin oma-aloitteisesti ilman käsiapua. Lisäksi treenattiin putkeen menoa kuolleesta kulmasta, mutta joko Sumu on tyystin sen unohtanut tai sitten se ei koskaan sitä ole oppinutkaan, mutta touhusta ei tullut mitään. Ekalla käskyllä se hyppäsi suoran putken yli, joten tokalla kerralla lähetin sen lähempää. Parin toiston aikana pidensin matkaa ja menihän se, mutta aika hakuammuntaa se oli. Keppitreeniä otettiin jälleen ja taas verkot väheni ja osa vaihtui pienemmiksi ohjureiksi. Vauhti Sumpalta vaan puuttui. Kyllä se määrätietoisesti pujotteli ja selkeästi osasi hommansa, mutta se eteni tosi hitaasti. Mä jouduin motivoimaan sitä aika lailla, että sain yhden vauhdikkaan suorituksen ja siihen sitten lopetettiin, kun ei mikään tuntunut sujuvan koiralla, eikä emännällä... Ainiin ja niillä radoilla mitä treeniltiin, sujui takaaleikkaukset oikein hyvin.. Eli se viimekertainen oli vaan joku mielenhäiriö :D

Mammakoira Ruusteri taasen voi paksusti. Se on nyt syönyt kaksi kertaa päivässä, kuten ennenkin, mutta lisäsin sille annoskokoa. Eilen iltapäivällä lähdettiin kaupoille ostamaan pentulaatikkotarvikkeita ja RC:n starter-ruokaa, niin sillä välin Ruuti oli oksennellut koko keittiön. Sitä keltaista oksennusta.. Niimpä vaihdoin jo nyt sille siihen starteriin ja pienennän taas annoskokoja ja lisään yhden aterian iltapäivään, lähinnä sellaisen välipalan. Mua kävi niin toista sääliksi ja se oli ihan nolona oksentelusta, korvat luimussa tuijotteli.. Kerroin kyllä sille ettei se haittaa. Nämä oksentelut ja pahoinvoinnit on mulle kova paikka, koska itselläni on ollut kummassakin raskaudessa ihan mielettömät pahoinvoinnit, eikä se tosiaan ole kivaa! Niin mä nyt yritän tehdä kaikkeni, jotta Ruutin ei tarvitsisi niistä kärsiä :) Mutta silti.. reppana :(

Mammakoira itse :) Aikaa astutuksesta siis 37 vrk näissä kuvissa.

Taikatomun kotisivut tulevat todennäköisesti poistumaan netistä ihan kokonaan ja lopullisesti ja yritän siirtää tietoja tänne bloggeriin. Mutta toistaiseksi ne nyt on siellä vielä.

Lisää vauvoja meille :)

2011-08-17T23:54:00.000+03:00

... mutta palataan siihen myöhemmin.

Ensin pitää mennä ajassa taaksepäin viime perjantaihin, kun rakas Nemmo-mies, se ensimmäinen, täytti kuusi vuotta.

Minä kylläkin muistin asian vasta ihan illalla, joten sen takia kaikki hienot synttärikuviot jäi tekemättä, mutta koirat saivat sitten markkinoilta ostamani poron luut järsittäviksi ja ihan tyytyväisiä taisivat tähän olla :))) Minä fiilistelin illan tuijottamalla Nemon pentukuvia ja haikeudella muistelin niitä aikoja. Itsehän olin 17-vuotias ja Nemon kotiutuessa olin asunut vasta alle vuoden omillani. Hienosti Nemo sopeutui opiskelijaelämään ja sen kanssa on koettu ihan hurjasti. Onhan se ollut minulla lähes koko sen ajan, kun olen aikuiseksi kasvanut, sikäli olen sitä vieläkään :) Onneksi minulla oli vanhemmat kohtuullisen lähellä, joten pääsin viettämään sitä opiskelijaelämääkin ihan riittävästi, kun Nemolle oli aina hoitopaikka. Oli se aika jännää aikaa, enkä totisesti silloin olisi uskonut hurahtavani koiriin tällä tavalla, kun Nemon pääasiallinen tarkoitus oli näyttää söpöltä ja sen piti soveltua eri lajeihin, joita halusin vain kokeilla. Nemon ansiosta meille tuli lisää shelttejä ja sen ansiosta meillä on nyt narttu astutettuna. Ja kuitenkin tämä kaikki VAIN kuuden vuoden sisään. Hurjaa, miten elämä voi muuttua niin lyhyessä ajassa, enkä nyt puhu vain koirista..

Viikonlopun vietin koirajutuissa ilman koiria, agilityn koulutusohjaajan peruskurssin merkeissä. Nyt oli ensimmäinen viikonloppu ja vitsi, että tuo oli kyllä hyödyllinen kurssi. Mulla on aina jäänyt vähän nämä perusjutut pimentoon ja jotenkin koko lajin hahmottaminen on ollut pielessä. Nyt pääsin oppimaan ihan ruohonjuuritasosta lähtien nimenomaan sitä teoriaa ja se avasi monilta osin silmät ja tuli monia ahaa-elämyksiä.

Tämä pohjalla oli hyvä maanantaina lähteä Sumpparaisen kanssa treenailemaan. Nyt otin kentällä ekaa kertaa kepit ja pistin Sumulle kaikki verkot. Se tuppaa tuolla kentällä aina nostamaan kierroksensa, niin ajattelin helpottaa hommaa. Kepit sujui kuitenkin niin hyvin, että uskalsin alkaa niitä vähentelemään ja yhteensä 6 verkkoa systemaattisesti poistin, eikä mitään ongelmia. Alan uskomaan, että joskus (jos jaksaisin ahkerasti käydä myös ohjattujen treenien välissä näitä tekemässä) saisin siitä keppivarman koiran :)

Siinä odotellessa treenailin ihan perusjuttuja, kuten Sumun kulkemista mun oikealla puolella ja muuten vaan rentouduttiin. Kun tuli meidän vuoro, Sumu oli ihan eri mielellä rataa tekemässä. Varmaan osittain siksi, että olin itse huomattavasti varmempi tuon kurssin jäljiltä, toki se heijastui Sumuunkin. Rata sujui kaikilta muilta osin hyvin, paitsi takaaleikkaukset mätti. Mikä sinänsä on hauskaa, kun jos mikään muu ei onnistu, niin ne onnistuu, vaan eipäs tällä kertaa. Eli ne(kin) treenin alle..

Mutta sitten otsikon aiheeseen eli tänään käytiin Ruutin kanssa klinikalla kuulemassa "tuomio". Mua jännitti aivan sairaasti, ehkä enemmän kun omat ultrat ikinä :D Mutta asenteella "pessimisti ei pety" mentiin tämäkin tuomio vastaanottamaan. Ensin eläinlääkäri tunnusteli käsin ja totesi, että tämä on ihan selvä juttu.. Mä siinä mietin, että mikäkö, se että Ruu on tyhjä vai? Kun alettiin ultraamaan, niin löytyi heti ensimmäinen pentu. Sitä siinä tovi tuijoteltiin (tai lähinnä minä tuijottelin :D) ja sitten eläinlääkäri alkoi laskemaan... 1.... 2.... 3 (tässä kohtaa en enää tiennyt itkenkö vai nauranko..).... 4 .. ja saattoi olla viideskin, mutta ainakin neljä. Lopuksi onnittelut.. Voi luoja! Mä olin oikeasti varma, että tuo ei ole tiineenä ja vaikka olisikin ollut, niin ei sieltä yhtä enempää tule, mutta että noin monta. Mieletöntä! Tokihan niistä osa voi vielä imeytyä ja blaa blaa blaa, mutta nyt mä jätän tuon aiemmin mainitsemani asenteen edes hetkeksi narikkaan ja iloitsen :)

Treenitauko ohi!!

2011-08-03T00:00:00.000+03:00

Vihdoinkin!

Mä olin koko päivän ihan intopinkeenä, kun koko kesä meni vaan facebookin kautta muiden tuloksia seuraillessa ja blogeista videoita katsellessa. Ei siinä ne oli oikein hyviä motivaattoreita :)

Meille oli suunniteltu hurjan mukava rata. Alkuun se tuntui todella haastavalta näin pitkän tauon jälkeen, mutta nyt jälkikäteen ajateltuna se oli ehkä just hyvä, niin päästiin heti hommiin kiinni, kun eihän sinne löysäilemään oltu menty. Mun pitää jostain hommailla se ratapiirrosohjelma koneelle, mutta nyt sitä ei vielä ole. Radalla oli hurjan monta kompaa. Ensimmäisen hyppysuman jälkeen oli suorassa linjassa puomi, jonka alta meni kaksi putkea, joista toinen u:n muotoisena. Ja sinne keskellä olevan putken päähän olisi pitänyt osua.. Jo rataa lukiessa kouluttaja vinkkasi jaakotuksesta, joka itselleni oli ihan uusi kuvio.. Mä siinä muutaman kerran kuivaharjottelin, mutta silti jäi tunne, etten päässyt ihan jyvälle. Olisi pitänyt päästä, mutta oli jotenkin pakko päästä kokeilemaan se koiran kanssa. No pieleenhän se meni ekat kaksi kertaa ja Sumppa ampaisi kummallakin kerralla ulommaiseen putkeen, kuten arvata saattoi. Ongelmana, etten lähtenyt kuljettamaan sitä tarpeeksi sivuun. Kolmas kerta toden sanoi ja onnistuttiin ja luulen ainakin nyt sitä miettiessäni, että se sujuu, mutta pitää se kyllä vielä kokeilla.. Ainiin ja se oikea putki oli musta ja Sumu kääntyi pari ekaa kertaa sieltä takaisin.. Tehtiin sitten pari kertaa pelkkä putki ja kyllä se sen sitten meni.. Mä en vaan muista oliko se aiemmin mennyt mustaa putkea..

Lisäksi pitää ehdottomasti taas ottaa sen kanssa kontaktitreeniä ihan urakalla alustan kera, koska se paukutteli puomin ja keinun alastulot :/ Ikuisuusongelma..

Sitten oli kolme hyppyä rinnakkain ja ne piti kaikki hypätä samaan suuntaan ja tulla välistä aina takaisin. Sumun kanssa muodostui ongelmaksi pitkät kaarrokset, koska se hyppäsi ihan tolkuttoman pitkiä hyppyjä ja mun piti eritoten kiinnittää huomiota sen haltuunottamiseen, että saa kaarrokset lyhyemmiksi.

Takaaleikkaukset sujui hyvin, mikä oikeastaan yllätti, koska se on joskus ollut ongelmana, kun Sumu ei edennyt ja nappasi kiellot. Toki nyt sille on tullut lisää varmuutta ja se uskaltaa jo paremmin hakea esteitä itse.
Kaiken kaikkiaan mulla jäi tosi hyvä fiilis, vaikka onhan tuossa jo kehittymisen varaa rutkasti, mutta tauon pituuden huomioiden koira toimi erinomaisesti, mutta ohjaaja sähläsi ja unohteli rataa yms. Tästä on hyvä jatkaa :)))

Muuten elämä on entisellään. Ollaan uitu, pyöräilty ja harrasteltu näitä kivoja kesäjuttuja :) Ruutilla on ollut parina aamuna vähän pahoinvointia ja se on oksennellut. Joskin se kyllä oli aamupissillä kummallakin kerralla vedellyt heinää. Ei se ennen ole heinästä oksennellut, mutta emmä nyt sitä kuitenkaan pidä minään merkkinä mistään. Koska kertahan se ois ensimmäinenkin.

Nemmolla oli viikon verran selittämättömästi vatsa löysällä. Syytä tähän en keksinyt, enkä kyllä raijannut sitä eläinlääkäriinkään, kun koira muuten on pirteä, eikä se kertaakaan tehnyt sisään tai edes pyytänyt ulos, vaan aina lenkillä se teki löysät ulosteet. Nyt se on kuitenkin jo normaalia.

Ekat kuvat on uintireissulta, jossa mukana meidän pojat, sekä Tuulan tytöt. Ruuti valitettavasti ei pääsyt mukaan, koska en uskalla sitä nyt uimaan viedä ja olisi tuntunut ilkeeltä sitoa se puuhun muiden riehuessa. Ruuti on saanut muuten vaan spesiaaliaikaa ja privaattilenkkiä :) Viimeinen kuva on 2-vuotiaasta erittäin karvattomasta Ruutista.

Laatuaikaa Sumppuralle..

2011-07-19T21:54:00.000+03:00

Aiemmin uhkailin pistäväni itseni, sekä Sumun kuntokuurille. Me ollaan oikeasti ihan rapakunnossa, en edes tiennyt, että ihminen voi olla näin huonossa kunnossa, mitä itse tällä hetkellä olen. Kiloja raskaudesta jäi "vaan" 15 ja se näkyy ja ennenkaikkea tuntuu. Ei ollenkaan hyvä :(

Tänään oli sitten oikeasti aika tehdä asialle jotakin Sumun osalta hihnalenkkeilyn ja pihalla rallattelun sijaan. Itse en kyllä kokenut oikeastaan liikuntaa saavani :D Kaivoin polkupyörän talviteloilta ja toteutin sen, mitä olen jo koko kesän haaveillut, mutten raskauden takia ole voinut toteuttaa. Lähdettiin Sumun kanssa pyöräilemään, kun aamusella satoi vettäkin ja oli mukavan pilvistä. Poljettiin ensin läheiselle rannalle, jossa laskin Sumun vapaaksi. Heittelin sille keppiä veteen ja pienen epäröinnin jälkeen poika lähti ihan itse uimaan!! Tähän asti se on siis kahlaillut mahaa myöten, mutta nyt ihan ui. Itse kahlailin sen kanssa ja tietty kehuin ja kannustin. Monen monta lenkkiä se vedessä heitti kepin perässä ja lopuksi vielä rallateltiin rannassa kepin kanssa. Tässä kohtaa sitten pilvet väistyivät ja alkoi aurinko paistaa. Jatkettiin siis nopeasti lenkkiä, vaikka meinasin jo, että mennään auringon takia samaa reittiä takaisin. Loppujen lopuksi poljettiin reilu 5 km lenkki ihan hiljakseen, koska alkoi olla aika kuuma. Sumu selkeästi tykkäsi ja ainakin tällä pikkulenkillä näytti tassut kestävän, vaikka matkalla oli pakostakin asvalttiosuuksia.

Tässä kohtaa voisi taas todeta, että olisi niin paljon helpompaa, jos omistaja ei olisi tällainen käärmekammoinen.. Mutta onneksi syksy lähestyy ja sitä myötä meidän metsäily- ja peltoilukausi :) Nyt pitää vaan toivoa, ettei olisi kauheita helteitä (In my dreams..) ja voitaisiin jatkaa tätä pyöräilyharrastusta.

mutta nyt mars iltalenkille, kun kaatosadekin laantui! :)

Pitkät viikot edessä :)

2011-07-18T12:05:00.002+03:00

Ruutihan aloitti juoksunsa 6.7. Tai silloin huomasin sen vuotavan. Se kuitenkin vuoti jo sen verran reilusti, niin on pieni mahdollisuus, että juoksu olisi alkanut jo edellisenä päivänä.

Siitä tasan viikko eteenpäin eli 13.7. käytiin otattamassa Ruutista progetesti, tarkoituksena tuloksesta riippuen ottaa vielä toinen samaisella viikolla. Sen kanssa kävi vaan vähän köpelösti, kun tulokset piti eläinlääkärin soittaa viimeistään seuraavana päivänä. Ei kuitenkaan soittanut. Seuraavana päivänä tästä eli perjantaina yritin koko päivän soittaa klinikalle, mutta siellä ei vastattu, kunnes viimenään klo 16 sain ell:n kiinni. Tulos oli tällöin tasan 1. Yllättäen sillä viikolla ei ollut enää mahdollista ottaa uutta progea, joten näillä mentiin. Eläinlääkäri suositteli, että lähdetään sunnuntaina kokeilemaan ja jos Ruuti ei anna astua, niin maanantaina eli tänään uuteen progeen.

Ensikertalaisena oli vähän vaikea hahmottaa noita Ruutin tärppejä, etenkin kun neiti oli aiemmat juoksut ollut hoidossa ja viime juoksun aikaan se aina vaan antoi meidän pojille hammasta ja näin näytti olevan nytkin. Juttelin monen eri ihmisen kanssa (kiitos teille!!) ja vuodon värin perusteella päätettiin eilen kokeilla, siitäkin huolimatta että Ruuti antoi omille pojille vielä hammasta. Eilen siis 12. vrk siitä kun juoksun huomasin, mahdollisesti jopa 13. vrk. Vielä eilen aamulla se oli suunnilleen tappamassa pojat ja mä meinasin, että hukkareissu tulee, mutta onneksi ajomatkaa ei ole, kuin tunnin verran uroksen luo, niin pääsee sitten nopeasti uudelleenkin.

Eilen aamupäivästä siis Tuulan kanssa suunnattiin Tuulan Nissanin nokka kohti Porvoota. Perillä nappasin Ruun autosta ja samantien pihalla se nosti häntänsä pystyyn ja mittaili ympäristöä. Minä pyörittelin päätäni.. Ei tule mitään.. Uroksen nähdessään, jo ennenkuin uros kerkesi sen luokse, se alkoi murisemaan ja näyttämään hampaitaan ja uroksen haistellessa yritti koko ajan purra. Kärttyakka! Mentiin sisälle huoneeseen, missä nämä lovebirdsit saisivat olla rauhassa (vaikka tässä kohtaa se rakkaus näytti olevan varsin yksipuolista :D). Uroksen omistaja oli sitä mieltä, että kyllä sillä tärpit voisivat olla ja uroskin tuumaili vähän samaa. Itse pidin Ruutia pääpuolelta kiinni, kun kiroilu oli tässä kohtaa varsin voimakasta. Siltikin se vähän siirteli häntää sivuun. Ja kokenut uros tiesi mitä teki ja välittämättä tämän neidin kiroilusta hyppäsi selkään, tässä kohtaa loppui Ruutin kiroilu ja hetkessä olivatkin nalkissa. Olivat siinä reilu 20 min ja homma selvä :)

Näin ensikertalaisen silmissä homma näytti niin helpolta ja mä olin ihan äimänkäkenä, kuinka määrätietoisesti uros hommansa hoiti. Kyllä huomaa, ettei meidän pojat ole päässyt tositoimiin, kun ei niillä oikeasti ollut mitään käsitystä koko hommasta. Ja ei ne onneksi jalostuskoiria olekaan :) Mutta voi olla, että Ruuti on näiden pörräämisestä saanut vaan lisäpaukkuja, koska murina vaan pahentui koko ajan ja onhan tuo melko dominoiva...

Näinollen meillä on pitkät viikot edessä, ennenkuin mitään merkkejä alkaa näkyä. Mutta toivotaan, että meille syntyisi syyskuun puolivälissä pentuja yhdistelmästä JMV-10, HeJW-10 Blomlane's True Blue x Sleepless Neverending Story.

Kuva: Karin Põiklägu

Tässä kohtaa suuret kiitokset kasvattaja-Pialle, että olet pitkäpinnaisesti jaksanut mun kysymyksiin vastailla, Tuulalle matkaseurasta ja Ruutin hoidosta ja ennenkaikkea Maritalle Robinin luovuttamisesta Ruutille ja kaikesta avusta astutuksessa! Oli oikein opettavainen kokemus ja toivottavasti seuraavalla kerralla oltaisiin jo pikkuisen viisaampia :D Lisäksi Emppu ansaitsee kiitokset ihan vaan siitä, että on jaksanut mun höpinöitä kuunnella! :D

Jänniä aikoja :)

2011-07-12T00:53:00.001+03:00

Paljon on viime postauksen jälkeen tapahtunut.

Ensinnäkin, se kaikista suurin asia. Miss Ruu aloitti juoksut ja sehän tarkoittaa sitä, että ensi viikolla olisi tarkoitus suunnata miehelään sen kanssa. Toivottavasti kaikki menisi putkeen ja syksyllä saataisiin maailmaan ensimmäiset Taikatomun pirpanat :) Ruuti itse tosin on tällä hetkellä Kitkan ja Kiilan seurana Tuulalla ja Kimmolla. Ei onnistunut tällä kertaa meidän sekalauman pito, kun itseni imettäessä Tinttiä, laski Timi koirat nokat vastakkain, mikä nyt ei sinänsä ollut ongelma, kun juoksu oli niin alussa, mutta varmuuden vuoksi näin, niin ei pääse vahinkoja käymään. Ja mikäs on neidin siellä ollessa. Se nauttii olostaan ja ystävistään suunnattomasti :)

Ruuti pääsi myös täysi-ikäisten joukkoon, kun lauantaina tuli vuosi lisää mittariin. Onnea pikku-Ruu <3 Ohessa virallinen synttäripose :DD No ei kai.. Neiti tapansa mukaan pudotti kaiken karvansa ennen juoksua ja lisäksi se on litimärkä uimisen jäljiltä.

Tänään sitten saivat koirat vaihtelua elämään ainaisten hihnaköpöttelyiden vastapainoksi. Emppu oli kutsunut meidät kylään ja niimpä nappasin mukaan pikku-Tintin, sekä Nemon ja Sumun. Siellä paranneltiin maailmaa koirien nuuskutellessa erilaisia hajuja. Emppu teki loistavaa salaattia, jota syötiin kera savulohen. Oli ihan sika hyvää!! Sieltä sitten lähdettiin Empun ja oman porukan kanssa Matinsaaren rantaan, jossa oli Tuula & Kimmo, sekä Mirka & Mikko koirineen. Koiria oli siis yhteensä seitsemän. Menoa ja meininkiä riitti ja yllättäen kovimmassa äänessä oli meidän lauma. Ruutilta se onkin ihan normikäytöstä. Sillä on tapana innostuessaan haukkua tauotta ja itse en tätä tapaa niinkään arvosta. Mukana kuitenkin säestivät Nemo ja Sumu. Nemo siksi, että Ruuti tuoksui niiiiiin hyvälle. Olikin pakko pitää poika alkuun hihnassa ja siitä huolimatta se veti ihan hurjat kierrokset ja oli suorastaan seota.. Ei se kotona tuollainen ole, meidän hormonihirviö :/ Koirat puljasivat ja juoksivat ja me nautittiin vähän viileämmästä kesäsäästä. Kuvia tuli myös napsittua, mutta yllättäen, sen kerran kun kamera olisi mukana, päätti aurinko mennä pilveen.. Nice..

Mirkan lappalaisista en tohdi kuvia laittaa, kun eivät ole omia, saati kuulu edes samaan perheeseen, kuten Kitka & Kiila, mut ihania ne oli silti :)

Sumu on niin hieno mies!

2011-07-05T22:55:00.000+03:00

..että joskus meinaa ihan itkettää!

Mä varasin meille treenipaikan taas, elokuun alkusta alkaen. Aluksi tuntui, että siihen on vielä ikuisuus, mutta nythän mä hoksasin, että ollaan jo pitkällä heinäkuuta menossa, sehän on ihan kohta! Tämä tarkoittaa sitä, että kepit pitää saada kuntoon, koska mun "agility-äitiysloman" ainoa tavoite oli/on saada ne kepit kuntoon ja juu.. sitä ei olla vielä täytetty :P Treenitaukoa pääsi nyt kertymään vähän turhan paljon. Mä en muista ehdinkö silloin Tintin syntymäpäivänä treenata, mutta sitä edeltävänä ainakin treenattiin, mutta kuitenkin taukoa on nyt reilu pari viikkoa tullut vähän olosuhteidenkin pakosta. Toinen treenattava asia on lihakset. Ne pitää saada kuntoon myöskin. Siksi me ollaan pikkuhiljaa aloitettu kuntokuuria, nyt loppu löhöäminen!

Tänään iltalenkin päätteeksi Tintti jäi nukkumaan pihalle vaunuihin ja mulla oli oiva tilaisuus ottaa pieni treeni. Laitoin verkot aloitus- ja lopetusväliin, sekä kummankin jälkeen vielä yhdet, mutta kuitenkin niin, että keskelle jäi paljon verkotonta pujoteltavaa. Otettiin eri kulmista jälleen sen samaisen renkaan avulla ja Sumu pujotteli joka kerta NIIIIIN upeasti! Meillä jäi keppitreenit tosi lyhyeksi, koska päätin etukäteen, että lopetan aina onnistuneeseen suoritukseen. Enkä sitten alkanut niitä verkkoja vähentelemään, koska mä halusin pitää niin oman mielen, kun Sumunkin mielen hyvänä ja saada kerrankin niitä onnistumisen tunteita :)))

Jatkettiin sitten pienen tokotreenin parissa pikamietinnän jälkeen aiheena luoksetulo (,joita ei olla treenattu aikoihin) ja liikkeestä maahanmeno. Olen luoksetulossa ottanut Sumun aina suoraan sivulle ja niin tein nytkin. Ekalla kerralla se meni ohi ja kaartoi aika pitkän kaarroksen, ennenkuin asettui perusasentoon. Tokalla kerralla se ennakoi ja varasti (ärrinmurrin....) ja palautin sen paikalleen ja palkkasin kerran paikallaolosta. Kolmas kerta menikin sitten nappiin ja se tuli tosi kivasti sivulle :)

Maahanmenot on edelleen hitaita, mutta tällä treenimäärällä se ei ole mikään ihme.. Se kyllä pysähtyy heti käskyn saatuaan, mutta maahanmeno on kuin hidastetusta elokuvasta. Yritin nopeuttaa sitä taaksepalkkauksella ja se toimikin, muttei tarpeeksi. Hitsi, kun saisin tämän tokomotivaation joskus kestämään edes vähän kauemmin, niin saisin hiottua nuo liikkeet kuntoon. Ja vielä kun voittaisi tämän kaamean kisajännityksen, niin voisi joskus mennä kokeilemaan, että olisiko tuolle mahdollista saada se koulari alokkaasta.. tai miksei avoimestakin, noudonhan se jo osaa.. Mutta in my dreams.. Ei tule tapahtumaan. Tai ehkä vielä jos olisi treeniseuraa..

Treenien jälkeen mä taas hetken istuin pihalla, Sumu vierelläni ja mietin miten ihana se on.. ja miten pitkälle sen kanssa olisi mahdollista päästä, jos sillä olisi vähän aktiivisempi omistaja. Sumu muuten täytti jo neljä vuotta samana päivänä, kun Tintti syntyi. Senkin takia mun on pakko saada jotakin aikaiseksi, koska tämä aika rientää, vaikken itse rientäisi. Rudillakin on torstaina synttärit... taas! Onneksi mä en itse vanhene, vaikka nämä lapset (kaksi- ja nelijalkaiset) vanheneekin.

May I proudly introduce...

2011-06-25T20:26:00.000+03:00

Hän on täällä, 3540 g ja 49 cm täydellisyyttä!

Viime sunnuntaina olin suoristamassa hiuksiani aikomuksena lähteä turistiksi valokuvailemaan ja shoppailemaan Kotkan näyttelyn shelttejä kun tuli ensimmäinen supistus. Samana iltana klo 18.06 sain tämän pienen prinsessan syliini. Kaikki meni äärettömän nopeasti, kohtuullisen kivuttomasti ja kuulemma ihan oppikirjojen mukaan. Sairaalassa viihdyttiin päivän verran ja nyt ollaan harjoiteltu taasen uutta ja ihmeellistä arkea.

Koirat on suhtautuneet tulokkaaseen ihan hienosti. Nemoa ei tapansa mukaan tämä ihmisrääpäle kiinnosta tippaakaan ja Sumu voisi tuijotella sitä tuntikausia, kuten Timinkin syntyessä, se saattoi vahtia sitä vaikka kuinka kauan. Ei se iholle mennyt, mutta varovasti siinä lähietäisyydellä. Ruuti oli alkuun vähän ihmeissään, eihän se näin pientä ole koskaan nähnytkään. Kauheesti sitä kiinnosti, mutta pysytteli alkuun vähän kauempana ja joka kerta vauvan vähänkin inahtaessa tai liikahtaessa se pomppasi valppaana heti pystyyn ja ihmetteli. Nyt se on jo ihan rentona, vaikka kovasti sitä vauva kiinnostaa. Mä kerroin sille, että jos kaikki menee putkeen, niin sekin saa piakkoin kokea äitiyden ihmeen ;)

Liikuntaa saa kuulemma alkaa harrastamaan oman voinnin mukaan ja vointihan olisi se, että voisin tästä samoin tein lähteä treenaamaan :D Täytyy varmaan kuitenkin varttua sinne elokuun alkuun, jotta vauvalle ehtisi kehittyä edes vähän rytmiä ja olisi tuo ruokkiminen vähän sujuvampaa :)

Terkuin,

ikionnellinen Paula

Pikakelaus kuulumisia

2011-06-08T22:42:00.000+03:00

Eipä meille kyllä mitään ihmeempiä ole tapahtunut koirarintamalla.. Koirat viettää kotikoira elämää ihan urakalla, pieniä treenejä/motivointeja lukuunottamatta. Uimassa ollaan käyty ja montuilla vapaana juoksemassa, sekä keppejä tahkottu.

Ruutin astutusrintamalta sen verran, että Ruutille on nyt sitten viimeinkin uros päätetty. Uroksen omistajakin näytti vihreää valoa mun suunnitelmille, joten eikai tässä muuta, kun odotellaan niitä juoksuja. Merkkejä ilmassa jo on. Neiti on ollut paljon toimeliaampi viime päivinä. Tänään sitten tapahtui ns. jäävuoren huippu, varma merkki lähestyvästä juoksusta. Oltiin pari tuntia aamulla kaupungilla ja koirat sen aikaa keskenään kotona. Neiti oli aktivoinut itseään silppuamalla lehden ja yhden laskun, jotka olivat keittiön pöydällä vielä lähtiessä. Ja jotten minä olisi päässyt niin helpolla, niin olipa neitokainen vielä päättänyt kusaista silppunsa päälle. Myöhemmin se kävi merkkaamassa meidän pikkueteisen ja jäi kyllä tästä hommasta ihan rysän päältä kiinni. Nemo on nuuskinut sen peräpäätä jo viikon verran, joten selviä merkkejä tosiaan on. Eipä silti, voihan tässä vielä helposti sen parikin kuukautta vierähtää, jos edellisiin juoksuihin on uskominen ja toisaalta toivottavasti niin, saisin tämän oman möhömahan siinä ajassa hyvästeltyä ja päästäisiin rauhassa opettelemaan arkea uuden ihmisperheenjäsenen kanssa.

Keppien kanssa seilataan edestakaisin, junnataan paikallaan. Sumu edistyy kyllä hienosti, on jo viittä vaille valmis, mutta Ruuti... Sen kanssa törmätään ongelmaan jos toiseen, otetaan takapakkia, lisätään verkkoja, vähennetään niitä, tietoisesti lisätään ja taas otetaan pois. Ja tällä hetkellä ollaan samassa pisteessä, kun alussa, kaikki verkot paikallaan. Tarvitsisin jonkun katsomaan ne sen kepit ja antamaan vinkkiä, koska tällä tavalla tästä ei tule kyllä ikinä valmista. Epätoivo iskee.. Mutta ehkä mä maltan odotella vielä hetken, että päästään taas kunnolla treenaamaan, joskaan Ruutille en nyt treenipaikkaa otakkaan, kun ei niistä sen juoksuista tiedä. Sumpan kanssa olen kaavaillut palaavani elokuun alusta treeneihin, sikäli kaikki menee synnytyksen osalta hyvin.

Viikkoja mulla on nyt tosissaan kasassa sen verran, että pieni Tinttimme saisi sieltä alkaa tulemaan. Kiirettä ei tämä vauva tunnu pitävän, eikä sen toisaalta tarvikaan. Itsellä alkaa vaan olemaan sen verran tukala ja ennenkaikkea tukeva olo, että voisin jo ilomielin luopua tästä mahasta. Selkä ei kestä mitään ja etenkin raajoissa turvotus on ihan uskomatonta. Nyt vielä nämä helteet tähän päälle. Kotona on kaikki tulokasta varten valmiina, sairaalakassi pitäisi vielä pakata. Huomenna kokeilen akupunktiota, oisko siitä mitään apuja näihin vaivoihin ja ompa tuo kuulemma saanut synnytyksenkin käynnistymään, vaikka eihän sitä tieteellisesti todistettu ole. Eikä mulla toisaalta kiire ole. Olisi vaan niiiiiin kiva päästä jo normaaliin arkeen, joka sisältää lenkkeilyä ja treenaamista koirien kanssa. Eikä tätä helpota yhtään ne kaikki lukuisat kisakuulumiset, kun muut tahkoaa kesäkisoissa tuloksia. Nostaa vaan omaa motivaatiota ja lisää kärsimättömyyttä. No, onneksi tiedän, etten enää kuukauden päästä ole enää tässä tilanteessa :)

Pitkä näyttelytauko katkaistu..

2011-05-22T12:21:00.002+03:00

.. Haminan näyttelyn merkeissä. Oli ihanaa lähteä näyttelyyn, kun aamulla ei ollut mihinkään kiire ja tiesi, että näyttelypaikalle ajaa meiltä sen 10 minuuttia. Kävin hakemassa Tuulan, Kimmon, sekä Kitkan ja Kiila-dalmiksen kyytiin. Kiila oli ensimmäisessa näyttelyssään pentuluokassa siskoaan vastassa ja voitti upeasti ollen ROP-pentu! Aika hieno tyttö! Onnea Tuula ja Kimmo! Kiilan myötä mun kiinnostus dalmatialaisiin on lisääntynyt ihan kauheasti. Mä tykkään tytön luonteesta ja asenteesta ihan kauheasti. Sellainen peruspositiivinen häseltäjä, niinkuin Sumukin :)

Shelttikehän alkamista saatiinkin odotella tovin jos toisenkin, mutta alkoihan se viimein. Ensin oli Nemmomies avoimissa uroksissa. Nemo vetäisi Bastioniin tullessa kauheat paniikit, eikä olisi suostunut liikkumaan, kun taaksepäin. Laitoin sen sitten häkkiin lepäämään ja ennen kehää otin sen harjaukseen ja sen jälkeen tallattiin ympäri näyttelyaluetta ihmisvilinässä makkaraa syöden. Onneksi nähtiin tuttujakin, jotka sai sitten Nemmolle antaa makkaraa. Tästä oli selvästi Nemolle hyötyä ja se vapautui silmin nähden. Kehässä Nemo esiintyi todella hienosti. Tuomaria se ei juurikaan pöydällä arkaillut, mutta mittatikku sai sen taas kauhusta kankeaksi, jolloin se nojasi minuun ja mittatikku mahdollisesti näytti vähän lisäsenttejä. Kookashan tuo onkin ja siitä on aina tullut sanomista, eikä poikkeusta tapahtunut tälläkään kertaa. Arvostelussa oikein erikseen sanottiin, että suuri koko laskee sen palkintosijaa :( Nemolle siis laatuarvostelussa EH, mihin kyllä olen kuitenkin todella tyytyväinen, koska olisi se voinut huonommankin saada, eikä tuomarikaan ollut mikään eri-automaatti.

Kraftfollt maskulint huvud. Bra proportioner och profil. Utm. ögon, lite brett korna öron. Bra hals och överlinje. Svansen ok. Välutvecklad kropp, lite högt hull. Bra benstomme och fötter. Harmoniskt vinklad. Bra steg från sidan. Lite los fram. Ibland lite hög svans. Riklig päls. Bra färg. Tyvärr alltför stor, vilket drar ner priset.

Sitten oli puolisiskokset Ruuti ja Kitka. Kitka oli luokassa ensimmäisenä ja näinollen joutui myös ensimmäisenä pöydälle. Siinä se jonkun verran arkaili, mutta pääasiassa se esiintyi todella hienosti, mun mielestä ainakin. Kitka sai myös EH:n.

Ruuti-neiti oli sitten viimeisimpänä vuorossa. Mä sanoin jo ennen kehää, että jätän sen näistä karkeloista kokonaan pois. Neidillä oli nimittäin taas korvat aivan pystyssä. Mutta enhän mä sitä kuitenkaan raaskinut jättää pois, kun kerrankin oli kehään ilmoitettu. Mentiin siis asenteella, meni syteen tai saveen. Ruuti esiintyi ihan kivasti. Pöydällä ei arkaillut, niinkuin ei kyllä ennenkään, eikä mittatikkuakaan pelännyt. Ruutin ongelma on lähinnä ollut se lippu siellä selän päällä ja tällä kertaa tehtiinkin niin, että Ruuti sai olla koko ajan häkissään, josta otin sen suoraan harjaukseen ja siitä suoraan kehään. Häntä kesti suurinpiirtein alhaalla. Mä taivuttelin koko ajan sen korvia alaspäin ja tuomari ilmeisesti tämän noteerasikin (vaikka miten salaa yritin sen tehdä :D) ja tuli sitä korvien asentoa tarkastamaan monen monta kertaa. Arvostelussa sitten mainittiinkin kevyistä, huonosti taittuneista ja leveälle asettuneista korvista. Ilmeisesti taittelusta kuitenkin jotain hyötyä oli, koska laatuarvostelussa Rudison sai ERIn!! Mä olin ihan halolla päähän lyöty, miten se voi olla mahdollista, mutta näköjään kaikki voi olla :D Kilpailuluokassa Ruuti oli toinen, mutta SA jäi saamatta, mutta ei se meitä haittaa. Tuo ERI itsessään oli jo työvoitto! Täytyy vissiin alkaa sillekin sitä ykkösruusuketta metsästämään, pitää katsoa miten aikataulut menee sen juoksujen ym. suhteen.

Feminint huvud. Ngt lågt placerat stop. Kunde ha lite mera haka. Välformade mörka ögon. Lite lågt och brett ansätta öron, där vikningen kunde vara tydligare. Bra hals, bra överlinje, svansen ok. Väl utvecklad kropp. Bra längd. Passande benstomme. Fötterna (???) ok. Lite knappt vinklad fram, bra bak. Rör sig bra från sidan, trång bak. Bra päls för åldern.

Kuvat: Hannele Ylänen

Mätsäreitä ja hierontaa

2011-05-17T21:30:00.000+03:00

Sunnuntaina suunnattiin mustilaisten kanssa Satulle, Nemo pääsi pehkostaan tulevan Haminan näyttelyn takia. Mukana oli Ruutin lisäksi myös Kitka, jolle tehtiin samat temput korville. Tassut pitäisi vielä mustilta trimmailla ja tehdä pikkupesut, niin oltaisiin taasen kehäkunnossa piiiiiiitkän tauon jälkeen :)

Satulta jatkettiin suoraan Agi-Kotkien mätsäriin, jonne olin itse lupautunut rokotusten tarkistajaksi. Samalla sitten pääsi molemmat mustat kehään treenailemaan näyttelykäytöstä, edellisestä kerrasta onkin aikaa. Nemmomies itselleen uskollisena jännäili pöytää, joten siitä sininen nauha. Esiintyminen oli muutenkin vähän hukassa, mutta ihmekö tuo, kun mies on ollut kehässä viimeksi vuonna 2008, tai onhan tuossa pari mätsäriä välissä käyty, mutta näyttelytreeni siis on ollut olematonta. Lopulta Nemmo sijoittui sinisten kehässä toiseksi, saaden ison kassillisen leluja, luita ja nameja.

Ruuti-neiti taasen posetti ihan kivasti, mutta selkeästi siitäkin huomasi, että taukoa on ollut. Pöydällä neiti on kuin kotonaan ja seisominenkin sujuu, mutta liikkeet oli vähän hukassa. Johtuen osittain siitä, etten itse päässyt menemään sen kanssa oikeaa vauhtia, koska alkoi selkä tehdä temppuja taasen pitkän päivän lopuksi. Oli aika könkkäämistä mun meno ja varmaan tästä johtuen Ruutikin alkoi töpöttämään. Toisaalta taas kotona liikkumista treenatessa ja pikkuisen vauhtia lisätessä nousi myös se kuuluisa lippu pystyyn.. Ruuti kuitenkin esiintyi itsensä punaisten neljänneksi tuoden samanlaisen kassin kotiin.

Tänään sitten oli vuorossa Ruutin hierominen. Sitä ei ole koskaan ennen hierottu, joten oli korkea aika kutsua Mari kylään. Ongelmana Ruutilla on ollut aina peitsaaminen ja lisäksi takajaloista se on tosi kinnerahdas seisoessa, joten halusin tietää missä mättää. Selkeää syytä ei näille kuitenkaan tullut. Pahempia jumejakaan ei ollut, paitsi lavoissa pientä pintakireyttä. Takapää oli myös vähän jumissa toiselta puolelta, mutta ilmeisesti sieltäkin saatiin lukot auki, koska uutta aikaa ei varattu. Selässä ei kopeloimalla tuntunut mitään, mikä voisi peitsaamisen aiheuttaa, joten kaipa tuo pitää kuviin raahata. Onhan se selkä tietty muutenkin hyvä kuvauttaa jo pelkästään agilityn takia. Ruuti nautti hieromisesta suunnattomasti. Sen silmät suorastaan muljahtivat sen makaessa rentona Marin käsittelyssä. Tosin loppuun asti ei neiti olisi malttanut, mutta on kyllä hienoa, miten se osaa rentoutua vähän oudommissakin tilanteissa :) Tuolla mätsäreissäkin se odotellessa kävi makaamaan maahan ihan rentona ympärillä tapahtuvasta hälinästä huolimatta, tätä mä arvostan siinä tosi paljon! Hieronnan jälkeen se oli ihan pöhkönä koko akka ja kävelikin seiniä pitkin, kunnes nukahti :D

Annettiin sitten poitsujen kanssa Ruutille unirauha ja lähdettiin ex-tempore tuohon lähelle mätsäriin. Nemmo sai vielä viime hetken treenit ennen kehäkoitosta ja hyvät treenit saikin. Tuomari ei ensin olisi ottanut sitä ollenkaan pöydälle, mutta kun itse pyysin, niin päästiin. Tuomari tuli sitä heti kopeloimaan, enkä ehtinyt Nemoa asetella ja silitellä alkuun, niin sehän oli aikamoista väistämistä koko pöytäily :( Muuten se esiintyi ihan hurjan kivasti ja nyt jo selkeästi muisti, mistä on kyse. Tuomari kävi sitä vielä tarkoituksella maassa kopeloimassa ja moikkailemassa useamman kerran, että Nemo tottuisi ja pääsin sitä namittamaan ihan urakalla. Lopuksi jo huomasi, ettei se enää niinkään väistänyt, joten teki ihan hurjan hyvää Nemolle, äidin pikkuiselle arkajalalle :/ Sumppakin pääsi Jannan kanssa kehään, mutta ei pojan varma posetus tällä kertaa riittänyt sijoitukseen, mutta saivat kuitenkin punaisen nauhan ja mie pääsin taas kehän laidalta ihailemaan poitsun komeutta <3

Illalla saatiin vielä Nuka tänne loppuviikoksi kylään :) Nukan kotona, kerrostalossa, tehdään remppaa ja raukka on siellä yksinollessaan aika hämillään äänistä ja pitää ilmeisesti aika kovaa mekkalaa, eikä muutenkaan tilanteesta nauti, joten viikonloppuun asti Nukkis on meillä, kunnes tilanne siellä helpottaa. On kyllä ihanaa, johan sitä olikin ikävä ja pääsee taas viskelemään tuolle palloaddiktille palloja. Ruutille olen kovasti yrittänyt opettaa, että toisi pallon aina käteen, eikä tiputtaisi jalkojen juureen, mutta ei se oikein hoksaa. Ehkäpä Nuka nyt opettaa sen sille ;)

Goodbye metsälenkit...

2011-04-27T21:18:00.000+03:00

...syksyllä taas palataan. Tänään se sitten tapahtui, mitä jo muutamana päivänä kerkesin "odotellakin". Kevään ensimmäinen (ja toivottavasti viimeinen) kyybongaus nimittäin tehty. Mä olen niiiiiin käärmekammoinen, kun ihminen vaan olla voi. Mä tiedän, että se on typerää ja mä myöskin tiedän, ettei kyiden lempiravintoa ole pullukat naisimmeiset sheltteineen, mutta mä en vaan voi sille mitään. En edes tiedä, miksi ne niin pelottavia on ja vaikka miten järkeilen päässäni sen asian, niin joka kerta kyyn nähdessäni ensimmäinen reaktio on kiljuminen kauhusta ja karkuun juokseminen, eikä poikkeusta tapahtunut tälläkään kertaa. Mä olen törmännyt niihin hävettävän vähän lenkeillä, varmaan koska välttelen viimeiseen asti paikkoja, joissa niihin voi törmätä. Ongelma tässä on vaan se, että mä en myöskään kykene hihnaköpöttelyjä kävelemään enää, koska selkä ja lonkat on aivan rikki tästä painolastista. Mä en oikein tiedä, miten mä noita liikutan. Ehkä meistä tulee koirapuistolaisia. Meillä ei vaan omassa kaupungissa ole yhtään koirapuistoa.. Hankalaa! :D Ja juu, mie oon tyhmä..

Treenimerkintää sen verran, että olen nyt sekä Ruulta, että Sumulta vähentänyt kepeistä verkkoja ja hyvin pelittää, kumpainenkin. Sumpalla vaan tauon jälkeen on aloitusvälin hakeminen vähän hukassa, mutta kyllä siinäkin edistystä on tapahtunut parina päivänä. Ruuti taasen tykittää, jottei mitään. Kyllähän siltä jo talvella verkkoja otettiin pois useampikin, mutta pistin ne takaisin, kun pukkasi tämä pakollinen treenitauko. Tänään surffailin netissä ja bongasin tämän.. Oiskohan ihan turha ostos, onko kellään kokemusta? Hintaa tuolla on 89€. Tällä hetkellä meillä on käytössä Ikean lastenputki, mutta kova olisi hinku saada joku parempi. Halkaisijaltaan se on 50 cm ja pituutta on 5 metriä.

Lenkkikuvaa :)

2011-04-22T21:38:00.000+03:00

Tänään koirat pääsi riehumaan "serkkutyttöjen" Kitkan ja Kiilan kanssa. Oli ihan hurjan mukavaa ja pitkästä aikaa oli kamerakin mukana. Kuvapäivitystä siis pukkaa..

Sumppura

Kiilan fiksut ilmeet

Kitka ui ja Ruuti rannalla ruikuttamassa

Kaunis Kitka!

Siskokset - ei niin ilvekset

Sumu & Kitka

Kiila

Koirat puljasivat jo vedessä, tosin meidän koirat on heittäneet talviturkin jo viime viikolla..

Koko ryhmärämä

Ruuti

Nemsi

Kitka kiitää kovaa

Raskausplösömamma ja sen karvaiset <3

Illalla käytiin vielä soramontulla juoksuttamassa koiria ja samalla tuli treenailtua Sumun kanssa tokoa palkkana hanska :) Samaa vanhaa tehtiin eli seuraamisia ja liikkeestä maahanmenoa. Sumussa olisi kyllä potentiaalia tuohonkin lajiin, harmi ettei mun motivaatio riitä pitkäjänteisempään treenaamiseen. Tai no, jos olisi joku ryhmä, niin varmasti tulisi käytyäkin. Ehkäpä alan sellaista metsästämään ;)

Mukavaa pääsiäistä kaikille! Meillä se menee kotona pihatöitä voinnin mukaan tehden ja koiria juoksuttaen. Nauroinkin tuossa tänään, että enemmän nuo koirat on nyt saaneet liikuntaa, kun itse olen selän takia jonkin verran rajoitteinen liikkumaan. Tulee pakattua ne joka päivä autoon ja mentyä jonnekin, että ne saa juosta vapaana sen hihnalenkkeilyn sijaan.

Keppejä

2011-04-20T09:01:00.000+03:00

Ihanaa, lumi on sulanut miltei kokonaan pihalta ja nyt pääsee tekemään pikkuista treeniä omalla pihalla. Ruutin kanssa jatkettiin siitä mihin jäätiin keppien osalta talvella. Taukoa on kertynyt nyt muutaman kuukauden verran syystä, etten ole hallille kyennyt ja omat kepit on olleet tuolla lumen peittämänä. Ollaan nyt parina päivänä tehty keppejä ja lähinnä muistuteltu aloitusvälin hakemista eri kulmista. Muut esteet on vielä talviteloilla, mutta pihalla on rengas keppien lisäksi, joten sitä ollaan hyödynnetty. Kunhan ensin muistuttelin sille, mikä se rengas oikein olikaan. Oli Ruutilta päässyt unohtumaan tauon aikana. Hallilla jäätiin siihen, että siltä oli useampi verkko jo poistettu, mutta nyt olen tehnyt niitä kaikkien verkkojen kanssa juurikin tauon takia. Kyllähän siltä voi sieltä keskeltä niitä pois jo ottaa. Ehkäpä tänään..

Kevät on mukavaa aikaa, kun treenimotivaatio on ihan huippulukemissaan. Olen jo parit tokotreenitkin suunnitellut koirille ja osaa vähän toteuttanutkin. Joskaan mitään tavoitteellista ei tehdä, koska mä tiedän tämänkin kärpäsen pureman paranevan taas kohta ja sinne se toko taas jää, kuten joka vuosi aiemminkin.

Koirien kanssa ollaan käyty nyt joka päivä "autolenkillä". Ollaan ajettu autolla milloin minnekin soramontulle ja ne on saaneet temuta siellä vapaana. Mulla sanoi selkä sopimuksensa irti, joten kaikenlainen muu lenkkeily on varsin vähäistä ollut. Pihakin on aivan kamalassa kunnossa talven jäljiltä. On talvi tehnyt tuhojaan oikein urakalla ja lisäksi myyrät ovat rellestäneet lumen alla oikein urakalla tehden pihan täyteen omia polkujaan. Koko piha on yhtä kuravelliä, joten koirilla on sinne porttikielto, koska en jaksa olla joka päivä niille kokopesua tekemässä.

Sitten mä oikein repäisin.. Halusin ilmoittaa Ruutin Haminan näyttelyyn, koska sillä ei ole virallisista luokista, kun yksi tulos ja sekin on jo vuoden vanha. Pistettiin ilmo siis menemään. Sitten mä sain muka-loistaidean ja ilmoitin vielä Nemonkin sinne. Miksi? No en tosiaan tiedä.. Ruotsalaistuomarikaan ei kotimaansa puolesta lupaile hyvää, mutta väliäkö tuolla, eipä me ennenkään näyttelyistä sitä palkintopöytää olla tyhjennetty, joten me lähdetään vaan pitämään hauskaa ja katsomaan osaako nämä metsäläiset enää ihmisten ilmoilla käyttäytyäkään. Täytyy varmaan vaan metsästää parit mätsärit sitä ennen.

Koirien keväthuolto

2011-04-10T22:07:00.001+03:00

Hih, normaalisti mä pesen koirat keväisin, kun lumet on sulanut ja maa alkaa olla kohtuullisen kuiva. Tänä vuonna pakon sanelemana tein poikkeuksen.

Mikko ehdotti, että lähdettäisiin Timin ja koirien kanssa sen mukaan yhdelle sorakuopalle tuonne Pyhtäälle. Se oli pomolleen luvannut tehdä jotain jollekin koneelle (mä en näistä niinkään mitään ymmärrä). Kuten näinkin lumisen talven jälkeen arvata saattaa, kuopassa oli aikas reilusti vettä, siellä sun täällä isoja lammikoita. Ajattelin kuitenkin, että olkoot, tassupyykillä siitä selviää. Remuttiin pari tuntia pitkin poikin ja oltiin kyllä kaikki niin maan perusteellisen kuraisia, kun olla saattaa.

Kotona kävin pyykkäämään koiria ja huomasin niiden haisevan ihan löpölle tai jollekin muulle yhtä hyvälle haisevalle. Ei muuta, kun shampoota perään ja kokonaan pesulle. Kaikenlisäksi koirien oma shampoo riitti vaan puoliksi Sumun pesemiseen, joten saivat koirat sitten itseensä koivuntuoksua suomalaisesta koivushampoosta, jota Timi käyttää. Eikä se haju kokonaan siltikään lähtenyt. Onneksi tuo rakas kepo auttoi mua kuivaamalla koiria ja mä harjailin ja olihan se pesu jokatapauksessa edessä. Kyllä oli kiva, kun oli kolme puhdasta koiraa. Samalla tuli sitten otettua kaikista tuoreet posekuvat kotisivuille, kun aurinkokin sattui paistamaan:

Ruutista huomaa etenkin kuvien perusteella, miten se on kehittynyt reilussa puolessa vuodessa hurjasti. Jossei muuta, niin ainakin tukkaa on tullut lisää ja vahvuutta muutenkin kaikinpuolin. Tässä vielä vertailun vuoksi 1-vuotiskuva:

Suunnitelmissa on ilmoittaa Ruuti Haminan näyttelyyn. Helsinki on vielä mietinnässä, mutta.. Se on kuukautta ennen mun laskettua aikaa ja nyt jo pitkä istuminen tuottaa tuskaa. Voisi olla vähän liikaa, ehkä.. Pitää nyt miettiä vielä, onhan tässä vielä vähän aikaa. Huomenna palaan sairaslomalta töihin, kuukauden loppurutistus, ennenkuin alkaa piiiiiiitkä loma.

Niitä näitä...

2011-04-04T23:25:00.001+03:00

Jotenkin tämä blogi aina jää päivittämättä, vaikka miten yritän olla ahkera. Ei onnistu. Ei sillä.. Aika rauhallista elämää vietellään, kun ei treenimerkintöjäkään tule ja sekös mua harmittaa. Näin kevään korvilla se treeni-into kohoaa aina ihan huimiin lukemiin ja nyt harmittaa, kun ei pääse. Jos nuo lumet edes sulaisi, niin pääsisi keppitreeniä tekemään ja vaikka askartelmaan niitä hyppyjä ja tekemään pientä kuviota, ettei noidenkin aivot vallan homehdu.

Nemon kanssa käytiin taannoin eläinlääkärissä selittämättömien vatsakipujen ja pattilöydöksen myötä. Pojasta otettin rtg-kuva, josta ilmeni, että se on täynnä sitä itseään ja lisäksi vatsalaukku oli täynnä sulamatonta ruokaa (jota se ei siis sinä aamuna ollut saanut, vaan edellisenä iltana). Syytä tähän ei kyllä keksitty. Se oli normaalisti tehnyt tarpeensa, eikä vatsakaan ollut mitenkään kovalla ollut. Levossa se kyllä oli ollut kolme päivää, koska ajattelin sen kipuilevan myös selkäänsä, koska se oli aika ajoin ollut aggressiivinen. Liekö se sitten jumiuttanut myös paskatkin... Kuvasta ei oikein muuta voinut sanoa. Jonkin heijastuman ell sieltä bongasi, mutta se pitää tähystämällä selvittää tarkemmin, eikä kyseisellä ell-asemalla ole vehkeitä siihen. Täytyy siis suunnata muualle. Kuurin se sai ja nyt olen sitä seuraillut, mutta ei se ole mitenkään "räjähtänyt", edelleen tekee samaan tahtiin, kuin koko elämänsä, aamuin illoin. En tiedä pitäisikö siitä ottaa myös kontrolli-röntgen, mutta on aika kallista lystiä huvikseen kuvailla, eikä tuo suuremmin ole nyt ollut aggressiivinen, eikä muutenkaan kipeä. Pitäisi sille varata se aika sinne PRA-kontrolliinkin.. Voivoi..

Sumpan kanssa käytiin viikko sitten kevään ensimmäisessä mätsärissä, eikä se hirveän paljoa paremmin olisi voinut mennä tai olisi se yhden pykälän sijoitustaan voinut vielä nostaa, mutta me ollaan erittäin tyytyväisiä tähän BIS 2 -sijoitukseen. Hassu isopieni mies oli kun vanha kehäkettu ja liikkeillään hurmasi tuomarit :) Lisäksi se sai kehuja varmasta esiintymisestään.

Viikonloppu saatiin taas viettää Nuksuttajan seurassa. Sumu oli vallan höperö, kun se ei Nukaa päästänyt ollenkaan iholleen. Tämä on siitä outoa, että Sumu ei ole ikinäkoskaan ärhennellyt yhdellekään koiralle, joten mä olin ihan silmät pyöreenä. Eikä siinä, Nuka kyllä uskoi, eikä alkanut provosoimaan yhtään.

Ruutin kanssa ollaan treenattu meidän isossa lumikasassa "kontakteja" :D Mikko teki siihen rappuset koirille ja käskin Ruutin aina kiivetä ylös ja alastullessa vaadin sitä kontaktikäskyllä jäämään paikalleen. Raukkaparka ilmeisesti luuli, että tehdään enemmänkin agilityä, koska se teki ne sellaisella innolla, silmät kiiluen. Harmi tämä tauko, ihan oikeesti!

Loppuun taasen kuvia, ehkä viimeiset talvikuvat, jotka on otettu kuukausi sitten :( Nyt ulkona on harmaata, kuraa, loskaa.. Siltikin tehtiin tänään 1,5 tunnin hihnalenkki. Aijaijai, että mie sit rakastan näitä kurakelejä... Juu, en tosiaan.. Mutta sitä odotan, että nämä pahimmat kurakelit menee pois ja pääsen aloittamaan sen jokakeväisen koiranpesurumban :) Alkaa nuo olla sellasia turnuja ja tuntua likaiseltakin käteen, mutta vielä en viitsi niitä pestä, koska se olisi luultavasti aivan turhaa.

Kuka arvaa, kumpaa sukupuolta kuvassa olevat piskit on? :D

Kuulumisia kuvien muodossa

2011-02-23T21:15:00.002+02:00

Hirveästi kamalasti kuulumisia, joista valtaosa jo unohtunut. Mä olen nyt kauheassa kuumeessa ja jo useamman päivän suunnitellut blogipostausta, mutta siihen se sitten onkin jäänyt. Kun ei vaan saa aikaiseksi..

Aikajärjestystä en muista, mutta aloitetaan koirakohtaisesti.

Nemolla kuviot entisellään. Se on tosi hyvässä kunnossa, pirteä ja leikkisä nuorimies :) Nemo pääsee nyt kevään aikana yhdistyksen kustantamana kontrollisilmäpeiliin koskien PRA:ta. Samalla keikalla sitten otetaan siitä omaan piikkiin se sydänultra, kun syksyllä ell kuuli siltä jonkinlaista suhinaa.

Nemosta on pakko laittaa pari kuvaa. Blogissakin olen joskus maininnut Nemon ärhentelystä meidän Timiä kohtaan. Hirveästi ollaan yritetty tehdä sen kanssa töitä, jotta poikien elo yhdessä onnistuisi ja pari päivää sitten meillä näytti tältä:

Mä olen sanoinkuvaamattoman onnellinen ja Nemo meni tuohon ihan itse ja pitkän aikaa makaili. Ihanat murut <3

Sumua on käyty hieromassa ja herran lihakset alkaa olla taas kuosissa. Kuukauden päästä sitten vielä kerta :) Sumu sai myöskin kasvattajaltaan hienon mitalin kannustuspalkintona viime vuoden agilityharrastamisesta. Tällä hetkellä agility on jäähyllä, mutta kesällä/syksyllä palataan taas entistä ehompana ja toivottavasti alettaisiin pikkuhiljaa saamaan tulostakin aikaiseksi. Sumpasta kuva kera mitalin, joka harmistukseksi jäi tassujen taakse piiloon, mutta ainakin herran posetus on aika ihana :) Kiitos Katille tästä pienestä piristyksestä!

Tähän väliin vähän Nukan kuulumisia. Nuka vietti meillä viime viikolla lyhyen yhden yön visiitin. Käytin pojan eläinlääkärissä, kun uusi omistaja estyi sen viemään. Silmät kovasti vuoti ja niihin haettiin tipat. Samalla korviin puhdistusaineet ja tipat. Allergiat taas jyllää.. Täytyy kyllä jälleen nostaa hattua uudelle omistajalle paneutumisesta Nukaan ja sen ongelmiin, edelleen.. parempaa kotia Nukkikselle saa hakea! Yö meillä meni tosi kivasti ja se tuttu, kotoisa olo nosti taas päätään. Kaikki neljä kasassa.. Tuntui, että Nuka ei olisi koskaan ollutkaan pois ja samalla vähän pisti surulliseksi, kun tiesi että se lähtee pois. Eipä tästä lopullisesti varmasti koskaan yli pääse. En sentään sitä mieti enää muuten, kun sen nähdessäni. Edelleen poikaa rakastan ja olen ikionnellinen, että saan edelleen sitä tavata.

Ruuti-neiti taasen aloitti vihdoin ne juoksunsa, pari päivää edellisen postauksen jälkeen. Nyt on juoksut juostu ja tilanne meillä normalisoitunut. Pidin tytön kotona koko juoksun ajan ja ainoastaan ne oletetut tärppipäivät oli aikas äänekästä meininkiä, kun pojat huusi sen perään. Missään kohtaa en kyllä pystynyt varsinaista tärppipäivää selvittämään neidin antaessa aina vaan pojille hammasta eli progeen mennään sitten kun on SEN aika. Nyt viimeistään on alkanut rattaat ruksuttamaan ja kovasti eri vaihtoehtoja tutkailen. Saa nähdä mihin sitä tuleekaan lopulta päädyttyä, vai tuleeko mihinkään. Ajankohta pentueelle tulisi ainakin olemaan mitä parhain, minun vietellessä silloin äitiyslomaa! Juhannusvauvaa meille odotellaan ja saatiimpa pari viikkoa takaperin kuulla sen olevan se kaivattu prinsessa. Mä olen sanoinkuvaamattoman onnellinen tästä ja rehellisesti sanottuna jo lasken päiviä, että saan kotiin jäädä. Monta ihanaa projektia edessä niin ihmis- kun koirarintamallakin.

Loppuun vielä talvikuvapläjäys

Jumi-Sumu :(

2011-01-20T06:40:00.000+02:00

Viime aikoina ei olla touhuttu mitään ihmeellisempiä. Meidän koko kaksijalkainen porukka kävi läpi tosi rajun vatsataudin ja siitä toipuessa on viimeisin viikko lähinnä mennyt. Pyykkikone rullaa ja sitä rataa.. Koirien kanssa ollaan köpötelty hihnalenkkejä ja pihalla ovat saaneet riekkua. Lunta on jo niin paljon, ettei pellolle ole mitään asiaa ennen kuin hanget kantaa ja lisää lunta tulee melkein joka päivä.

Sumulla kävi maanantaina hieroja. Poikaa ei aikaisemmin ole hierottu, kun ei sillä ole mitään vaivaa missään ollut. Maanantaina tajusin sen olleen suuri virhe. Mä olen kuvitellut osaavani edes jotenkin tämän koiran lihashuollon ja ymmärtäväni edes perusasiat siitä. Meillä koirat saa vaihtelevaa liikuntaa, pääsevät juoksemaan omaehtoisesti vapaana, toisinaan hihnassa. Kesällä uidaan, talvella rämmitään hangessa. Ennen ja jälkeen treenien tehdään AINA kunnon lenkit jne. Jostain syystä Sumu oli kuitenkin kauttaaltaan kireä, niin kireä että sen olisi pitänyt näkyä jo liikkeissäkin. Eipä ole näkynyt. Sumu liikkuu todella hyvin, sen liikkeitä on aina kehuttu. No ehkä ne tämän jälkeen ovat entistä paremmat. Sumu jäi nyt sairaslomalle agilitystä. Ainakin nyt siihen asti että se kahden viikon päästä hierotaan uudelleen. Maanantain jälkeen se on ollut aika vaisu. Eilen vasta otin sen lenkille mukaan, tiistaina käytiin pari korttelia kävelemässä. Pikkuhiljaa alkaa olemaan jo taas oma itsensä ja illalla jo painivat Nemon kanssa. Mutta se on ainakin varmaa, että mä lähden kirjastosta lainaamaan koiran lihashuolto -kirjan ja alan oikeesti tekemään töitä noiden kunnon kohottamiseksi.

Mari kopeloi pikaisesti myös Ruutin syystä, että se on pienestä lähtien seisonut kintereet yhdessä, mutta liikkeessä tämä ongelma katoaa. Lisäksi normivauhdilla käveltäessä se peitsaa. Lihakset oli ok kunnossa, paitsi että takapäässä kirraa joku lihas "jonkanimeäenmuista". Kunhan Sumppura saadaan kuntoon, otetaan neiti Ruu käsittelyyn.

Nemmoakin Mari kokeili.. Tai no.. Nemmo iski persuksensa Marin syliin, ihan kuin kertoen muille koirille, että tämä on mun oma :D Oli Nemmo vähän ihmeissään, kun Mari ei tullutkaan sitä varten, vaikka vaihtoivathan he sitten suukot kuitenkin ;) Nemo sentään on hyvässä kunnossa, joten jotain positiivista meillekin. Jossain asiassa olen edes onnistunut ja voin sanoa, että selkävammaisen, mahdollisen sydänvikaisen koiran liikuttaminen on jokseenkin hankalaa..

Eilen käytiin Reitkallissa lenkillä Empun, sekä Lumin ja Viivin kanssa. Meillä oli potkukelkka mukana ja sheltitkin pääsivät vähän juoksemaan sen rinnalla. Nyt mä kyllä tahdon oman potkukelkan. Ruutikaan ei peitsannut yhtään, kun vauhti oli vähän kovempi, vaan ravasi tasaisesti vieressä :) Pakko saada oma! Illan koiruudet saivat taas riekkua pihalla, kun oltiin vaihteeksi koko porukka lumitöissä.

Ainiin.. ja Ruuti ei juokse. Mä en oikeesti tajua sitä.. Pojat on aivan täpinöissään siitä ja vuoroin yrittävät sitä astua. Sen käytös on ihan juoksumaista. Yksi päivä jouduin virittämään meidän pyykkikoneen jatkojohdolla, kun rikoin kylppäristä pistorasian. Ruuti oli huomaamatta järsinyt sitä johtoa ja pesukone oli vielä päälläkin. Muutama perkele meinasi päästä tuon itsetuhoisen kersan kanssa, mutta vahingolta säästyttiin. Se ei ole aikoihin mitään tuhonnut, joten en osannut ajatella ollenkaan, ettei neidille nyt sovi mun jatkojohtoviritelmät.. Joudutaan yksinolot eristää niitä, koska yhteiselosta ei tule mitään kun Ruuti tuoksuu niin hyvältä poikien nenään. Siltikään se ei vuoda.. En tajua sitä, mut eipä ole eka kerta ;)

Sitä sun tätä..

2011-01-04T22:34:00.003+02:00

Nemsin jokavuotinen karvanlähtö on täällä taas. Mua niin huvittaa tuon jätkän täsmällisyys tässä asiassa :) Aluksi sillä alkaa näkyä tuppoa persuksissa ja kun viikon verran malttaa odotella ja nyppiä sormineen niitä ja sitten harjaa, niin se on siinä :) Kyllähän siltä taasen ihan kiitettävästi karvaa lähtikin.. ja mun selkä huusi hoosiannaa parin tunnin laattalattialla istumisesta :)

Ruu-neiti sen sijaan juoksee, ei juokse ja juoksee. Toissapäivänä pyyhkäisin siltä ihan selkän veritahran, ilmotin meidät agilitytauolla ja Piallekin pistin heti viestiä.. Eilen se ei vuotanut mitään ja tänään taas vuotaa.. Että ota nyt sitten selvää onko sillä juoksua vai ei. Pojat on ainakin tosi kiinnostuneita siitä, kulkevat nenät takapuolessa ja jäävät haistelemaan pissoja. Osaako kukaan nartun omistaja kertoa, mistä voisi olla kyse?? Kun mä en noista tiedä mitään.. Mä en itse muista, mutta Tuula muisteli, että se olisi ekojenkin juoksujen aikana tehnyt saman. Kyllä mä muistan, että kumpaakin juoksua se teki tosi kauan, mutta sitä en muista miten se ennen ekaa juoksua tiputti verta.. Oli miten oli, käytös sillä ainakin on ihan erilaista ja kaikki merkit viittaa juoksuun. Seuraillaan...

Päivällä saatiin Rosanna kera Nukan vierailulle. Trimmasin Nuudin tassukarvat, kun olivat päässeet vähän turhan paljon kasvamaan ja niihin tarttui lumi ilkeästi. Toivottavasti nyt olisi parempi :) Tässä ainoa kuva, minkä poitsusta sain napattua :D

Mulla nousi illalla vähän lämpöä, joten jätettiin tämänpäiväiset ohjatut treenit väliin. Myöhemmin alkoi vähän harmittamaan, koska lämpö laski panadolilla, eikä nyt toistaiseksi ainakaan ole takaisin noussut. Mutta onhan se tietty parempi lepäillä, kun juosta tuolla kylmässä.. Ties minkä jälkitaudin siitäkin saisi mun tuurilla. Lähdettiin sitten illalla Ruutin kanssa tutustumaan Kiilaan. Kiila on siis meidän Tuulan dalmispentu, Kitkan pikkusisko :) On hyvä vähän tyttöjä totuttaa toisiinsa, jos Ruuti sitten juoksun ajaksi menee taas Tuulalle hoitoon. Kitkalla ja Ruutilla oli taas vähän eripuraa alkuun, mutta hetken pullisteltuaan tulivat hyvin juttuun. Kiilaa taasen kiinnosti Ruuti hirveästi, mutta Ruuti ei päästänyt pentua lähellekään. Heti murahti ja näytti hampaita.. Alkukankeutta, luulisin.. ja toivoisin..

Tämä vuosi korkattu...

2011-01-02T20:51:00.000+02:00

... agilityn osalta käyntiin. Käytiin Satun (x2) kanssa treenailemassa hallilla. Mä otin mukaan vaan Sumun. Halusin kerrankin keskittyä vaan yhteen koiraan kerrallaan. Aloitettiin tänään opettelemaan niitä verkkokeppejä. Muuten Sumun kanssa menee ihan jees, mutta kepit pitää saada kuntoon ennen seuraavia kisoja, joita ei siis ole edes suunnitteilla, kun aikaisintaan syksyllä. Palkka tuli namialustalta. Aluksi oli jonkin verran epäröintiä ja pari kertaa se meinasi lähteä peruuttamaan, mutta tsempattuna tuli loppuun asti. Eikä se tosissaan tarvinnut, kun sen pari kertaa opastusta, kun se alkoi niitä jo oma-aloitteisesti menemään. Yllättävän hyvin se löysi myös aloitusvälin. Meillä nimittäin oli heti kepit jo osana rataa.

Rata oli Satun käsialaa ja itseasiassa pirun hyvä meille tähän saumaan. Se oli helppo, siinä sai juosta ja mennä täysiä, siinä pääsi palkkaamaan Sumua oikeista jutuista, mutta siinä oli myös vähän kompia, joihin mie totisesti kompastuin. Rata sisälsi persjättöä ja takaaleikkausta. Molemmat sujuivat Sumun kanssa tosi hienosti. Mä olin oikeesti ylpeä. Satun ystävällisellä opastuksella mä kerrankin tiesin, mikä Sumulle toimii ja oli hieno tunne, kun se oikeesti toimi :) Lisäksi siinä oli pitkää suoraa, joka yleensä on ollut meille se kompastuskivi. Vaikka mä kuinka pingon, niin väkisin jään aina jälkeen ja kun Sumu ei oikein vielä etenisi, jos mä jään hurjasti taakse. Nyt se eteni muuten jees, mutta meinasi kaartaa mun eteen viimeisen suoralla olleen hypyn kohdalla. Sain sen kuitenkin korjattua hyppäämään sen ennen kieltoa, mutta ei se ihan saumattomasti mennyt. Paremmin kuitenkin, kun yleensä. Täytyy muistaa seuraavaksi ottaa vaan suoraa, namialustan kanssa.

Mutta ne kompastuskivet meillä oli heti radan alussa. Tuo min Luumu on niin tarkka mies :D Hitsiläinen.. Aloitushypyltä piti kaartaa 90 astetta vasempaan U:n muotoisen putken kauemmaiseen päähän ja jatkaa tästä suoraan hypylle, josta taas 90 astetta oikealle, putkeen. Alun mä ajattelin olevan helppo, mutta mä en millään saanut Sumua menemään sinne putkeen.. Se meni ihan pyörimiseksi. Välillä Satu näytti Sumun kanssa, että miten piti mennä ja taas mä kokeilin ja taas pyörittiin tai sitten mä olin ihan väärällä puolella hyppyä, josta ei mitenkään onnistunut tokaan putkeen lähetys. Kunnes Satu näytti mulle millilleen paikan, josta lähetän sen ekaan putkeen ja sitten palaset loksahti.. Kuinka sitä ihminen saakin äärimmäisen helposta jutusta ylitsepääsemättömän vaikean. No, lopuksi se onnistui ja loppuratakin meni kivasti :) Kiitos siis Satulle hyvistä neuvoista ja mukavasta radasta! Kyl mä vielä joskus ehkä opin....

Kokeiltiin kerran myös A, ihan yksittäisenä esteenä. Mun pitäisi nimittäin hinkata myös niitä kontakteja.. Mut mä en tunnetusti voi keskittyä, kuin yhteen asiaan kerrallaan, joten jos nyt nuo kepit edes alkuun ja katsotaan sitten niitä kontakteja. Onhan tässä aikaa ennen syksyä, mutta nyt pitää kyllä toimia, kun aika tuntuu menevän niin hurjan nopeasti. Ei passaa jäädä lepäilemään.

Sumun tavoitteet 2011:

- Kepit kuntoon syksyyn mennessä.
- Kontaktitreeniä
- Motivaation ylläpitäminen
- Loppuvuodesta kisaamaan
- Yksi LUVA ;)

- Terveyttä ja virkeyttä!

Suuria tavoitteita ei oteta, koska meillä on edessä jälleen suuria muutoksia. Katsotaan miten elämä lähtee sujumaan ja ei noitakaan tavoitteita naama norsunv*tulla toteuteta.

Ruutille en nyt aseta mitään tavoitteita. Ruuti on edennyt jo kohtuullisen kivasti treenimäärään nähden. Kepit alkaa olemaan hyvässä jamassa ja rataakin tehdään. Kisatavoitteita meillä ei tälle vuodelle Ruutille ole. Ruutin ainoa tavoite on pysyä terveenä ja aloittaa loppukesästä juoksut ja toivottavasti syksystä saisimme ihastella ensimmäisiä taikatomulaisia :) Ajatukset hyrrää kovasti ja vaihtoehtoja tutkaillaan, on tämä aika jännää, mutta mä sydämestäni toivon, että kaikki menisi nappiin Ruutin pentusuunnitelmien kanssa. Mä olen tätä niiiiiin kauan haaveillut, mutta meillä on niitä vastoinkäymisiä riittänyt. Joten, olkoon siis pennut Ruutin tavoitteena vuodelle 2011 :D

Paluu arkeen :(

2010-12-28T21:37:00.000+02:00

Tänään loppui mun huima viiden päivän joululoma. Oishan tuota pidempääkin kotona viihtynyt vielä. Joulu meni lokoisasti löhöillen ja univelkoja kuitaten. Miten paljon sitä voikaan ihmistä väsyttää, kun on oikeesti mahdollisuus lepoon. Oli ihana vaan olla!

Koirat saivat joulupukilta kasan puruluita ja oikein herkullisia nameja. Luiden kanssa on ollut sellaista show:ta, ettei tässä talossa ennen sellaista ole ollutkaan. Neiti Hitleri, tutummin rinsessa Ruu päätti omia kaikki luut itselleen ja vahtii niitä pienellä varmalla olemuksellaan taukoamatta. Itsehän se ei niitä syö, mutta pitää huolen, ettei pojatkaan niitä syö. Välillä on pitänyt Ruu sulkea omiin oloihinsa, että pojat saa edes vähän luitaan maistella.

Eilen saatiin vieraita Lappeenrannasta, kun Hannele kera suloisten Kiian ja Merrin tulivat meille kahvittelu- ja lenkkiseuraksi. Tosi kivasti vierähti useampi tunti shelttijuttuja höpötellen ja nelijalkaisten kanssa laatuaikaa vietellen. Merri-poika ihastui serkkulikka Ruutiin, Nemon ja Sumun liehitellessä Kiiaa. Ruutikin osasi -ihme kyllä- olla tosi kivasti vieraiden koirien seurassa, pari kertaa Kiia muistutteli, että nuoremman on turha hyppiä silmille ja Ruuti kyllä uskoikin. Ehkä se teini-iän uhoaminen alkaa pikkuhiljaa mennä ohi ja hyvä niin :) Oli tosi mukava iltapäivä, näitä lisää!

Tänään olisi ollut Sumun ja Ruutin agilitytreenit, mutta mulla kävi töissä pikkuinen tapaturma ja multa lohkesi alhaalta poskihammas tosi ilkeästi. Ruokatunnilla syödessä kuului kauhea rasahdus ja siinä sitä oltiin, eikös sen työtapaturmaksi voi laskea, kun työpaikalla valmistettua ruokaa taukotiloissa nautin ;) Kipu on melkoinen ja heti aamusta pitää soittaa särkypolille. Kylmä etenkin tekee kipeää, niin jätin sitten treenit pakkassäässä väliin :( Kurjaa.. Mun piti tänään aloittaa Sumun keppitreenit, mutta ne jää nyt sitten loppuviikolle.

Sumulle kävin ennen joulua shoppailemassa huskyvaljaat. Me aina Nukan kanssa tykättiin pulkkailla, se oli mun ja Nukan oma juttu. Nyt kun Nukaa ei ole, niin meinasin aloittaa Sumun kanssa saman harrastuksen. Mä vaan muistin, että tuo mun isopieni jättisheltti on pienempää kokoluokkaa ja vähän turhan pienet valjaat ostin, joten vien ne huomenna Nukalle ja käyn shoppaamassa Sumulle uudet. Josko sitä huomenna jo pääsisi vähän testailemaan valjaita. Nuka on joulun ajan ollut vatsataudissa, käyn moikkaamassa toipilasta ja kyllähän tässä muutenkin jo ikävä alkaa olemaan, viime kerrasta on JO pari viikkoa aikaa.

Oikein hyvää joulua!

2010-12-23T22:40:00.000+02:00

Ja treenailua pitkästä aikaa..

2010-12-15T04:46:00.001+02:00

Nyt onkin ollut taas pidempi tauko treeneistä. Eilen kuitenkin päätin jatkaa joulusiivouksen aloittamisen välttelemistä ja suunnattiin Sumun ja Ruutin kanssa hallille. Ruutin kanssa tehtiin tässä kotona ennen lähtöä pientä tokotreeniä. Edelliskerralla se oli niin possu, että ajattelin aivojumpata siltä edes pienen hitusen sitä energiaa pois. Treenailtiin paikallaoloa, neiti nimittäin tykkää agilitytreeneissä fuskata siitä, vaikka tasan tarkkaan se kyllä osaa olla paikallaan. "Uutena" asiana treenattiin liikkeestä maahanmenoa. Sinänsä siis uutena, että seurata se osaa ja maahanmenoja ollaan treenailtu todella paljon ja nyt vaan yhdistettiin liike ja tehtiin se kokonaisuudessaan ensimmäisen kerran.

Mun oli tarkoitus kävellä hallille, mutta ajanpuutteen takia tyydyin menemään autolla. Ja hyvä niin, siellä nimittäin oli aikamoinen viima, vaikka kuvittelinkin laittaneeni kunnolla päälle. Mulla alkaa olla pulaa ulkoiluvaatteista, tuntuu vähän kaikki hajoilevan. Eli ei siis epäilystäkään mihin suunnataan, kun alennusmyynnit alkaa.

Sumun kanssa treenailtiin sylkkäriä ja takaaleikkausta. Takaaleikkaus on meille jo tuttu, joten siinä ei sen ihmeempiä, mutta sylkkäriä jouduin hetken miettimään. Alkoi se kuitenkin sujumaan ja minäkin idean hoksasin. Saipahan taas huomata, että se koira tosiaan menee juuri sinne, minne minä näytän. Radalla oli rengaskin, ei olla sitäkään otettu aikoihin. Hyvin se sujui, onneksi. Kyllä sitä kesällä treenattiinkin.. PALJON!

Mä olen Sumun kanssa kyllä rehellisesti sanottuna ollut todella laiska. Edes keppejä en ole sille kunnolla opettanut.. Eilen taas kouluttajan tekemässä radassa Sumun olisi pitänyt pujotella ne oikealta puolelta. Eikä se osaa sitä yhtään. Vasemmalla pujottelu alkaa sujua jo tosi hyvin. Siltikin mä meinasin.. Ehkä.. Jos mä kuitenkin alottaisin keppitreenit Sumun kanssa ihan alusta, verkkojen kanssa. Ruutin kanssa ollaan saatu tällä metodilla mun mielestä todella hyvää tulosta aikaiseksi. Eilen treeneissä Ruutilla oli alussa ja lopussa kaksi verkkoa ja keskellä yksi. Ihan vähän se vaati apuja verkottomassa kohdassa, mutta kyllä se niin hienosti pujotteli, että saa kyllä tämä mamma olla tosi tyytyväinen. Itseasiassa Ruu on jo nyt paljon parempi pujottelija, kun Sumu ja Nemo yhteensä oli. Mä tahdon Sumustakin varman, omatoimisen pujottelijan. Nyt se on rehellisesti sanottuna aikamoista hakuammuntaa. Sumun kanssa todennäköisesti ollaan nyt kisatauolla jonkin aikaa (Sumusta itsestään riippumattomista syistä) ja nyt olisi kyllä todella hyvää aikaa opettaa ne verkkokepit.

Ruutin kanssa muistuteltiin kontakteja namialustan kanssa. Keinu jätettiin tällä kertaa kokonaan pois ja tehtiin vaan A:ta ja puomia. Vauhtia sillä on jo paljon niissä ja kyllä se innokkaasti meneekin. Lisäksi harjoiteltiin takaakiertoa. Otettiin hypyltä rima kokonaan pois. Minä pistin namialustan hypyn taakse ja toiselta puolelta lähetin kiertämään esteen ja tulemaan sitten hypyn läpi takaisin. Tehtiin pari toistoa ja tokan kerran jälkeen Ruutista ihan näki, että nyt joku lamppu välähti ja idea meni perille. Kolmannella kerran lähetin sen vähän kauempaa ja lopuksi tehtiin jo riman kanssa. Hyvin sujui, vaikkakin Ruuti oli taasen aikas possu. Pari kertaa se varasti namialustalle, eikä totellut minkään valtakunnan luoksetulokäskyä. Saihan sille taas vähän silmiä pyöritellä, mutta enemmän mä kyllä tykkään siitä tommosena sikana, mitä se treenikentällä aina on. Kunhan se silti tekee, kuten eilen.

Äsyttävänä lieveilmiönä sille on kehkeytynyt mahdoton pikkupiskin räksytys. Tämä on ihan uusi asia ja jokseenkin ärsyttävä, etenkin ohjatuissa treeneissä, kun ei kuule mitä kouluttaja puhuu.. Mutta tähänkin, niin kauan kun se tekee innolla ja kuuntelee mitä minä sanon, niin olkoot.

Ruutin kanssa oli tosi kiva hommailla, alkaa siitäkin kehittyä ihan huippukoira... mulle :)

Ensi vuoden näyttelyitä.

2010-12-13T19:33:00.000+02:00

Tässä suunnittelin vähän ensi vuodelle näyttelyreissuja, meidän Nemolle. Kotona se näyttää oikein komealta pojalta, mutta näyttelyssä niiden sopusuhtaisten ja ihannekokoisten kanssa se näyttää aikas raskaalta :D Ruuti ei ole näyttelykunnossa, se on totaalikarvaton ja tekee sitä juoksuaan.. Ja kun mä kovasti tahtoisin kiertää parit kehät.

Suunnittelin alustavasti Liedon erkkaria, ainakin turistiksi. Toukokuussa olisi Hamina ja samana viikonloppuna Aptus Show. Lappeenranta ei ole ilmoittanut tuomariaan vielä, joten sekin on harkinnassa. Turku kiinnostaisi myös kovasti paljon, mutta tuomarista en tiedä.. Tuo Ruotsi ei tuomarin kotimaana nimittäin lupaile mitään hyvää :D Toisaalta.. messarissa vuonna 2007? oli ruotsalaistuomari ja Nemsku oli sillä eri3. Kaipa se kuitenkin riippuu ihmisestä. Niin ja Turun näyttelyviikonloppuna mulla olisi kyllä töitä, mutta voishan sitä palkatonta ehkä hakea.. Täytyy jutella Mikonkin kanssa, koska yksin en tahtoisi matkaan lähteä. Jos vaikka mentäisiin ihan hotelliin yöksi, saisi pitkästä aikaa nauttia sitä ihanaa hotelliaamiaista :)

Talvi tuli..

2010-11-26T18:15:00.000+02:00

.. tänne meille eteläänkin viimein. Aika ihanaa! Mä olen nyt etenkin koirien omistamisen myötä alkanut tykkäämään talvesta. Vaikka pidän itse kyllä lämpimästä, niin fakta on, että talvella noiden kanssa on vaan helpompaa. Autolla voi huoletta matkustaa, lenkkejä ei tarvitse ajoittaa aikaiseen aamuun tai myöhäiseen iltaan jne. Tällä hetkellä ainoa miinus on Ruutin kovin vähäinen turkin määrä. Tänään jouduin sille takin pukemaan, kun ulkomittari näytti -13 ja pihan puut kertoivat ulkona käyvän aikamoisen viiman.

Ruuti on alkanut tuoksumaan poikien nenään varsin hyvältä. Kyllähän sitä tokaa juoksua voisi jo odotella, kun ekan se aloitti 1.6. Viime perjantaina käytiin Ruutin kanssa Kitkalla kylässä. Kitka oli siellä juoksuisena ja sen jälkeen Ruutikin on tuoksunut poikien nenään enemmän.. Eli odotellaan.. Ruuti jäi kyläilyreissulla muutamaksi päiväksi Kitkan kaveriksi. Yritetään nyt pitää tyttöjä paljon yhdessä, kun tuon huiman vuoden iän saavutettua, on tytöt alkanut taistelemaan vähän siitä valtikasta. Kitkahan sen vie, typy on aika tiukka tyttö :D

Agilitytreeneissä ei olla nyt pariin viikkoon käytykään. Ensi tiistaina olisi tarkoitus taas lähteä treenailemaan.

Mutta ei meille muuten mitään kuulu. Kovasti ollaan lenkkeilty, kun itse olen nyt pari viikkoa ollut kotona. Muuten ollaan aika pitkälti huilittu. Kiitos laiskan emännän, ei olla nyt temppujakaan opeteltu.

Illan treenit :)

2010-11-09T22:20:00.000+02:00

Tänään oli taas Sumun ja Ruutin agilitytreenit. Sumu aloitti.

Rata tuntui aluksi himpun verran vaikealta meidän osaamiseen nähden. Viime viikon kouluttaja lupasi meille vähän helpotettua treeniä ja sitä peräänkuulutin nytkin. Tehtiin kuitenkin samaa rataa, kun muutkin mutta pätkissä. Mä sain taas hurjan paljon irti tälläkin viikolla. Persjättö on mulle tuttu kuvio jo ennestään, mutta tänään opin sen myös nimeämään persjätöksi. Sumun kanssa jouduttiin sitä tekemään kepeille mentäessä, koska Sumppis ei osaa edelleenkään pujotella niitä muuten, kuin mun ollessa oikealla puolella. Mun pitäisi oikeesti ryhdistäytyä ja aloittaa siitä, että opettaisin kaikki esteet Sumulle kunnolla, kuten nyt nuo kepit. On jokseenkin turhauttavaa kerta toisensa jälkeen (eli joka kerta) todeta, että kyllä olis helpompaa, jos se osais ne pujotella myös mun ollessa vasemmalla, mutta sitten se taas jää. Pakkovalssiakin kokeiltiin, mutta se ei nyt ihan vielä auennut mulle kunnolla. Ennenkaikkea mun mielestä on ihan tosi kivaa, että mä saan ihan rauhassa opetella noita kuvioita ja pyörittää niitä koiran kanssa ja ilman, niin kauan, että menee perille. Tätä mä olen tarvinnutkin. Mä olen aina ollut jotenkin kömpelö, eikä motoriikka ja tuo hahmottaminenkaan ole ihan parhaasta päästä. Hiljaa hyvä tulee, nyt ollaan ainakin oikeaan suuntaan menossa, koska itsestänikin alkaa tuntua, että tiedän mitä teen Sumun kanssa ja miksi. Se tarvitsee erittäin rauhallisen, mutta sitäkin selkeämmän ohjaajan, ettei se kuumu ja ala jatsailemaan omiaan. Hyvä koira se on, sitä kehuttiin taas kouluttajan toimesta. Ja onhan se, se on vaan mulle vähän vaikea :)

Vinkiksi saatiin nyt, että pitää tehdä ihan pientä 3-4 esteen rataa niin, että Sumu pääsee vetämään täysiä. Mä kuulemma turhaan himmailen sen vauhtia, ihan vaan siksi ettei homma leviäisi käsiin, mutta vauhdin himmaaminen on väärä keino, tiedän sen kyllä itsekin. Välillä vaan tuntuu niin hurjalta mennä sen kanssa, kun ei yhtään tiedä mitä itse tekee ja miksi.. Kunhan vaan jotain tekee..

Ruuti on ollut yks perseilijä koko päivän. Se ei ole kuunnellut mua ollenkaan missään asiassa.. Suoraan näyttää keskisormea kaikille mun jutuille. Mä mietin useamman kerran otanko sitä edes hallille mukaan, mutta tulipa sitten otettua. Mulla ei ole koskaan meinannut mennä kenenkään kanssa hermot treeneissä, mutta nyt alkoi jo vähän kiehuttaa. Neiti louskutti suutaan ihan koko ajan, heti silmän välttäessä oli karkaamassa moikkaamaan muita koiria ja paikallaan oleminen oli ihan liikaa. Eihän se pitkiä aikoja osaakaan, eikä maltakaan vielä olla, mutta nyt ei yhtään. Odota-käskyn saatuaan se alkoi perskävellä heti mua kohti, siis istuen itseään hilaamalla. Mä en voinut jättää sitä yhtään. Treenailtiin sitä hallin laidoilla. Kontakteja treenailtiin kaikkia ja A:sta on selkeesti viime viikosta jäänyt positiivinen kuva, se ekalla kerralla vähän luimuili, mutta meni kuitenkin, seuraavalla se meni jo ihan innokkaasti. Puomi tarvitsi myös muistuttelua, se on vielä vähän epävarma sen kanssa ja keinu pelotti niin maan perkeleesti, vaikkei se edes kolahtanut maahan. Mä luulen, että osa tuosta keinukammosta johtui vaan sen tämänpäiväisestä mielialasta. Liekö sitten juoksuja tekee, kun pojat on nenät sen takapuolessa koko ajan.

Pientä rataa otettiin myös Ruutin kanssa. Lähinnä vaan pelkkää etenemistä lelupalkan avulla. Se on kuitenkin aika ihku, kun se syttyy leluun niin kivasti :) Ja lopuksi keppejä. Sieltä otettiin yksi verkko keskeltä pois.

Ensi viikolla meille pukkaa taukoa, kun itse joudun olemaan töissä.

Vain elämää, ei sen enempää..

2010-11-03T11:01:00.000+02:00

Yllättäen päivitykset laahaa..

Mitähän meille on tapahtunut. Muutama viikko takaperin oltiin agilitynäytöksessä. Alunperin oli tarkoitus, että Sumu ja Nemo lähtee mukaan, mutta Sumulla uusiutui sen silmätulehdus, niin se jäi sitten kotiin. Matkaan lähti sitten Nemo ja Ruuti, joskin Ruutin tehtävä oli toimittaa seuraneidin virkaa. Mentiin sama pieni ja helppo rata kahteen kertaan. Ekalla kerralla Nemo jallatteli ja purkasi energiaa hyppien mm. putken yli ja pujotellen kepit väärästä aloitusvälistä lähtien, sekä meni hyppyjen ohi. Saipahan se ainakin lapsiyleisöltä parhaat naurut :D Tokalla kerralla se tekikin kaiken ihan täydellisesti :) Mutta, pääasia että Nemolla oli hauskaa, sitähän me lähdettiin hakemaankin.

Nuuppis oli meillä hoidossa yhden viikonlopun. Se oli ihana ja mahtava ja täydellinen, mutta kyllä taas muistin, miksi sen uuteen kotiin annoin. Pojilla oli kuilu entisestään kasvanut ja joka kerta kohdatessa niillä oli hännät kohti kattoa ja toisilleen piti murista. Oli kyllä nimenomaan koirien kannalta ihan oikea päätös. Ja onneksi Nuuppis pääsi niin ihanaan kotiin ja saan edelleen nähdä sitä :)

Sitten toissapäivänä kävi jotain, mikä saattaa muuttaa meidän elämän.. negatiivisessa mielessä. Mä en oikein tiedä mitä mun pitäisi ajatella tai miten mun nyt pitäisi toimia. Tultiin lenkiltä ja mä vaan lykkäsin koirat sisään, kun Nuka omistajineen odotteli pihalla. Timi oli ovella meitä vastassa, enkä ajatellut sen kummempia, kun ne koirat sisään laitoin. Nemo oli jäänyt ovelle kyttäämään ja Timi oli tullut sen taakse. Nemo ilmeisesti koki jotenkin olevansa uhattuna, vaikkei Timi Mikon sanojen mukaan mitään Nemolle tehnytkään ja Nemo reagoi hyökkäämällä suoraan kohti Timin kasvoja. Timi oli lentänyt lattialle selälleen ja naamaan sille tuli nenän alapuolelle pieni pinnallinen naarmu. Nemohan on pari kertaa aiemminkin yrittänyt purra Timiä, eikä se koskaan ole ollut kovin luonteva lasten kanssa. Sillä on ihan selkeitä merkkejä pelkoaggressiivisuudesta. Se on aina reagoinut hyökkäyksellä, kun sitä pelottaa jokin asia. Joskus, kun Nemo oli ihan junnu, oltiin lenkillä ja joku juoppo tuli meille jotain höpöttämään. Silloinkin Nemsi reagoi vahvasti puolustamalla, mutta koska oli hihnassa, se ei ylettynyt puremaan. Nyt se kuitenkin hyökkäsi ja purikin ja vielä suoraan kasvoihin. Timikin alkaa jo pituudessaan olemaan sen kokoinen, että Nemo on joutunut vähän hyppäämään, jotta on voinut purra.. Timi tietysti säikähti kauheasti ja itki hurjan paljon. Eikä ole oikein Timiä kohtaan, että talossa on koira, joka on kun kävelevä aikapommi. Sitten taas toisaalta. Nemo ei ole koskaan hyökkäyksillään saanut jälkeäkään "aikaiseksi"... Jos se tosissaan haluaisi purra, niin kai se sitten purisi ihan kunnolla.. Mutta en mä kyllä sitä päivää haluaisi todistamassa olla, siksi jotain muutosta on tultava..

Timi oli muistaakseni jotain 4kk vanha, kun istuttiin lattialla, Timi oli mun sylissä ja Nemo siinä vieressä. Timi heilutteli käsiään, niinkuin tuon ikäiselle on tyypillistä ja osui sitten vähän Nemon kuonoon. Nemo vastasi hyökkäämällä, mutta itse ONNEKSI kerkesin työntää oman käteni väliin, jolloin se puri sitä. Mulle tuli ihan jäljetkin. Se oli eka kerta ja silloin meillä kävi ongelmakoirakouluttaja. Sitten meni pitkän aikaa, ennenkuin seuraavaa tilannetta tuli. Nämä muut tilanteet on olleet ihan lähiaikoina, kun Timi jo liikkuu omatoimisesti. Kyllä voin myöntää, että Timi on pari kertaa uhmakohtauksissaan läpsäissyt tai tönäissyt koiraa. Vaikka sitä kuinka opastetaan jatkuvasti ja joka päivä, miten koiria käsitellään, niin tilanteita on ollut. Ja Timikin tietää, miten ehdottomia ollaan koiran käsittelyssä ja se mikä on ehdottomasti kiellettyä, on Timin näkökulmasta paras äitin tai isin huomionkiinnittäjä.

Meillä ei ikinä ole lapset ja koirat samassa tilassa keskenään. Valvotusti saavat olla, mutta jos joudun poistumaan edes vessaan hetkeksi, menee koirat portin taakse. Mä en luota mihinkään koiraan sataprosenttisesti ja Nemoon luotto on tällä hetkellä nollassa. Mä olen monesti itseäni syyttänyt tästä, mutta toisaalta.. Jos koira ei kestä pientä lasta, on muuallakin vikaa. Samalla tavalla Sumu ja Ruuti on joskus saanut tuon uhmaikäisen "vihat" niskoilleen, eikä niillä ole siltikään mitään ongelmaa Timin kanssa. Ruutikin aina moikkaa aamuisin Timin ihan innoissaan ja sama kun tullaan kotiin, niin ne moikkaa toisensa. Timistäkin huomaa, että se jollain lailla Nemoa pelkää.. Ruutista ja Sumusta se sanoo koko ajan, että "rakas", mutta Nemosta ei ikinä.

Rehellisesti sanottuna, mä en usko että Nemo tuosta muuksi muuttuu.. Ikinä.. Sillä on aina ollut luonteessa arkuutta ja tuo, että se reagoi aggressiivisuudella asioihin, vaan pahentaa tilannetta. Se on ollut aggressiivinen myös Sumua kohtaan, ilman mitään syytä. Sumu saattaa nukkua lattialla ja Nemo menee siihen ja yhtäkkiä hyökkää. Nemo on myös kehittänyt noista Sumun silmien nuolemisista itselleen jonkin ihmeellisen pakkomielteen ja siksi Sumulla on ollut toistuvia tulehduksia. Nyt eletään siinä tilanteessa, että yksinollessaan Nemo ja Ruuti on keittiössä ja yöt nukutaan niin, että Ruuti on keittiössä, Sumu meidän kanssa makuuhuoneessa ja Nemo täällä muualla talossa. Sitten kun ollaan kotona, niin saavat kaikki olla keskenään.

Enkä mä tiedä mitä tekisin.. Tai tiedän, mutten halua sanoa sitä ääneen, enkä edes ajatella koko asiaa..

Eilen oltiin Sumun ja Ruutin kanssa pitkästä aikaa agilitytreeneissä. Oltiin uudessa seurassa ja uudessa paikassa. Oli ihan hurjan hauskaa! Kaikki selitettiin perusteellisesti, sai kokeilla ja oppia rauhassa. Koirat ei osaa sitäkään vähää, mitä olen luullut ja itse en osaa totisesti mitään, mutta mä sain niin paljon uutta puhtia treenaamiseen ja en malttaisi odottaa ensi viikon treenejä :) Kivaa!

Ruuti on kehittänyt tämän tauon aikana itselleen jonkin kammon kontakteja kohtaan. Puomi pelotti, keinu pelotti, A pelotti.. A:ta hinkattiin paljon, mutta kyllä se lopulta meni sen itsenäisesti ja iloisesti. Sama puomin kanssa. Keinua vähän jännitteli, mutta siitäkin jäi päällimmäiseksi hyvä kuva, joten ensi viikolla jatketaan :)

Loppuun vielä kuvia peltolenkiltä :)

Viikon kuulumisia

2010-10-05T05:30:00.000+03:00

Blogin päivittäminen on taas unohtunut. Vaikka eihän viimeisestä päivityksestä ole kuin reilu viikko, mutta kaikenlaista on tapahtunut.

Meillä koirat voi paksusti. Naapuri toi hirvimetsältä lihaa ja luita koirille ja niillä ne on nyt herkutelleet urakalla. Ei ole mennyt kenelläkään maha sekaisin, vaikka viimeksi hirvenlihaa on syöty muistaakseni viime syksynä. Ruuista muutenkin puheenollen.. Tämä huono koiranomistaja lopetti Royal Caninin syöttämisen koirille. Me ollaan tuota kuivaruokaa syötetty pohjana ja muuten saavat lihoja ja luita. Mä totesin, etten viitsi maksaa 80 euroa (tai kasvattajakerhon aleilla vähän vähemmän) koiran ruuasta ja vaihdoin aiemmin parjaamaani Jahti&Vahtiin *nolostus* Nyt nämä on parisen kuukautta rouskutelleet Jahti&Vahtia ja mä olen kyllä siihen tosi tyytyväinen. Ostin vielä sitä energiaruokaa ja nyt on pikkuneiti Ruutikin saanut vähän kylkiluiden päälle täytettä, kun on aina ollut hurja anorektikko. Turkitkin kiiltää ihan eri tavalla. Että kai se halpa joskus voi olla hyvääkin.. Tuo maksaa n. 20e/15kg ja tosissaan edelleen ne saa niitä lihoja ja luita vielä päälle.

Perjantaina saatiin nauttia taasen Numpan seurasta. Nuka tuli tänne kynsien leikkuuseen. Nuka alkaa ilmeisen selvästi kotiutumaan uuteen kotiinsa, koska ei ollut tunnistaa meitä. Tai varmasti tunnisti, mutta nyt se suhtautui minuun samalla tavoin, kun vieraisiin. Toisaalta haikeaa, toisaalta ihanaa. Ihana tietää, että Nuudi voi uudessa kodissa hyvin, mutta valehtelisin, jos väittäisin, ettenkö tuntisi pientä surua ja kirpaisua rinnassa, kun mä en olekaan sille enää ykkönen. Siellä menee tosi hienosti ja ollaan nyt puhuttu papereiden tekemisestä. Nuka oli saanut jonkin verran läskiä kylkiluiden päälle ja mietittiin uuden omistajan kanssa yhdessä, että mistä se voisi johtua.. Kunnes seuraavana aamuna tajusin, että Nukahan vetelee myös sitä Jahti&Vahdin energiaa.. Kastroidulle, joskin erittäin paljon kuluttavalle urokselle se ei ehkä ole paras mahdollinen valinta. Kävin sitten ostamassa saman merkin kevyt-ruokaa ja tehtiin vaihtokauppa säkkien kanssa. Sainpahan nähdä Nuudin vielä lauantainakin.. Ja saan nähdä sen taas viikonloppuna. Nuuppis tulee meille viikonlopuksi hoitoon, kun isäntäperhe lähtee reissuun, JIPII!

Eilen käytin koko koiralauman rokotuksilla. Mä pitkään mietin, uskallanko ottaa samaan aikaan rabiesta ja nelosta.. Tuntuu, että viime aikoina on kauheesti tullut näitä haittavaikutusreaktioita, mutta päädyin kuitenkin ottamaan ne samalla kertaa. Kenellekään ei tullut mitään. Nyt, jos ei ulkomaille lähdetä, tarvii koirat rokottaa vasta vuonna 2013. Madotukset käyn tänään ostamassa talvea varttumaan :)

Itse kävin illalla pitämässä vielä pentutreenit kentällä. Vitsi mä tykkään siitä, joskin oli kauhean hankala keksiä ohjelmaa, kun tälläkin kertaa oli niin monentasoisia koiria. Otettiin sitten ihan perusjuttuja, kontaktia ja ohituksia, kun joukossa oli pari nuorta vesseliä, jotka lähinnä vouhottivat innoissaan.

Perjantaina meillä olisi Nemon ja Sumun kanssa agilitynäytös täällä omalla kylällä :) Kivakiva! Pitkästä aikaa hassuttelua agin parissa :)

Muuten ollaan ihan vaan lenkkeilty omalla porukalla ja tehty pihatöitä. Puomi lähti varastoon talviunille syystä, että tarvitsee vähän remppaa. Kesän sateet on tehneet tehtävänsä ja nyt talven aikana rakennan itselleni autotalliin verstaan ja pistän puomin taas kuntoon ensi kesää ajatellen. Kepit ja rengas sai vielä jäädä. Ruutin kanssa ollaan treeniltu keppejä ja nyt joku päivä lähden ostamaan vähän puutavaraa ja pistän tuon puusepän rakentamaan meille parit hyppyesteet. Mietin, että neljä voisi olla ihan hyvä määrä. Sillä saa tehtyä jo vaikka mitä, mutta ne ei vielä vie hirveesti tilaa.

Luumun treenailuja :)

2010-09-25T13:36:00.000+03:00

Tänään treenattiin Sumun kanssa pitkästä aikaa tokoa.

Sisällä treenattiin pari kertaa noutokapulan oikeaa otetta. Treenit jäi viimeksi siihen, että se kyllä nosti kapulan ja muuten suoritti liikkeen oikein, mutta ote kapulasta oli aivan väärä. Sillä oli erittäin vino poskiote. Käytiin treenailemaan oikeaa otetta, mutta mun motivaatio yllättäen loppui kesken. Nyt jatkettiin siitä mihin jäätiin. Se edelleen ottaa mun kädestä kapulan oikein suuhun ja se ottaa sen myös oikein lattialta, JOS mun käsi on siinä kiinni. Mut sitten kun irrotan käden, niin heti se nostaa sen huonosti. Sain kuitenkin siltä muutaman onnistuneen noston ja pääsin palkkaamaan. Mä toivoisin, että mun motivaatio säilyisi nyt ja saisin treenattua tuon liikkeen loppuun asti. Pohjat on kuitenkin luotu ja ennenkaikkea kapula on Sumulle tosi kiva juttu.

Tämän jälkeen lähdettiin koko porukan kera pihahommiin.. Nemo ja Ruuti sai olla takapihalla ja Sumun kanssa treenailtiin etupihalla. Pitkän tauon jälkeen otin vähän perusasentoja ja seuraamista. Sitten otettiin maahanmenoja taaksepalkkauksella ja siitä edettiin tekemään liikkeestä maahanmeno. Kaik sujui :)

Sitten mentiin tuonne pihan puolelle treenaamaan rengasta.. Kun tuo perkele vetää aina renkaan sivusta.. Siis kaikkien muiden renkaiden, paitsi tämän kotona olevan.. Eli ei siitä treenistä silleen hyötyä ollut :D Mut sit otettiin renkaalta kepeillemenoa eri kulmista. Meidän kepeissähän on kiinni ne Ruun verkot, joten Sumppis sai samalla treeniä vähän yksinään pujottelua. Hyvin se haki renkaalta keppien aloitusvälin miltei joka kerta. Toisinaan se kiihdyksissään painatti ohi, mutta heti uusintakerran jälkeen se taas löysi aloitusvälin.

Ja agilitystä puheenollen.. Meidät hyväksyttiin menneellä viikolla Agi-Kotkien jäseneksi, joten näinollen meidän treenaaminen jatkuu niiden riveissä. Otin sekä Sumulle, että Ruutille oman tunnin.

Mä sain yksi ilta Sumusta ihanan kuvan, omasta mielestä. Min Luumu on niin söpönen <3

3 x sohvachampion

2010-09-21T23:55:00.001+03:00

Mä olen nyt muutaman päivän ollut ihan hurjassa flunssassa ja voimat on ollut ihan lopussa. Me ollaan muutenkin oltu nyt koko syksy, oikeastaan siitä saakka kun ilmat alkoi viilenemään, hurjassa tautikierteessä. Tällä kertaa ajattelin nyt ihan kokonaan ottaa levon kannalta, että pääsisi taas "elävien kirjoihin".

Koirat on saaneet rallitella pihamaalla ja sisällä ollaan touhuttu kaikkea pientä aivojumppaa.

Ruutin kanssa treenailtiin aiemmin tänään edessä istumista tai lähinnä siitä perusasentoon siirtymistä. Käsiapujen kera lähdettiin liikkeelle ja uskomattoman nopeasti sain niitä alkaa häivyttämään. Tietysti molemmat käskyt on opeteltu perusteellisesti, joten tämä siirtyminen oli sinänsä helppo opettaa. Ruuti käyttää vielä kaiken lisäksi takapäätään oikein ketterästi muutenkin. Mut on se vaan oppivainen likka!

Myöhemmin jatkettiin vilkutustreeniä. Ruuti on kyllä jännä tuon naksun kanssa.. Se alkaa tarjoamaan putkeen kaikki osaamansa temput, eikä oikein malttaisi edes kuunnella ohjeita. Sinänsä tuon voisi pistää iän piikkiin, mutta kyllä siltä pikkuhiljaa voisi alkaa edes pientä keskittymiskykyä vaatimaan.. Mutkun Ruutin mielestä kaikki on vaan niin kivaa! Maahanmenoa se tarjoaa eniten ja ihan joka paikkaan, vaikka se on ollut jäähyllä jo useamman tovin. Kyllä se alkaa kuitenkin hoksaamaan vilkuttamisen ideaa ja pääsen naksauttamaan oikeassa kohtaan.

Nyt illalla leikkasin koko porukalta kynnet ja harjasin pikaisesti turkit läpi. Sen jälkeen olikin illan hupinumero vuorossa. Piskit rakastaa ihan yli kaiken, kun niille piilotellaan nameja ja ne pääsee käyttämään nenäänsä. Piilottelin nameja ympäri olkkaria koirien odottaessa sillä aikaa keittiössä. Pojat tietysti vanhoina tekijöinä alkoi niitä heti etsimään ja löytämään, mutta Ruuti pörräsi niiden perässä. Mä en tiedä onko Ruuti hölmö vai todella fiksu, mutta tää sama kuvio on tapahtunut ennenkin. Pojat tekee hommat ja kun nameja olisi tarjolla, säntää Ruuti syömään ne. Kongien kanssa ihan sama juttu. Ruuti ei tajua (tai viitsi) pyöritellä kongia, jotta saisi namia, vaan kärkkyy vieressä ja odottaa, että pojat saa ne ulos. Kyllä se sitten viimenään kävi itsekin etsimään noita nameja, mut on se vähän blondi.. vaikka onkin musta.

Lopuksi vähän kuvasaastetta meidän sohvachampioneista <3 <3


Ensin kaik yhes koos!

Kuka vie voiton nokan pituudessa :D


Söpöliini Moudin vetoava katse <3


Sumppuran söpöstelyt <3

Ruu vinkkaa silmää ;)

Keppitreeni etenee..

2010-09-19T14:54:00.000+03:00

Otettiin Ruutin kanssa taasen keppitreeniä, ennenkuin on aika laittaa esteet talviunille. Otin muutaman kerran sen kaikkien verkkojen kanssa eri kulmista. Joka kerta osasi hakea hienosti aloitusvälin. Palkkauksena käytin nameja namialustan päältä keppien lopussa. Mun ongelmana on aina se, että jään turhaan junnaamaan paikalleen näissä treeneissä. Siksipä otin riskin ja poistin yhden verkon keppien lopusta.. ja se kannatti. Rinsessa Ruu ei edes huomannut verkon puuttumista, vaan pujotteli kepit hienosti loppuun asti. Se on söpö, kun sika pienenä, kun se pujottelee niitä :) Täytyy vissiin kuvata video :)

Otettiin kepeille myös toinen este, rengas. Renkaalta suorassa linjassa keppien aloitusväli ja ihan yhtälailla hyvin se sen haki :) JOS mä vaan osaisin sen kouluttaa oikein, niin mulla on tossa kyllä ihan huippu agilitykoira. Harmi vaan, että mie oon ite niin tampio tässä lajissa.. Ja kun Ruuti on vielä mini, se on outoa, kun oon medeihin tottunut.

Uusia temppuja :)

2010-09-18T19:08:00.000+03:00

Hih, mie oon opettanut Ruutille uusia temppuja viime aikoina. Nyt tällä hetkellä työn alla on vilkuttaminen. Me ollaan nyt kolmena iltana sitä opeteltu naksun avulla ja Ruuti on hoksannut sen tosi hyvin. Ekana iltana se oli vähän hukassa, eikä oikein tajunnut mitä vaadin, mutta sen jälkeen ollaan edetty ihan kivasti. Ruuti on hauska, kun se alkaa tarjoamaan peräjälkeen kaikki osaamansa temput, jos se ei ymmärrä mitä mä siltä vaadin ja se tarjoaa niitä Ruutille tyypilliseen tapaan eli erittäin hätäisesti :D Mutta on se nopea oppimaan ja sen motivaatio on kyllä huimaa luokkaa :)

Sit ollaan opeteltu tassun antamista, seuraamista, paikallamakuuta ja 2on2off-kontakteja. Naksua olen sen kanssa tosi kovasti käyttänyt. Kyllä mä pojatkin naksuun olen ehdollistanut, mutta jotenkin en ole vaan tullut ikinä sitä ottaneeksi kaapista. Ruutin kanssa sitä on käytetty muistaakseni jokaisen uuden tempun opettamiseen. Paikallamakuuta kylläkin reenaillaan ilman naksua.

Sit mie mietin, että onkohan tää realistista? Kun meinasin ottaa tehotreenin alle vielä ennen talvea nuo kepit.. Jos saisi sen vaikka jo pujottelemaan kokonaan ilman verkkoja.. Kyllä se jo tosi hyvin osaa hakea aloitusvälin itse, mutta toisinaan meinaa vetää ohitse.

Sumppuran mie taasen menin ilmoittamaan taas agilitykisoihin. Katsoin, että mulla on tuossa marraskuussa passelisti juuri se viikonloppu vapaata, joten me lähdetään Lappeenrantaan kisailemaan :)

Mie näin Nukan tänään!!!!

2010-09-17T22:04:00.000+03:00

Ekaa kertaa sitten SEN päivän. Nuka tuli uuden emäntänsä kera meillepäin kylään ja käytiin samalla metsälenkillä, höpöteltiin ja Nukan kanssa myös vähän pusuteltiin. Mulla oli sitä ihan hurja ikävä! Mä tajusin vasta nähdessäni Nukan kuinka ikävä mulla sitä olikaan..

Nuka oli ihanan näköinen! Se oli niin hyvinhoidettu, harjattu ja puunattu. Ihan kuin turkkikin olisi kasvanut, mutta johtunee varmaan siitä, että se oli juuri harjattu. Nukasta näki, että siitä oli pidetty niiiiiin hyvää huolta. Että mä olin onnellinen! Siis siitä, että Nuka voi hyvin. Olihan meillä vissiin puolin toisin ollut ikävä, mutta selkeästi Numpasta näki, miten tärkeä uudesta omistajastakin oli viikon aikana sille tullut.

Mä rakastan sitä, ihan hirmupaljon. Mä näin viime yönä unta, että otin sen takaisin kotiin, väkisin. En mä sitä ota, sillä on nyt hyvä olla. Mulla ei.. Tai on, mut ei sit kuitenkaan.. Mulla on niin ikävä.. taas, vaikka just sen näin.

Piti kirjottaa enemmänkin, mutta en pystykään..

Mut Nuka on ihana ja niillä on mennyt tosi hyvin.

My perfect little princess..

2010-09-13T22:37:00.000+03:00

Ruutin terveystulokset näkyivät tänään omakoirassa. Ruuti on nyt sitten todistetusti samaan aikaan parasta A-luokkaa ja kahdesti täysi nolla :) Silmät on terveet, myös geneettisesti. Luonnekin on ihan huippua, vaikka käytös välillä on ihan muuta :) Ja onhan tuo sieväkin.. ja täysin kesken kehityksen :D Se on mun Rinsessa Ruu.

Mä olen niiiiin superonnellinen.. Ruutia kuvatessa tulvi mieleen kaikki muistot Macystä ja siitä mitä sen kanssa käytiin läpi. Kuvanneen ell:n kanssa juteltiin vielä Macystä noissa Ruun kuvauksissa ja voi luoja mua jännitti. Iso kivi vierähti sydämeltä jo kuvat nähtyäni, mutta nyt tuli lopullinen päätös asialle. Happiness!

Nyt mä saan virallisesti luvan alkaa suunnittelemaan tulevaisuutta. Kyllähän noita vaihtoehtoja on jo mielessä pyörinyt.. Vähän jännää!

Tänään olin vetämässä pennuille ja aloitteleville koirakoille koulutuksia. On se vaan mukavaa hommaa. Otin omat kolme autoon mukaan, tarkoituksena mennä Sumun kanssa tokotreeneihin ja niiden jälkeen koko lauman kanssa lenkille. En mä sitten jaksanut tokotella, vaan nappasin Ruun samaan aikaan pyöriviin näyttelytreeneihin. Ruu posetti tosi kivasti, mutta tuolla mitä tänään nähtiin, ei tod. olisi BIS-sijoituksia sadellut. Sain mä sen lopuksi liikkumaan kivasti. Sitten lähdettiin törkeästi kesken treenien mun vanhemmille, jonne tuli myös Tuula ja Kitka. Suuntasimme yhdessä lenkille lapsuudenkodin maisemiin. Vaikka sinne ei matkaa ole, kun 10km, niin harvoin siellä tulee lenkkeiltyä. Se on vaan ylivoimainen juttu ottaa koko koiralauma mukaan :P

Käveltiin pikkupätkä metsässä ja hitto kun mua pelotti... Alkoi olla jo aika pimeää, jotenkin tosi aavemainen tunnelma. Mä puskin eteenpäin melkein yhtää lujaa, kun sheltit :D Mut oli kyllä huippua. Pitkästä aikaa Tuulankin kanssa turista :)

Nyt koissut järsii luitaan ja tää ottaa sipsipussin kainaloon ja lähtee telkkarin ääreen <3

Nukan ensimmäinen ilta uudessa kodissa

2010-09-11T21:06:00.000+03:00

Nuka haettiin tänään aamupäivällä uuteen kotiin. Hyvillä mielin uskalsin sen sinne antaa, tunnenhan perheen jo entuudestaan ja todella luotan, että Nuka saa siellä osakseen paljon rakkautta, sopivasti rajoja ja riittävästi tekemistä. Lähtötilanne oli mulle itselleni todella haikea, mutta sain pidettyä itseni kasassa. Vasta takaisin sisään tullessani aloin itkemään ja siitä ei sitten loppua meinannut tullakaan. Ikävä pikkusta snoopelia on jo nyt, mutta uuden perheen puhelu illalla sain mielen jo vähän paremmaksi. Nukalla oli mennyt eka päivä tosi hyvin. Se ei ole haukkunut yhtään, ei edes vinkunut. Ovikelloon ei ollut reagoinut mitenkään, eikä liiemmin välitä rapun äänistä, ainakaan isäntäperheen ollessa kotona. Lenkillä oli kuulemma kulkenut tosi nätisti ja muutenkin ollut rauhallinen. Antaa perheen tyttöjen koskea itseään. Mä kyllä varoittelin, että se saattaa pistää ranttaliksi, kun tajuaa jäävänsä sinne, mutta toivotaan että heidän yhteinen elämä jatkuu yhtä hyvin, kuin se nyt on alkanut.

Ja taas mä itken..

Täällä taasen Nukan poissaolo on kyllä todella huomattu.. Täällä on tosi rauhallista, eikä kukaan pullistele kenellekään. Kyllähän nämä omat koirat varmaan huomaa jonkun puuttuvan ja siitäkin osakseen johtuu tämä rauhallisuus. Iltasella käytiin kävelyllä meidän trion kanssa ja Emppu lähti omien tyttöjen kanssa mukaan. Kierrettiin sellanen parin tunnin metsälenkki sisältäen vapaana riekkumista ja hihnakävelyä. Tutkittiin uusia reittejä ja löydettiinkin ihan kiva uusi metsäpolku. Lenkillä sen vasta huomasikin, että Nukaa ei ole. Kaikki kolme käveli tosi hyvin ja kun ne oli metsässä vapaana, tuntui kädet jotenkin kauhean tyhjiltä, kun neljän hihnan sijaan mulla olikin kädessä vaan kolme hihnaa. Eikä hihnatkaan sotkeutunut niin pahasti... Iltaruokatilanne oli paljon rauhallisempi ja nämä söikin rauhallisemmin..

Kaipa tää on oikea ratkaisu, vaikkei se siltä nyt tunnukkaan.. Mulla on sellainen olo, että mä olen pettänyt Nukan. Mä mielessäni inhimillistän sitä aivan liikaa, eikä Nuka varmasti ole moksiskaan siellä huomion keskipisteenä, mutta tuntuu vaan niin pahalta, me jaettiin meidän elämä 4,5 vuoden ajan. Mulla on niin ikävä, osakseen siksi että voi olla hyvinkin mahdollista, ettei se tule enää koskaan takaisin tai sitten tulee.. Koeaika näyttää..

Vain elämää, ei sen enempää..

2010-09-10T18:32:00.000+03:00

Meidän elämä on tällä hetkellä yhtä tunteiden vuoristorataa. Mä olen useamminkin tässä blogissa maininnut Nemon ja Nukan kiristyneistä väleistä. Jossain kohtaa jo luulin Nukan kastraation tuoneen helpotusta tähän asiaan, mutta jos olisin tiennyt mitä tuleman pitää, olisin unohtanut koko kastraation alunperinkin..

Muutama viikko sitten lähdettiin ihmisperheen voimin kauppaan.. Tilanteessa ei ollut mitään erikoista. Mä eristin koirat toisistaan; Nemo ja Ruu oli keittiössä ja Nuka ja Sumppis muualla talossa. Nemon ja Sumun piti olla eristyksissä, kun Nemolla oli joku kummallinen kausi, jolloin sen oli PAKKO nuolla koko ajan Sumun silmiä.. Sumppikselle tuli tästä silmätulehdus, joka hoidettiin Turun reissulla ja Nemonkin käytös loppui hierontojen jälkeen, joten ehkä sillä oli kipuja? Vaikkei se jumissa ollutkaan, paitsi niska vähän.

No kuitenkin, palatakseni alkuperäiseen aiheeseen..Mä sain juuri lyötyä oven kiinni, kun sisältä alkoi kuulua raivoisaa tappelua. Mulla itselläni ei tietenkään ollut avaimia matkassa ja Mikkokin oli ehtinyt Timin kanssa jo kauemmas.. Juoksin hakemaan Mikolta avaimia ja kiireellä juoksin sisälle ja karjaisin niin että koko Neuski varmasti kuuli. Tappelu loppui vasta tähän.. Nuka oli siis Sumun kimpussa ja mä voin olla melkein aivan satavarma, ettei Sumppa millään lailla provosoinut Nukaa, koska se ei ikinä provosoi ketään.. Sumu kiljui vielä jonkin aikaa, kun se sen verran säikähti. Sitten eristettiin vielä nämäkin kaksi.

Nyt Nuka ja Sumu ei tappele, mutta sen sijaan Nemolla ja Nukalla on koko ajan hurja vastakkainasettelu jälleen. Ruuti on kärttyakkana se kuka pitää äijät kurissa, mutta mä en tiedä mitä näiden kahden välillä on nyt meneillään. Ilmeisesti ongelma on kuitenkin minussa ja mun johtajuudessa..

Noh, anyway.. Kaikki aiemmat ja nykyiset kahnaukset koirien välillä alkoi kypsyttää ihan totaalisesti ja olen nyt pidemmän aikaa tarkkaillut eritoten Nukan käytöstä ja tullut siihen tulokseen, että sen on parempi muualla.. Laitoin siitä ilmoituksen shelttipalstalle, jonka kautta sitten eräs perhe otti minuun yhteyttä. Aluksi he tuntuivat hyvinkin lupaavalta kotivaihtoehdolta, mutta eivät suostuneet tulemaan ensin katsomaan Nukaa ja myöhemmin hakemaan. Mä nimittäin halusin sulatella tätä ihan rauhassa ihmiset nähtyäni ja edelleenkään en pidä itseäni kauppana, josta voi vaan tulla hakemaan koiran. Nuka on kuitenkin yli neljä vuotta ollut mun perheenjäsen ja se on sitä edelleenkin. Emmä taho sitä noin vaan antaa ekalle vastaantulevalle.

Sitten tapahtui meidän onneksemme ihme :) Työkaverini, josta on nyt jo tullut mulle oikein tärkeä ja läheinen ystävä ilmoitti kiinnostuksestaan Nukaan. Nyt ollaan keskusteltu puolin toisin asioista ja Nuka lähtee huomenna kokeilemaan elämää ainoana koirana. Koeaikahan tässä alussa on, ennenkuin edes harkitsen papereiden täyttämistä. Parasta tässä on se, että saan edelleen kuulla Nukan kuulumisia ja nähdä sitä paljon. Varmaan edelleen lenkkeillään toisinaan porukassa jne. Ikävä on jo valmiiksi, mutta Nukaa ajatellen; näin on parempi. Ehkä.. tunteet on niin ristiriitaiset. Aamuisin toivon, että tämä on vaan pahaa unta ja oikeesti me eletään siellä vaaleanpunaisessa pumpulipilvessä.. Mut ei me eletä.. vieläkään.

Rinsessan terveystarkit ja Rinssin sydänkuuntelu

2010-09-01T09:05:00.000+03:00

Eilen lähdettiin ajelemaan kohti Lahtea. Sirpa oli järjestänyt kasvateilleen joukkotarkastuksen, jonne osallistui myös siskollani sijoituksessa oleva Kitka. Me päästiin sitten Ruutinkin kanssa samoihin tarkastuksiin. Ruutilta on jo joskus pentuna kuunneltu sydän, joten tätä lukuunottamatta otettiin koko paketti. Silmissä, eikä polvissa ollut mitään ongelmia ja lonkat ja kyynärätkin lähti Kennelliittoon priimatavarana. Ei kuulemma pitäisi olla epäilystäkään, etteikö tulisi A:na takaisin, mutta katsotaan sitä sitten.

Sain ängettyä mukaan vielä Nemon, viralliseen sydänkuunteluun. Nemolta ei ole koskaan ennen sydäntä kuunneltu ja ikää on nyt viisi. Ei sillä oireitakaan ole ollut aiemmin, mutta nyt viime aikoina on ilmennyt rasituksessa pientä yskimistä. Sydäntä kuunneltiin pitkän aikaa. Selvää sivuääntä sieltä ei kuulunut, mutta jotain kuitenkin. Ell suositteli sydänultraa oireiden ja "jonkun äänen" perusteella. Keväämmällä meillä on se PRA-kontrolli vielä kertaalleen, joten samalla sitten varmaan otetaan se sydänultra. Akuuttia hätää tässä nyt kuitenkaan tuskin on, kun selvää ääntä ei sydämestä kuulunut.

Mutta.. Ruuti on nyt todettu täyttävän kaikinpuolin mun kriteerit jalostusnartusta, joten meillä alkaa jo tulevaisuuden suunnitelmien hahmottelu. Aikaahan tässä vielä on ja odotellaan iänkin karttumista, mutta ainahan näitä etukäteen kannattaa suunnitella :)

Kitkakin todettiin kaikinpuolin terveeksi tyttöseksi. Kyllä nyt on helppo hymyillä :)

Yksi on joukostamme poissa...

2010-08-20T21:27:00.001+03:00

Toissailtana vietiin viimeiselle matkalleen pupuherra Whiskey. Whiskey ehti olla meillä reilun vuoden, jonka aikana pienestä ja arasta kanista kuoriutui todella valloittava ja seurallinen persoona. Whiskey otettiin paikasta, jonne se oli otettu lapsen lemmikiksi. Lapsen kiinnostuksen hiipuessa jäi kaniherran hoito vähän vähemmälle. Meille tullessaan sillä oli niin pitkät kynnet, että ne olivat kiertyneet ja painoivat tassuja. Muuton myötä Whiskey muutti myös isompaan häkkiin ja sen ulkotarha rempattiin uudenveroiseksi. Aluksi pidettiin Whiskeyä meidän makkarissa, koska koiria se pelkäsi kuollakseen. Pikkuhiljaa totuteltiin koiriin ja ne olivat jo samassa tilassa samaan aikaan. Loppuajan Whiskeyn häkki oli keittiössä, jossa koiratkin paljon pyörivät ja uteliaana se katseli koirien touhuja.

Whiskey 2005 - 18.8.2010

Parisen viikkoa sitten Whiskeyllä oli ripuli. Syytä tähän emme tienneet ja ripulikin meni päivässä ohi. Ei käyty eläinlääkärissä, koska kaniherra oli muuten pirteä, söi ja joi. Muutamia päiviä sitten meille ilmestyi sisälle kärpäsiä kymmenittäin. Tapettiin niitä lätkällä jatkuvasti ja aina niitä vaan tuli. Siivosin keittiötä koko ajan ja silti niitä oli. Kunnes sitten joku lamppu syttyi päässä ja tajusin, että ne tulee kanista. Ripulin aikaan kanin takapuoleen oli pesiytynyt kärpänen ja se oli täynnä kärpäsen toukkia. Myöhemmin ne kaivautuvat eläimen sisään ja alkavat syödä eläintä sisältä. Netistä asiaa luettuani (En ollut ikinä edes kuullut tämmöisestä) huomasin sen olevan kanien yleisin lopetuksen syy kesällä. Ne eivät tarvitse, kuin vähän märän pepun, jonne pesiytyvät. Tämä on kuulemma hyvin tuskallista kaneille. Keskiviikkoiltana sitten samantien asian tajuttuani varasin vanhalle herralle lopetusajan. Lepää rauhassa Whiskey ja kiitos kaikesta! Whiskey tutustutti meidät kanien ihmeelliseen maailmaan ja epäilempä, ettei mene kovinkaan kauaa, kun tässä talossa on taas jonkinlainen rumpali. Nyt Whiskey nukkuu ikiunta meidän pihatammen alla, ison kiven juuressa.

Tämähän ei ole millään lailla tarttuvaa, mutta eilen mulle iski pakonomainen tarve pestä jokainen koira. 8 tuntia istuin lattialle koiria pesten, kuivaten, harjaten ja trimmaten. Selkä huusi hoosiannaa, mutta oli se sen arvoista. Nyt on kiva, kun on neljä kiiltävää, puhdasta, takutonta koiraa. Illalla nappailin omalla pihalla muutamia kuvia, mutta 250 kuvasta vain muutama jäi koneentäytteeksi.

Charlien enkelit

Ruutia en nyt näköjään saanut osumaan yhteenkään kuvaan, mutta kuvaillaan Rudea joku toinen kerta.

Ruuti on kotona :)

2010-08-07T14:29:00.000+03:00

Ruuppa vietti viimeiset 1,5 viikkoa kasvattajansa hoivissa ihan vaan lomareissulla. Mulla oli kamala ikävä tyttöä ja eilen neidin sain takaisin kotiin. Illan Ruuti vietti sylissä tai muuten vaan lähietäisyydellä reissukuulumisiaan kertoen. Ruuti pitää aina sellaista örinää ja purinaa, kun sitä rapsuttelee ja kun se on iloinen tai muuten vaan onnellinen. Saatiin eilen kuulla tätä oikein urakalla. Ruuti oli Pian kanssa käväissyt monissa paikoissa ja Pia oli tarkkaillut Ruutin luonnetta. Ruuti oli myös mitattu tuomarin toimesta 33 cm korkeaksi ja jotain tuommoista neiti Mini onkin. Mätsärissäkin kerkesivät pyörähtää, tuloksena ei enempää, eikä vähempää, kun BEST IN SHOW! Ruuti siis uusi samaisen tittelin uudemman kerran. Ei mikään paska voittoprosentti. En varmaan enää sitä uskalla viedäkään mätsäriin, kun on ollut jo kaksi kertaa BIS ja mätsärikokemusta on kertynyt vasta kolmen mätsärin verran (aiemmin sanoin, että kahden, mutta olihan tuossa välissä yksi mätsäri, mistä saldona punainen nauha).

Haettiin Ruuti eilen Turusta. Reissu meinasi mennä heti alkuun mönkään, kun Timin hoitaja soitti olevansa kipeä. Siinä sitten paniikissa etsimään toista hoitajaa. Kun Timin sain hoitoon, olin jo tunnin aikataulusta jäljessä. Kaasujalkaa painelin aika reippaasti ja sain kirittyä puoli tuntia ajasta takaisin.. Kun pääsin Turun motarille, soitti Pia, etteivät taida viitsiä odotella ja jättivät sitten Ruutin Katriinan hoiviin. Samalla reissulla, kun oli tarkoitus käydä Sumppuran kanssa moikkaamassa kasvattaja-Katia. Nappasin Tiinan Nummelasta kyytiin ja sitten taas ajeltiin, joskin tässä välissä käytiin jo jaloittelemassa ja kahvilla. Alkumatkan olin ajellut ilman stoppeja, että kerkeen ajoissa.. Kun oisin tän tiennyt, ei olisi tarvinnut kiirehtiä.. Kiitos miljoonasti Katille, että vahdit mun pikku-rinsessaa!

Meillä on ollut ongelmana viime aikoina Nemon hillitön nuoleminen.. Se on kehittänyt itselleen jonkun pakkotoiminnon ja sen on aivan PAKKO nuolla Sumun silmiä. Mä jo aamulla katsoin, että Sumun silmät punoittivat ja meinasin matkalla soitella ja kinuta tippoja puhelinreseptillä. Turussa käytiin hakemassa pizzat ja koirat tallusti samalla siinä mukana. Tällä reissulla Sumppaa ilmeisesti pisti joku ötökkä silmään ja tulehduksen lisäksi siihen nousi kauhea, vertavuotava patti. Sumu oli vissiin itse sen hangannut auki.Päätettiin yrittää saada Turusta eläinlääkäriaikaa ja saatiinkin aika Petvetiin. Siellä ilmeni vielä yksi vaiva, Sumulla oli silmässä pinnallinen haavauma. Saatiin tippoja ja voiteita, joita nyt sitten levitellään parin tunnin välein. Lisäksi Sumppura täytyy pitää kaulurissa, koska hankaa kovasti ja LISÄKSI Nemsi eristyksissä, kun nuolee niitä edelleen.. Siistiä..

Kaiken kukkuraksi meillä olisi tänä viikonloppuna ollut oman seuran kisat, jotka nyt sitten luonnollisesti jäi väliin :( prkl.. Mut pääasia, että koira tulee kuntoon :) Ei sitten keretty Katin kanssa metsälenkille, mutta täytyy tehdä joskus sitten toinen reissu Turkuun :)

Lopuksi mun on pakko hehkuttaa, vaikkei asia millään lailla liity koiriin. Tai liittyy, niiden ansiota tää osakseen on, kun ne "pakottaa" mut lenkille.. Mä olen kaksi vuotta nyt yrittänyt tiputtaa raskauskiloja ja tänä aamuna vaaka oli vihdoin tavoitepainossa. Eli nyt mä olen 15 kg pienempi, kun kaksi vuotta sitten :) Kovasti olen töitä tehnyt ja vihdoin se tuottaa tulosta. Nyt kun vaan pystyisi ylläpitämään tätä....

olen tyytyväinen vs. olen pettynyt.

2010-07-31T17:12:00.000+03:00

Kouvolan kisat takana. Sumulla oli kaksi starttia; toinen hyppikselle ja toinen agilityradalle. Hyppikseltä tuloksena 10. Rata oli oikeestaan aika mukava, ensimmäisenä mieleen jäi tyytyväinen fiilis tuloksesta. Ekan virheen otti just tasan siinä missä sanoinkin sen ottavan. Tää on tätä Sumun huumoria.. Se veti renkaan sivusta :D Kaikessa koomisuudessaan se on jo hauskaa, koska mä en olisi sille voinut mitään enempää tässä hetkessä. Mä himmasin vauhdin melkein pydähdyksiin, surisutin ärrää kunnolla, työnsin käteni melkeen itse renkaan läpi ja annoin käskynkin ajoissa, se on vaan niin kivaa mennä ihan mistä muualta vaan, kun sieltä itse renkaasta. Ja tähän täytyy todeta, ettei kyse ole siitä, etteikö Sumppura sitä osaisi. Mä en itseasiassa tiedä mistä on kyse.. Sumu keksi tämän erittäin hauskan homman Santiksen kisojen jälkeen treeneissä.. Siihen asti ei kertaakaan ole mennyt sivusta tai alta tai ohikaan. Viimeisimmän kerran käytiin treenailemassa rengasta maanantaina kentällä.. Äh, musta on jotenkin niin vaikeaa opettaa se siitä pois.. Meillä on kotona rengas, mutta tähän pätee sanonta: kyllä se kotona osaa. Ongelma on lähinnä renkaan koossa. Meidän rengas on tehty pyörän ulkokumista, hssk:n on vissiin joku autonrengas (tai ainakin rutkasti pienempi, mahtuu välistä..) ja tuolla kisoissa renkaan koko oli näiden kahden välillä. Jos rengas on ainoana esteenä, se menee sen ongelmitta. Se menee sen ongelmitta myös, jos se on yhden esteen jälkeen. Kaksi on sille sitten jo liikaa, kun vauhtiakin on enemmän. Plaah..

Toinen virhe hyppikseltä tuli kepeiltä, vitonen. Prkl.. Se ei oo ikänä mennyt keppejä noin huonosti. Mua OIKEESTI hävetti. Ihan ku se ois nähny kepit ekaa kertaa. Eli myös kepit tulee tehotreenin alle viikoksi.

Tällä suorituksella päästiin sijalle viisi.

Agilityradalla se oli jo sen verran kiihdyksissä, että se meni heti alkuun rallatteluksi. Mä valitsin kahdesta vaihtoehdosta huonomman, olin liian hidas ja Sumu kerkesi pyörähtämään väärälle puolelle. Siinä sitten pyörittiin keinun edessä, kun puolukka siellä jossain. Olishan se mennyt keinulle, mutta heti kontaktialueen jälkeen ja mä en periaatteesta laskenu sitä sinne. Kepit oli vielä karseemmat kun edelliset.. Yhden hypyn se ohitti, kun mie olin jo liian nopee :P ja en antanu tarpeeksi selvää käskyä. Ja vissiin puomin alastulokontakti tais tulla kans.. prkl tähänkin. Keinulla ja kepeillä tuhraantui sekunti jos toinenkin ja yliaikaa tuli 11,33 sekuntia. Tuloksena siis sievä 31,33 ja sij. 10.

Positiivista kummallakin radalla oli, että se ei pyörinyt epävarmuuttaan enää oikeastaan yhtään mun käskyjen ollessa myöhässä, kuten yleensä. Ekalla radalla ei ollut yhtään ylimääräistä pyörähdystä ja tokallakin vaan toi keinu, mut se oli ihan katastrofi muutenkin. Kyl me vielä noustaan.. tai sit ei :D

Omat agilitytreenit ja Nemmon hierontaa.

2010-07-26T23:30:00.000+03:00

Mulla on nyt jokainen ilta niin ylibuukattu, etten istumaan kerkeä ja nekin illat, jotka on vapaat vapaa-ajan touhuista, vietän sitten töissä. Ruutin treenit olisi sunnuntaisin ja Sumun tiistaisin, mutta kumpaankaan en pääse. Siksi menin tänään treenailemaan itsekseni (Empun ystävällisellä avustuksella) kentälle molempien koirien kanssa. Sumun kanssa, koska meillä on lauantaina kisat ja Ruutin kanssa, koska se lähtee huomenna (ISO NYYH!) syntymäkotiinsa Vaasaan 1,5 viikoksi. Onneksi tämä 1,5 viikkoa menee nopeasti työn ja harrastusten parissa ja sitten toivottavasti saan pitää tyttösen pitkään kotona, ennenkuin taas on seuraavat juoksut. Sekalauman pitäminen on rankkaa. Tosin tähän meinaan tuoda astetta lisää taasen helpotusta syksymmällä, kun Nemo pääsee killuttimistaan. Tämänkertaisen hoidon syy Ruutilla tosin ei ole juoksut, vaan ihan huvireissu...

Tänään kävi Mari piiiitkästä aikaa tutkailemassa Nemoa hieronnan merkeissä. Niskassa oli pientä pintajäykkyyttä, mutta se saatiin avattua ihan tällä hierontakerralla. Takapäässä issias vaivasi kovasti ja tämän vuoksi varattiin yksi hierontakerta lisää.

Sitten tosissaan niihin treeneihin.. Ai miten niin nämä mun jutut pomppii? Sumun kanssa aiheena oli rengas, pussi ja keinu ja niistä muodostettu rata muutaman aidan kera ja tietty pienen pyörityksen. Autonrenkaasta tehdystä renkaasta Sumu juoksee vaan ali.. Se keksi sen heti suhinoiden jälkeisenä viikkona ja ai että mua rassasi.. Mä jo luulin, että selvittiin siitä. Nemon kanssa tuo oli sen meidän pienen kisauran ikuisuusongelma. Saatiin loppuun pari onnistunutta suoritusta, mutta kyllä me aikamoiset viritelmät jouduttiin tekemään.. Keinulla varasti kerran... mur.. mutta muistuttelun jälkeen se oli ok. Rata muuten meni ihan jees, joskin se rengas.. Pyöränrenkaassa ei ole tätä ongelmaa, joten toivottakoon, että siellä olisi semmoinen.

Pidettiin treeni kohtuu lyhyenä tämän helteen takia (johon olen btw ihan totaalikyllästynyt).

Ruuti on ollut kunnon treeneissä kerran ja mä oikeesti jouduin yllättymään äärimmäisen positiivisesti sen kanssa. Noissa ekoissa ja ainoissa treeneissä opetin sille hypyn ja keinun ja niitä mentiin nytkin. Pussiin se tutustui nyt vasta ekan kerran, mutta putkihulluna koirana, siinä ei ollut ongelmaa. Ekana mentiin suora pätkä: hyppy, keinu, hyppy. Ruuti hapuili ekan hypyn kohdalla ja meni sitten ohi, mutta selkeesti sen päässä syttyi jokin lamppu. Tokalla kerralla meni nimittäin hyvin. Keinua ei pelkää yhtään! Intouduinpa ottamaan takaakiertoja hyppyjen avulla ja voi kun neiti oli taitava. Ihana pikkusheltti! Siinä on selkeesti potentiaalia ja se päättäväisyys ja keskittymiskyky, mikä siitä huokuu on jotain uskomatonta, "minähän osaan tämän". Niin siis ollaanhan me kotona jotain ihan perusjuttuja tehty, mutta kuitenkin.

Mutta nyt nukkumaan.. Aamulla aikaseen ylös ja nokka kohti Turkua..

Kesäliikuntaa

2010-07-22T11:42:00.000+03:00

Eilen heräsin kohtuullisen ajoissa. Ei ollut ilma vielä porottavan kuuma ja vähän tuulikin. Huomasin, että meillä on maidot loppu, eikä aamukahvia tietenkään voi juoda ilman maitoa! Kävin kaivamassa pyörän varastosta ja päätin ottaa Ruutin matkaan mukaan. Ruuti ei ole koskaan ennen pyöräillyt, tietenkään kun ikääkin on noin vähän. Nyt kuitenkin uskaltauduin sen ottamaan mukaan. Ensimmäisen käännöksen kohdalla se vähän sähelsi ja joutui eturenkaan eteen, mutta sen jälkeen pysytteli hienosti sivulla. Mentiin kevyttä ravia koko matka lähikaupalle. Kaupalla mä vasta tajusin rikkovani periaatteitani. Mä en oikeastaan koskaan ole ottanut koiria kauppareissulle mukaan, koska en tahdo jättää niitä siihen kaupan eteen. Joskus kun mä olin muksu, olin meidän perheen Edi-cockerin kanssa lenkillä ja poikkesin lähikauppaan jätskiostoksille. Tämän kaupan edessä oli koirille kaksi sellaista kiinnitystolppaa. Mä vein Edisonin jälkimmäiseen ja samalla hetkellä siihen tuli joku toinenkin ihminen koiransa kanssa ja jätti sen siihen etummaiseen. Mentiin molemmat ostoksille. Mä tulin parin minuutin päästä pois ja hetken päästä tuli tämä toinenkin ihminen.. Hänen koiransa oltiin varastettu siitä tolpasta, mutta meidän Edi istui edelleen haukkuen siinä. Mä lupasin tälle naiselle, että pidän silmäni auki, jos sitä näkyy. En tiedä tänäkään päivänä löytyikö se koira, mutta sen jälkeen mun koirat ei ole kaupan edessä olleet kiinni. Voihan se olla, että tämä em. koira oli myös karannut, mutta toisaalta.. Eipä sen luulisi kovin kauas siinä parissa minuutissa ehtivän.. Kai..

Nyt kuitenkin jätin Ruutin siihen kiinni. Ja oli se vielä tallessa kun tulin maito-ostoksilta takaisin. Positiivista oli huomata, että se ei jäänyt haukkumaan tai edes vinkumaan mun perään. Istui vaan ja katseli kaupan ovelle. Mä palkkasin sen heti kun tulin. BH-koetta silmälläpitäen.. Takaspäin uskaltauduin polkemaan "ison" tien laitaa ja Ruuti oli kyllä ihan pro pyöräilijä.

Kävin sitten heittämässä Nukankin kanssa korttelikierroksen, alkoi olla sen verran kuuma, ettei pidempää viitsinyt tehdä.

Illalla lähdettiin vielä uimaan Sumun ja Ruutin kanssa, Emppu oli Viivin kanssa mukana.

Ja voi että meillä oli mukavaa! Sumukin uskaltautui vihdoin uimaan ihan kunnolla! Kyllähän se aiemmin on kahlaillut ja vähän uinutkin, mutta nyt se heitti kunnon lenkkiä mun kanssa. Ihana Sumppa!! Ruuti pelkää vettä, eikä tule lähellekään, paitsi ihan lopussa, kun Emppu heitti keppiä veteen, eikä Sumu tai Viivi enää lähtenyt sitä hakemaan, niin Emppu sanoi Ruutille, että "ota lelu".. Se on Ruutille taikasana ja niin neiti sisupussi lähti uimaan keppiä kohti, mutta ei se sitä kuitenkaan mukanaan tuonut. Kyllä mä siitäkin vielä uimamestarin teen :)

Jumikausi...

2010-07-19T21:33:00.004+03:00

..ihan niinkun viimisen päälle. Päivitykset laahaa, osittain sen takia, ettei kertakaikkiaan ole MITÄÄN päivitettävää. Mä astuin tuossa parisen viikkoa takaperin 4:n tuuman ruosteiseen naulaan. Jalka oli ekat kolme päivää niin pirun kipeä, etten kertakaikkiaan voinut sitä laittaa maahan edes lepäämään, saati että olisin voinut varata sille yhtään. Kepeillä menin kolme päivää eteenpäin sen mitä menin. Yöllä ei puhettakaan, että olisi voinut nukkua ekaan viikkoon. Joka päivä panacodia lääkärin määräämällä maximiannostuksella ja silti koski. Enkä luonnollisesti voinut autoa ajaa, jotta olisin voinut viedä pikku-Timin hoitoon jollekin.. Enkä halunnut vaivata ketään, että olisin pyytänyt ketään hakemaan sitä hoitoon. Mikko oli päivät töissä, joten päätin selvitä omin avuin täällä sen työpäivien ajan. Käytännössä meidän päivä meni niin, että mä rupesin kasin aikaan päästämään koiria pihalle pissalle. Ja koska mulla on neljä shelttiä, neljä aktiivista shelttiä, neljä energiaa täynnä olevaa shelttiä, meni se kuvio näin:

Eka avasin oven ja annoin koirille odota-käskyt --> siirryin itse keppeineni ulos ja takapihan penkille istumaan --> vapautin koirat ja suojelin jalkaani ;) --> nousin ylös sulkemaan oven (koska meillä ei ollut vielä ötökkäverkkoa siinä ja ajatus jalkapuolisena ampparin metsästämisestä sai mut pakokauhun valtaan :D) --> Menin takaisin istumaan --> sytytin tupakan --> aikani istuttua nousin avaamaan oven --> menin takaisin istumaan --> käskin koirat sisälle --> itse perässä ja ovi kiinni :D Ei ollenkaan monimutkainen kuvio :DD Ei vaan, mua ihan oikeesti pelotti, että ne runnoo minut kumoon ja jalka oli siinä jamassa, että pelkkä kosketus sai kyyneleet vuotamaan silmistä.

Aamutoimet saatiin lopullisesti hoidettua klo 11, jolloin olikin aika antaa ruokaa Timille. Kun senkin sain tehtyä oli ihana huokaista helpotuksesta, että nyt pojan sai päikkäreille ja ennenkuin se herää, oli Mikko jo kotona.

Myöhemmin jalan parannuttua loppui luonnollisesti saitsu, enkä kertakaikkiaan jaksanut valvoa niin myöhään, että olisin voinut koiria ilman viiletessä lenkittää. Mikko taasen lähti jo klo 3 töihin, joten lenkillelähtö aikaisin aamullakaan ei ollut vaihtoehto, koska mä en todellakaan kerjää verta nenästäni herättämällä aamu-unista uhmaikäistä siihen aikaan :D

Tästä syystä meille hommattiin ötökkäverkko takaoveen, ovi on auki päivät ja koirat saa kulkea mielin määrin ulos ja sisään, minne tahtovatkaan. Oli kuitenkin "ilo" omantunnontuskissani huomata, että koirillakin on näillä keleillä puhti sen verran poissa, ettei ne jaksa edes pihalla juosta, vaan makailevat mieluummin joko varjoisella terassilla tai sisällä. Useimmiten sisällä. Joskaan ei täälläkään sen viileämpi ole, pahimpina päivinä 32 astetta. Että taitaa se ilmalämpöpumppu olla hankintalistalla seuraavana.

Keppejä otin koirien (lue: Sumun ja Ruutin) kanssa vähäsen. Ruuti alkaa todella edistyä verkkotreeneissä. Osaa tosi hienosti hakea aloitusvälin, vaikka taukoa oli useampi viikko juoksun takia, kun Ruuti oli hoidossa. Sumukin menee kivasti, mä en vaan tiedä miten tai mitä mä sen kanssa teen tai olen tekemässä. Osaako se koskaan yhdistää noita, kun on opetettu peruuttamalla aiemmin. Kunhan nyt sotketaan pakkaa, näin sopivasti ennen kisoja..

Ruuti vietteli tuossa taannoin 1-vee bileitä. Tänään sain sen pestyä ja puunattua virallisia kuvia varten. Tyttönen on maailman hankalimmin kuvattava koira. Se ei kertakaikkiaan voi olla normaalisti. Joko se luimuilee tai sitten se riekkuu.. Se on oikeesti vaikeaa.. Joten siksi en retostele seuraavilla kuvillakaan:

Onnistunut treeni kohottaa mielialaa

2010-07-02T22:44:00.003+03:00

Mulla on pari päivää ollut semmonen jännä yleisvitutus.. Periaatteessa ei harmita mikään ja kaikki on hyvin, mutta toisaalta tekisi mieli heittäytyä lattialle ja saada kunnon itkupotkuraivarit. Tästä on valitettavasti saanut kotiväkikin osansa.. :/ Tänään piti töistä laittaa oikeen tekstari ja pyytää anteeksi käytöstäni.. Typerä mie..

Noh, anteekstipyyntö hyväksyttiin ja heti oli jo paljon parempi mieli, vaikka silti meinasi vähän pistää potuttamaan. Töistä tullessani Sumu oli jotenkin erityisen iloisella mielellä. Ainahan se on iloinen, mutta nyt se oli jotenkin niiiiin positiivinen, että mie päätin kaivaa noutokapulan kaapista ja ottaa ihan pikkuruisen treenin..

Taustaa sen verran, että Sumun kanssa otettiin monia askeleita taaksepäin noudon kanssa, koska mä aikaisemmin ilmeisesti hätiköin ja.. no.. nouto oli ihan peestä. Tai ei muuten, mutta ote kapulasta oli lievästi sanottuna vino.

Nyt se oli niin hyvässä vireessä, että nosti jokaisella toistolla sen ihan oikein. Mä sitten askeleen taas vaikeutin ja taas meni hyvin. Lopetettiin sitten siihen. Treeni jäi tosi lyhyeksi ja Sumukin jäi ihan hölmönä tuijottamaan, että mitäs toi nyt tarkotti. Mä sitten ihan ex-tempore otin sen pihalle, suunnittelematta mitään ja tehtiin sitten pikkusen lisää. Aiheena pikamietinnän jälkeen luoksetulot ja liikkeestä maahanmeno. Pikkusta seuraamista myös lisänä. Luoksetulot oli ihan kivoja ja ennenkaikkea nopeita, mutta perusasennot vaati pientä fiksausta, kun tuli vinoon, vaikka normaalisti tulee suoraan. Saatiin kuitenkin onnistunut suoritus.

Liikkeestä maahanmeno parani treenin aikana huomattavasti. Aluksi se meni vähän empien maahan, mutta muistuttelujen ja nopeiden taaksepalkkausten jälkeen sain sen menemään tosi vauhdikkaasti maahan.

Ja jotta maksimoitaisiin se onnistunut fiilis, myös Sumun kohdalla, otin pikkuisen treenin vielä agilityä. Sumuhan ei osaa pujotella niin, että mä olen keppien vasemmalla puolella. Mä käytin Ruutia varten asennettuja verkkoja hyväksi ja aloin sitä opettaa. Loppuun otettiin rengas toiseksi esteeksi. Eli renkaalta vinossa kepeille, silleen että mun on pakko mennä väärälle puolelle. Keppien sisäänmeno oli yllättäen hakusessa, mutta pienen himmailun jälkeen parin toiston kohdalla sain sen menemään ilman himmailuja, suoraan renkaalta kepeille.

Jäi ihan hurjan mukava fiilis, vaikkei me mitään sen kummempia treenailtu.. muistuteltiin vanhaa vain. Nyt ei harmita enää yhtään!

Ilmotin muuten Sumun agilitykisoihin :)

Ruuti on geneettisesti cea-terve :)

2010-06-29T12:27:00.002+03:00

Otsikossa se tärkein uutinen tulikin. Rinsessa Ruutin geenitestin tulokset tuli. Päivitinkin ne eilen jo kotisivuille, mutta laitetaanpa vielä tähänkin:

Registered Name: Sleepless Neverending Story
Registration #: FI43493/09
Tattoo/Chip #: 985121018253120
Call Name: Ruuti

Breed: Shetland Sheepdog
Date of Birth: July 09, 2009
Gender: Female
Optigen Accession #: 10-4865
Test Performed: CEA/CH test
Sample Type: Swab

Test Results: Genotype of your dog is Normal.

Risk for developing Collie Eye Anomaly/Choroidal Hypoplasia (CEA/CH): This dog will never develop CEA/CH.
Significance for breeding: This dog can be bred to any mate and will produce no pups affected with CEA/CH.

Tämä on ihan loistojuttu! Mä en missään kohtaa epäillyt, että se olisi sairas ja jaksoin uskoa siihenkin, ettei se ole kantaja, mutta ompahan nyt testattu ja hyvä niin :) Loput terveystulokset sitten loppukesästä. Ruu nimittäin täyttää reilun viikon päästä jo VUODEN!

Viikko ollaan vietelty pihalla löhöillen ja lenkkejä tehden. Mä en tiedä MITÄÄN niin ihanaa, kun käpsytellä kesäaamuna auringon noustessa hiljakseen aamulenkkiä, eikä ole ollut kiirettä mihinkään. Nimenomaan tuo kiireettömyys on se avainsana, eikä aamulla ole kuumakaan. Love it!

Uimassa ollaan käyty myöskin ja tänä iltana ilman viiletessä meinasin kokeilla pyöräilyä Sumun kanssa. Nukan kanssa ollaan joskus käyty, mutta Sumun kanssa ei koskaan.. Mitähän siitäkin tulee..

Puoli viikkoa PRA-sheltin omistajana..

2010-06-25T16:05:00.003+03:00

Jeah, that's right! Kaikkihan alkoi siitä, kun Nemo on viime aikoina ollut normaalia äksympi. Sumu on saanut osakseen aikamoisia vastalauseita Nemon taholta.. ja mikä "parasta", nämä poitsujen yhteenotot (tai no Nemon yhteenotot.. Sumu vaan kiljuu kauhusta) ajoittuu melkeestään ilta-/yöaikaan. Olen tästä useamman tahon kanssa keskustellut ja melkein poikkeuksetta ollaan tultu tulokseen, että Nemsillä on kipuja.. mutta missä? Poika on kuvattu melkeimpä kirsusta hännänpäähän.. Viimeisimmistä verikokeistakaan ei ole aikaa kamalan kauaa, eikä sillä ole muuta oiretta, kun tuo äksyily.. Ja ehkä vähän rajojen kokeilu, korvien häviäminen ja säännöistä viis veisaaminen. Ensimmäisenä Nemon sukurasitteen huomioiden tuli mieleen jokin silmäsairaus.. Niimpä rakas äitini saikin järkättyä Nemolle hyvinkin nopeasti ajan silmäpeilaukseen. Edellisen kerran Nemo on peilattu tammikuussa 2009 eli olihan siitä kuitenkin "jo" 1,5 vuotta aikaa.

Viime lauantaina sitten mentiin peilaukseen jännittyneenä. Heti alkuun Nemon silmät vilkaistuaan ell kysyi, että onko näistä sanottu ennen mitään. Mä sitten tietty vastasin, että ei. Täysin "puhtaat" ovat aina olleet. Siitä alkoi sitten sepustus, että suonet on ohentuneet, papillaari kalpea, mutta positiivisena asiana on, ettei heijastetta ole. Eläinlääkäri otti vaihtoehdon PRA monesti puheeksi. Sanoi kuitenkin, ettei tämä olisi klassista PRA:ta vaan jotakin muuta.. Suositteli toisen eläinlääkärin mielipidettä ja kontrollipeilausta ½ vuoden välein. Eikä sitten kuitenkaan kirjoittanut diagnoosia PRA:sta.

Soittelin monen tahon kanssa asiasta ja sain loistavia vinkkejä. Mua alkoi jo kauheasti pelottamaan, miten me sitten se arki saadaan sujumaan pienen lapsen ja muun lauman takia.. Sain myös vinkkejä hyvistä silmälääkäreistä, joista sitten yhden valitsinkin. Onnekseni saatiin aika jo keskiviikolle.

Keskiviikko-aamu oli yksi kauheimmista ikinä. Mun maha oli ihan sekaisin. Mä tärisin aamusta asti jo niin paljon, etten meinannut saada edes kahvia keitettyä, saati siellä paikan päällä kirjoitettua niitä lappuja. Olo oli ihan kauhea. Mua ahdisti ja pelotti tuleva. Kerroin eläinlääkärille toisen ell:n jutut, mutta hän kuitenkin katsoi avoimin mielin Nemon silmät. Eikä niissä hänen mielestään näkynyt merkkiäkään PRA:sta. Suonet ovat ohuet, mutta ovat sitä kuulemma luonnostaan. Hän kehui Nemon silmät oikein hyviksi, kun ei ole ripsiäkään. Ikä niissä alkaa jo näkymään ja pigmenttitäpliä on, muttei mitään mikä vaikuttaisi sen näkökykyyn millään lailla. Ensin mä olin ihan kysymysmerkkinä, että mitä ihmettä? Tottakai tämä oli erittäin positiivinen asia, mutta mua vaan jäi ihmetyttämään, miten toinen puhuu mulle PRA:sta ja toinen taas kehuu silmät erinomaisiksi. No, mä luotan tämän jälkimmäisen mielipiteeseen ja hänkin kehoitti viemään Nemon vielä keväällä uudemman kerran syynättäväksi.

Kyllä vierähti iso kivi sydämeltä! Mä en nyt pariin päivään ole muuta osannut ajatella, kun tätä.. ja kuinka hienoa on, että Nemo onkin silmiltään edelleen terve.

mutta.. tänään mä sitten muistin syyn, miksi se alunperin vietiin tutkittavaksi.. Syyhän ei siis edelleenkään selvinnyt ja nyt mun täytyy vaan tarkkailla sen käytöstä. Ja toivottavasti saada joku ratkaisu tähän meidän äksy-Nemmo ongelmaan. Vinkkejä saa pistää ;)

Nyt kuitenkin ensin juhannuksen viettoon! Erittäin mukavaa juhannusta!!

Sumuhumu 3 vee ja simmuasiaa...

2010-06-19T20:50:00.007+03:00

Me ei olla oikein viime aikoina tehty muuta, kun laiskoteltu, joten blogin kirjoittaminen on jäänyt vähemmälle, kun ei mitään mainitsemisen arvoista ole ollut.

Kuva: Emppu

Tänään kuitenkin juhlittiin Sumppiksen 3 vee päiviä. Mä sanon tämän vissiin jokaisen koiran jokaisen syntymäpäivän kohdilla, mutta kerta kiellon päälle :D Mä en siis voi mitenkään uskoa, että tämä aika tosissaan menee näin nopeasti. Mä niin elävästi muistan Sumun kotiutumisen ja ekat päivät meillä, kun meillä oli muutenkin niin jännä elämänvaihde. Oltiin juuri ostettu tämä meidän omakotitalo ja nautittiin tämän eduista. Miekin päivittelin koko ajan, kuinka helppoa on omistaa pentu, kun on piha, jossa sitä pissattaa. Toista se oli Nukan pentuaikoina, kun minä asuin kerrostalossa, neljännessä kerroksessa, eikä talossa ollu hissiä. Kyllä pysyi kunto hyvin yllä, kun tunnin välein ravasi rappuja edestakaisin.. Nyt tuo pikkupentu on jo iso kolmevuotias aikuinen.. Tai no.. jätänkin sen aikuisen siitä pois. Sumppa on edelleen yhtä tyhmänrohkea ja yhtä vauva, kun silloinkin, mutta sisäsiistinä ja jonkinmoisia käytöstapoja oppineena :)

PALJON ONNEA äidin parhaalle siniselle miehelle!!

Ruuti tosissaan juoksee edelleen. Meinasin käydä nyt tulevalla viikolla pakkolunastamassa neidin kotiin, siitä huolimatta että hoitopaikka uhkasi pitää sen itsellään ;) Ruutia olen pari kertaa nähnyt ja aivan yhtä ihana se on kun aina ennenkin, vaikkakin tottakai huomattavasti enemmän naisen näköinen ;)

Ruutista lähti viime viikolla poskisolunäyte OptiGenille. Tämä siis tarkoittaa, että odotellaan neitokaisen CEA-geenitestin tuloksia. Pidetään peukkuja, että onni suo minulle terveen tytön :)

Tulevan viikon ohjelmassa on paljon lenkkeilyä, huomenna mahdollisesti turistiksi Kotkan ruusuun ja muuten vaan LOMAILLAAN! Niin, mulla alkoi mun ihan eka kesäloma ikinä! Siis palkallinen semmoinen. Entisenä keikkatyöläisenä kesä oli parasta aikaa olla töissä.

Loppuun on vielä pakko pistää yksi ihana kesäkuva Sumu ja Veeti -kaveruksista. Oltiin tuossa päivänä eräänä Empun kanssa koiruuksia uittamassa ja nuo aiemmat kuvat, sekä tämä on siltä reissulta :

No okei, yksi Empun ottama kuva uimaSumusta vielä :P

Aikuinen nainen mä ooooooon.....

2010-06-01T21:47:00.002+03:00

Ruusti nääs.. Tänään ne kauan odotetut juoksut sitten vihdoin ja viimein alkoi. Sinänsä ajankohta ei ollut mikään paras mahdollinen, mutta toisaalta.. Onko se koskaan.. Kerettiin sunnuntaina aloittaa agility ja se jää nyt sitten tauolle ennenkuin ehti kunnolla alkaakaan. Ja koska mun kotia ilostuttaa myös kolme äijänkörilästä, niin Ruu joutui valitettavasti lähtemään hoitoon. Onneksi hoitopaikka on tuttu ja turvallinen ja ennenkaikkea siellä on Ruun paras kaveri Kitka. Ruuti kyllä pärjää, mutta minä en tahdo tottua tähän hiljaisuuteen ja rauhallisuuteen täällä kotona :D Ja vielä yksi juttu mikä harmittaa.. Mulla alkaa kohta kesäloma ja sen varalle oli suunniteltu jo vaikka mitä.. No toisaalta, ehdinpähän ravata Tuulalla ja Kimmolla tyttöstä moikkailemassa, kun ei ole töitä ;D

Sumpan kanssa käytiin treenaamassa tänään. Muuten mä olen äijään ihan tyytyväinen, mutta se teki jotain, joka sai mun päähän taas satatuhatta harmaata hiusta lisää.. Sumun kanssa on treenattu, treenattu ja vielä kerran treenattu rengasta, koska meidän omaa pihaa koristaa semmoinen ja koska Nemon kanssa renkaan ali juokseminen oli oikeesti iso ongelma. Sumu on mennyt sen aina ihan tosi hyvin ja mun ei ole tarvinnut yhtään passailla sen kanssa, vaan antaa mennä vaan. No tänään Herra Luumu päättikin toisin ja sai omasta mielestään sangen hienon idean. Se juoksi alta, eikä meinannut millään tajuta, että miten se mennään.. Tai tajushan se, muttei vaan mennyt. Sumu tuijotti mun namikättä ihan tauotta, eikä edes vilkaissut mikä este edessä on.. ja niin se sitten meni.. Voi prkl. Sen jälkeen pistettiin väleihin lautaa ja kouluttajan jalkaa ja saatiin useampikin onnistunut suoritus, mutta... nyt se sen sitten keksi :/

Ja oli sillä toinenkin ongelma, mutten mä jaksa siitä huolestua, koska sen voi pistää treenin vähyyden piikkiin. Pussi oli sille iso mörkö ja se ei vaan suostunut menemään sinne. Lopulta meni ja ei siinä sen kummempia, mutta avustaja tarvittiin nostamaan pussin suu ylös, jotta Sumu näkee valoa..

Muuten ihan jees.. Tietty mun ohjaus tökki, miten voikaan olla vaikeaa sanoa käskyt ajoissa... Huoh.. Mut emmä jaksa sitä enää rustata.

Kotimatkalla käytiin hakemassa mun äitin koira Leevi meille hoitoon. Lebe on mustanmusta mitteli ja ilostuttaa nyt meitä ainakin perjantaihin asti :) Kuvasaastetta siis luvassa..

Rude Thö Agilitykoira

2010-05-31T07:49:00.003+03:00

Ruutilla oli eilen ekat ihan oikeat agilitytreenit. Ollaan pihalla totuteltu puomiin, keppeihin ja renkaaseen, mutta eilen käytiin kentällä treenailemassa. Mä otin sen kanssa ehkä vähän turhan monta estettä näin ekaksi kerraksi, mutta toisaalta se ei missään kohtaa näyttänyt kyllästymisen merkkejä, vaan rinta rottingilla ja häntä pystyssä puski eteenpäin. Ensin opeteltiin hyppäämään. Mulla on nyt ihan sama ongelma Ruutin kanssa, kun Sumunkin kanssa oli vuosi sitten. Ruutikin nimittäin on ihan rajatapaus. Mä en tiedä tuleeko siitä mini vai medi. Jos viime viikonloppuiseen Hartuksen mittaukseen on uskominen, niin tuo on mini. Itse taasen olen siitä saanut 35,5 cm korkean. Kyllähän mä sen miniksi yritän saada. No jokatapauksessa oltaisiin treenailtu minirimoilla, joten eikai sillä tässä kohtaa niinkään vielä väliä ole. Ruuti hoksasi nopeasti idean ja hypittiin eri kulmista ja eri puolilta. Lähetin sen myös esteen takaa lelun perään parit kerrat. Rengasta otettiin pari kertaa, eikä siitä nyt mitään sanottavaa sen suuremmin ole. Pari kertaa se yritti mennä alta, mutta yritin saada sille heti stopin siihen. Nemon kanssa se silloin kiteytyi ihan ongelmaksi asti. Nemo kyllä osasi renkaan, mutta ei sitä silti viitsinyt suorittaa, kirjaimellisesti viitsinyt.

Puomiakin kokeiltiin pari kertaa ja kotona näkynyt puomipelko oli vaan jotain, ei se nimittäin pelännyt sitä yhtään. A mentiin pari kertaa ihan vaan testin vuoksi, että meneekö se ylipäätään sitä. Siinä mä ajattelin sen kammon tulevan esiin, mutta ei. Ruuti oli tosi hyvässä vireessä eilen, joskin virtaa oli kun pienessä kylässä, mutta silti se malttoi kivasti kuunnella mitä mulla oli sille kerrottavana.

Lopuksi mentiin J:n muotoisen putken ja yhden hypyn muodostamaa kahden esteen rataa :D Putkeen se meni ekan kerran muistaakseni jotain 11-viikkoisena, joten sitä ei tarvinnut erikseen opettaa. Mä lähetin sen putkeen ja sieltä ohjasin hypylle. Ekalla kerralla ja meinasi ohittaa hypyn, mutta tokalla jo meni hienosti :)

Viikonlopun satoa

2010-05-23T22:39:00.002+03:00

Takana on kaikinpuolin todella jännittävä ja sairaan mukava viikonvaihde. Sumu kisaili ekat viralliset agilitykisat Santiksessa molempina päivinä ja Ruuti teki ensimmäisen virallisen kehäpyörähdyksen Haminan näyttelyssä.

Lauantaina Sumpalla oli yksi startti, the first one. Mua jännitti niin uskomattoman paljon, etten voinut kun puhallella ja keskittyä pysymään tolpillani. Mut se oli semmosta tervettä jännittämistä, vaikka tuntuikin että sydän pamppailee rinnasta pihalle. Rata itsessään oli aika helppo, sai vetää ihan täydellä vauhdilla. Mun käskyt oli ylläripylläri myöhässä ja Sumu nappasi 3 x kiellon.. Viimeksi epiksissä se paukutteli kaikki kontaktivirheet ja mä keskityin nyt vaan siihen.. Tai en tietosesti, mut päätin jo alussa että mä varmistan joka-ikisen kontaktin. Ne olikin kaikki tosi hyviä, mutta mun pieneen päähän ei tunnu mahtuvan, kun yksi asia kerrallaan, joten tuo koiran ohjaaminen jäikin vähän taka-alalle.. *tähän semmonen silmienpyörityshymiö* Sumu veti ylimääräiset pyörähdykset yhden aidan ja pituuden luona, joista kaksi ekaa kieltoa. Viimeisen se nappasi loppusuoralla, kun käsky tuli myöhässä ja se ohitti esteen.

Tänään sitten aamusta lähdin Ruutin kanssa Bastioniin ja jo etukäteen tiesin Sumun tämän päivän kisojen ja Ruutin kehäketkuilun menevän ilkeesti päällekkäin. Satu esitti sitten Ruutin ja ilmeisesti tyttönen oli kerrankin osannut käyttäytyä oikeassa paikassa, oikeaan aikaan. Ruuti sai mukavan arvostelun kera EH:n ja oli vielä luokkakakkonen neljästä junnunartusta. Hyvä Luuti ja ISO kiitos Satu!

Mä poistuin hyvissä ajoin takavasemmalle eli siis Santikseen. Tänään ei jännittänyt ihan niin paljon kun eilen, mutta jännitti kuitenkin ihan riittävästi.. Jalat vetelinä taas. Mulle itselle on aina kaikista kauhein paikka, kun meitä kuulutetaan lähtövuoroon.. Se on ihan kamala tunne! Jalat meinaa tosissaan lähteä alta! Toka rata oli ihan jees, parempi kun eilen. Silti se jäi harmittamaan paljon enemmän, kun eilinen. Eka virhe puomilta, kontaktit... toka virhe radan lopussa A:lta.. Mä unohdin ihan kokonaan sanoa käskyn.. Mä olin vaan hiljaa.. Uskomatonta! Sumppa ohitti A:n ja tästä kielto. Mun hermot ei kertakaikkiaan riitä pitämään hommaa kasassa enää, kun maali häämöttää, jos nyt riittää ylipäätänsä muutenkaan. Tosi harmillinen kymppi tästä.. Tulostaululla vielä huomasin, että meillä oli reilu 6 sekuntia yliaikaa. Mut täytyy kyllä puolustella, että ihanneajat oli tosi tiukkoja!

Viimeisenä hyppyrata. Mä ajattelin, että nyt voin keskittyä vaan omaan ohjaukseen, kun ei tarvi passailla niitä kontakteja.. Vitut. Lähdössä Sumu varasti ja mä jouduin tekemään kaikenmaailman valssit, että sain tilanteen pelastettua. Tosin yllättävän hyvin kerkesin sen hoksaamaan ja vielä sain sen ihan oikein menemään, niinkuin olin suunnitellutkin. Alku meni tosi hyvin, kunnes tuli hyppysumppu ja ne maagiset kolme kieltoa :D Ainiin ja kepeiltä tuli vitonen, kun Luumu jätti yhden välistä..

Muistoksi näistä mittelöistä sain lukuisia mustelmia käteen, kun Sumu vähän kuumui radalla.. Kuuma peruna nimittäin hyökkäsi ihan vaan pari kertaa hampaineen mun käteen. Hauskaa, miten eri lailla tuo käyttäytyy kun on yksin ja kun ollaan kotona. Kotona se on lauman alimmainen, pikkuvauva. Se ei kyseenalaista mitään, eikä ketään. Lauhkea kuin lammas. Radalla taasen.. Noh, mustelmat käsissä kertokoon.

Opin mä kuitenkin yhden asian. Siinä missä Nemsi ottaa hatkat ja irtautuu itse esteelle, kun mun käskyt on myöhässä tai niitä ei tule, Sumu alkaa haukkumaan, pyörimään tai puremaan. Nemon kanssa hylkyt tuli aina väärästä radasta ja Sumun kanssa taasen kielloista, kun se ei kertakaikkiaan mene esteelle, ellen mä kerro sille mitä sen pitää mennä.

Mukava viikonloppu kaikenkaikkiaan. Päällimmäisenä on kuitenkin tyytyväinen ja iloinen olo, vaikkei mulla ehkä siihen niinkään syytä ole, ainakaan tulosten osalta. Tavoite ainakin saavutettiin; me ollaan vielä hengissä!

Verkkojen askartelua

2010-05-17T13:56:00.006+03:00

Toissapäivänä ahkerana vihdoin ja viimein sain tehtyä meidän keppeihin verkot. Kujilla mun piti alun perin opettaa, mutta loppujen lopuksi verkot tuntuivat sopivammalta ja vaivattomammalta vaihtoehdolta.. Kujia saisi sitten olla koko aika kaventamassa ja kun meillä nyt on se valmis teline kepeille, niin pitäähän sitä käyttää. Aitaverkkoakin oli passelisti jäänyt yli, joten sitä vaan nippusiteillä keppeihin kiinni.

Ruuti pääsi sitten heti koeajamaan uuden systeemin. Mä jo ennakkoon hieman epäröin, että näinköhän Ruuti saa kammon niitä kohtaan, kun Ruuti vähän tuppaa jännittämään juuri tuommoisia outoja juttuja.. Eka kerta mentiin hihnan avulla ja keppien päässä oli palkka varttumassa. Pari toistoa hihnalla ja Ruu tajusi idean. Vaihtelin vielä välissä palkkoja, eka tosiaan sillä paikalla olevalla palkalla ja lopuksi vielä narulelun kanssa niin, että heitin lelun aina kauemmas ja Ruuti sinkosi perään. Tosi ylpeä olen tytöstä. Nyt ollaan treenittu niitä paljon pikkuisissa pätkissä ja sisäänmenoaukkokin alkaa pikkuhiljaa löytymään helpommin ja helpommin. Erilaisia kulmia ollaan tehty :)

Tässä muutama kuva tyttösestä pujottelemassa:

Kuvat on ihan törkyisoja, kun en jaksanut pienennellä :P

mätsäriiii..

2010-05-10T20:57:00.002+03:00

Otsikot on niiiiin hankalia..

Mätsäreissä taas. Mukana Sumu ja Ruuti. Alussa meinas palaa hermo tämän parivaljakon kanssa, mätsärit nimittäin pidettiin meidän treenikentällä ja huuto oli karmivaa.. Vaikka Ruuti ei vielä agilitaakaan, niin on ollut turisteilemassa ja opettelemassa putkea mun mukana, joten sekin kyllä tietää, mikä paikka kyseessä..

Janna esitti Sumun ja sen enempää en osaa näiden esiintymistä arvioida, kun meni ihan ohi kokonaan niiden kehäketkuilu. Pari sekuntia lopusta kerkesin näkemään ja silloin Sumppa ainakin näytti ihanalta posesheltiltä! Nämä oli siis sinisten kakkosia :)

Ruuti sitten esiintyi ihan kivasti ja saikin punaisen nauhan. Punaisten kehässä meidän taakse kiilasi se perässätuleva ja Ruuti kiinnostui aivan liikaa siitä, eikä esiintymisestä tullut yhtään mitään. Kehäkin oli liian pieni koko porukan liikkumiseen, joten en saanut esitettyä sen liikkeitä kunnolla. Ei saatu siis sijoitusta. Ei ehkä ikinä olis uskonu, että viime kerralla Ruuti esiintyi itsensä bis:ksi, nyt se ei keskittynyt yhtään.

Sumun möllikisat

2010-05-03T22:44:00.002+03:00

Eilen oli vuorossa posetusta, tänään juoksemista agilityn merkeissä. Mentiin Kotkaan möllikisailemaan kahden startin verran. Sumulla oli vähän jäänyt edellispäivän posevaihde päälle, kun se tarjosi näyttelyseisomista mulle koko ajan ennen rataa :D Eka rata oli tosi helppo.. Meille (tai no, mulle!) tuli ihan sikatyhmiä mokia.. Siis niin hölmöjä, että jäi ihan tosissaan harmittamaan, vaikkei normisti harmitakaan.. Leuka pystyyn ja kohti uusia vastoinkäymisiä, vai miten se menikään ;D Ensin Sumu otti puomin alastulolta kontaktivirheen.. Mä en edes tätä huomannut, vaikka luulin varmistaaneeni sen, mutten ilmeisesti kuitenkaan tarpeeksi selkeesti :/

No sitten moka nro 2.. Siis mä olen oikeesti mokaillut kaikki mahdolliset ja mahdottomatkin kisoissa ja treeneissä, mut tää oli kaiken huippu.. Mä lähdin ohjaamaan väärää rataa.. Tajusin kyllä onneksi mokani aikas alkuvaiheessa ja sain pelastettua tilanteen, mutta kieltojahan siitä rapsahti.. Sinänsä äärimmäisen noloa, että se rata oli oikeesti helppo :D

Loppu rata menikin sitten ihan kivasti ja loppuviimein Sumpan tulokseksi tuli 15 ja tällä päästiin sijalle 4.

Kisaavien rata oli edellisen vastapainoksi sitten ihan tosi hankala. Ei tainnut ihan hurjan montaa tulosta tulla, saati nollia.. Hylky meille napsahti väärästä radasta lukuisten kieltojen yms. jälkeen, mutta kyllä mä silti olen ihan tyytyväinen.. Nimittäin siinä kohtaa rataa, kun hylky oli jo tullut ja mä ns. luovutin eli pidettiin vaan hauskaa, alkoi meidän yhteistyö toimia. Se on kyllä niin jännä miten mä voin käyttäytyä niin erilailla jännittäessä, kun rentoutuneena.. Sumu haukkui turhautumishaukkuaan koko alkuradan, mutta loppuradalla oli ihan hiljaa ja suoritti loput esteet ihan oikein.. eli mä ilmeisesti ohjasin sitä ihan oikein. Kisajännitys on lajissa, kun lajissa mun pahin peikko.. Mä niin toivoisin, että pystyisin keskittymään myös paineen alla, mutta se menee ihan sähellykseksi aina. Kun mua jännittää jo treeneissäkin ja nekin on ihan sähellystä. Mä tarvitsisin tuhat kiloa enemmän itsevarmuutta, mun pitäis luottaa, että mä osaan ja mun koira osaa, vaikkei osattaiskaan. Mut mä "tiedän" jo etukäteen, että se menee pieleen.

No kuitenkin.. Tästä mä en voi päästä yli ainakaan sillä, että mä siirrän ja siirrän Sumun ekoja kisoja (tai Nemon.. Sen kanssa oli ihan sama juttu pari vuotta takaperin ja siksi meidän agilityura jäi niin pieneksi). Näyttelykehissä mä olen jo kohtuurento.. Koska mä olen esittänyt koiraa ainakin sata kertaa kehässä ja tulosskaala on hylsystä roppiin. Mä ajattelin, että nyt me aloitetaan Sumun kanssa kisaaminen, meni miten meni.. Siten mä ehkä pääsen yli tästä hurjasta ramppikuumeestani ja saadaan ehkä edes joskus jonkunlainen tulos aikaiseksi. Sumu on nyt ilmoitettu Santalahden suhinoihin molemmille päiville.. että näin..

Mätsärimenestystä!

2010-05-02T21:12:00.002+03:00

Käytiin tänään Nukan, Sumun ja Ruutin kanssa mätsäreissä Karhulassa :) Itse esitin Ruutin, Janna Nukan ja Kimmo Sumun. Tuulalla oli Kitka-tyttönen.

Sumu ja Nuka joutuivat kilpailemaan toisiaan vastaan.. Nuka veti "veljeksistä" pidemmän korren saaden punaisen nauhan. Nuka esiintyi Jannan kanssa ihan tositosi hienosti. Janna saa kyllä Nukasta esille sen parhaat puolet. Nukkis oli ihana <3 Jos sillä olis pallit, niin melkein voisin raahata Jannan sen kanssa virallisiin.. mut ei sillä ole ;)

Kimmo ja Sumu sai siis sinisen nauhan. Kimmo oli ihan ekaa kertaa ikinä kehässä ja sai Sumun esiintymään myös tosi kivasti! Mä en voi edelleenkään sille mitään, mut Sumu on niiiiiiin upea! Se on jotenkin niin henkeäsalpaavan komea sälli, kun se seisoo niin ryhdikkäästi kaula pitkällä <3 Vaikka toki sillä on omat virheensä, se on itseasiassa kaukana rotumääritelmästä, mut siis mun silmissä se on vaan upea koira :)

Sitten oli vuorossa pentuset.. Ruuti ensin. Ruuti voitti parinsa saaden punaisen nauhan. Ruuti jaksoi esiintyä ihan kivasti, mutta tässä kohtaa se ei vielä pistänyt parastaan. Kitka ja Tuula meni tosi kivasti myöskin ja Kitkakin pokkasi punaisen nauhan.

Sitten oli vuorossa sinisten saaneet pienet koirat.. Sumu valittiin heti jatkoon ja se pääsikin sitten ykköspallille asti :) BIS-kehä siis odotti Sumppaa ja Kimmoa. Nuka ei punaisten kehässä päässyt jatkoon, josta mä olin aavistuksen harmissani, kun Nuka esiintyi nimittäin tosi kivasti. Ja kun mä tunnen sen koiran ja se osaa myös olla ihan apina yleisellä paikalla. Taas huomasi, että kyllä se pallienpoisto oli meille oikea ratkaisu. Nuka ei muutamaa turhautumishaukkumista lukuunottamatta riekkunut mitään ylimääräistä. Se osasi olla tosi nätisti.

Sitten pentuset punaisten kehään. Jotenkin (mä en vieläkään tajua, että miten) Ruuti esiintyi itsensä ekalle sijalle.. Siis uskomatonta!! Mä en ihan oikeasti edes meinannut tajuta sitä. Pentuja oli kaikista eniten ja niiden arvostelemisessa kesti kauimmin. Tuomarit piti tämän jälkeen pienen hengähdystauon, jonka jälkeen jatkui BIS-kehä. Mun koirista BIS-kehässä siis Sumppa ja Ruuti. Tässä kohtaa oli yksi lysti miten ne sijoittui, mä olin jo huipputyytyväinen, että Sumu esiintyi Kimmon kanssa niin hienosti ja Ruutikin esiintyi ylipäätänsä hienosti. Loppujen lopuksi Sumu pääsi BIS 5 -sijalle!! Seuraavia sijoitettaessa, mä kuulin joka kerta mielessäni Ruutin nimen.. Se kuitenkin kuului vasta, kun valittiin koko mätsärin Best In Showta! Ruuti oli BIS!! Siis ihan uskomatonta!! Mun pikkupaskiainen, Uutintuuti 9kk oli ekana!

(joo sori hehkutus, mut se on vaan niiiiiiin hienoa!)

Mun jalat sanoo poks!

2010-04-25T22:06:00.012+03:00

Heräsin tänään aamulla klo 9 ja klo 20 pääsin vasta ekaa kertaa istahtamaan, jossei lasketa vartin ruokataukoa ;) Koirien kanssa ollaan peuhattu vaikka mitä. Aamulla pääsi pojat pitkälle metsälenkille. Oli ihan uskomattoman kaunis ilma ja metsäkin oli keväisen kaunis. Kamera tietty unohtui kotiin.. Kotona jatkettiin pihatöiden parissa shelttien toimiessa työnjohtajina. Muutama tunti tätä, kunnes me lähdettiin Ruutin kanssa Reitkalliin Empun luokse lenkille. Empun ihanalla Lumi-tytöllä ja Ruutilla on vaan parisen kuukautta ikäeroa ja leikit sujuu hyvin. Tai no.. Välillä meno yltyi vähän turhan riehakkaaksi, mutta pääosin likat osasi leikkiä tosi hienosti keskenään. Tänne sentään muistin ottaa kameran mukaan, joskin aurinko meni tässä vaiheessa pilveen.

Köpöteltiin yhteensä reilut 2,5 tuntia pitkin metsiä ja Emppu näytti toinen toistaan ihanampia lenkkeilymaastoja..

Mun maisemakuvaustaidotkaan ei tosin päätä huimaa ja oikeesti nuo maisemat oli niiiiiin paljon upeammat, kun miltä ne kuvissa näyttää.

Lopuksi vielä pari kuvaa Rinsessasta vuoren huipulla :)

Kiitos Emppu ja Lumi ihanasta iltapäivästä! Otetaan pian uusiksi!

Koirien päivä :)

2010-04-24T22:53:00.013+03:00

Eikös tänään ole "virallisestikin" semmonen päivä. No anyway, meillä ainakin on ollut koirien päivä. Aamupäivä vietettiin koko lauman kera pihalla oleskellen ja pihatöitä tehden. Pojat sai hillua aikansa takapihalla ja Ruuti etupihalla narunjatkeena. Me ollaan nyt pidetty Ruutia eristyksissä pojista, kun ei Ruuti saa hetkeäkään rauhaa poikien tarkoilta neniltä ja selkään nousemisyrityksiltä. Juoksun merkkejä on kovasti, mutta silti ne antaa odottaa itseään.

Saatiin aamupäivästä myös Tuula, Kimmo ja Kitka vieraaksemme. Tytöillä oli hauskat leikit meidän etupihalla.

Kaunis Ruuti, ruma tausta

Tuula jäi vielä Kitkan kanssa meille Kimmon lähtiessä töihin. Kokkailtiin vähän sapuskaa, jonka jälkeen lähdettiin koko ryhmärämän kanssa soramontuille juoksemaan.

Kotiin tultaessa meillä oli väsynyttä sakkia:

Mun oli pakko ottaa kuva tuosta Ruutin uudesta KISSANpedistä :D Meijän makkari on nykyään tekstiileiltään limen vihreää, joten petikin meni vaihtoon. Musta tuo on ihku ja Ruutille just passelin kokoinenkin, vaikka onkin kissanpeti :D

Kapula- ja merkkitreeniä

2010-04-20T22:23:00.002+03:00

Sumun kanssa treenattiin keittiötokoa, tai no, meidän tapauksessa eteiskäytävätokoa. Mä olen jo pidemmän aikaa miettinyt, että pitää saada joku uusi asia Sumulle treenin alle, ettei se vallan kyllästy. Mun ongelma on AINA ollut se, että mä jään junnaamaan paikalleen ja teen niitä periaatteessa valmiita liikkeitä. Tyhmää.. mutkun ei osaa. Mulla sitten loppujen lopuksi iski kauhea valinnanvaikeus.. Ylempien luokkien liikkeet noutoa lukuunottamatta on nimittäin kaikki pohjustamatta.

Pitkän pohdinnan jälkeen päädyin opettamaan Sumua etenemään merkille. Aloitettiin treeni metrin päästä merkistä. Käskin Sumun perusasentoon ja odottamaan sillä aikaa, kun itse vein namin merkin päälle. Palasin Sumun viereen ja lähetin sen käsiavuin merkille. Hetken aikaa Sumu haisteli merkkiä ja sai sitten tuuhean kauluksensa avustuksella vahingossa tiputettua sen namin siitä merkin päältä. Tälleen meni sitten n. 5 toistoa, ennenkuin Sumun päässä naksahti palaset paikalleen ja se tajusi, että äiti pistää namin sinne päälle. Sitten se otti sen sieltä suoraan. Tehtiin vielä pari kertaa tälleen, kunnes rupesin pidentämään matkaa asteittain. Lopuksi se eteni koko meidän käytävän mitan eli oisko toi jotain 6-7 metriä pitkä. Sumusta näki, että uuden opettelu teki sille ihan hurjan hyvää.. Sen keskittymiskyky oli niin paljon parempi, kun siirryttiin illan toiseen ohjelmanumeroon ;)

Sumulle on opetettu kapula ehdollistamalla. Kun mä annan sille kädestä kapulan, se ottaa sen ihan tosi hienolla otteella suuhun. En mä tiedä oonko mä tässä asiassa ollut turhan hätähousu, kun maasta kapulaa nostaessaan se ottaa kiinni ihan kapulan toisesta reunasta.. Meidän kapulassa jää ehkä joku 0,5 cm tilaa molemmille puolille, kun se on Sumun suussa. Lisäksi kapula on ihan vinossa.. Toinen puoli poskessa ja toinen oikeassa kohtaa. ja vielä lisäksi, se jäyhää sitä :/ Sumu on kuitenkin alkanut tykkäämään kapulasta ihan hirmupaljon, joten mä uskaltauduin kieltämään sitä joka kerta jäyhämisestä ja tietty palkkasin, kun lopetti. Oikeaa otetta taasen harjoiteltiin siten, että mä annoin Sumun nostaa kapulan maasta, mutta mä oikaisin kapulan sen suussa ja tämän jälkeen palkkasin. Ei sitä tarvinnut tehdä montaakaan kertaa, kun Sumu alkoi nostaa sitä oikein. Kolme toistoa otin sen kanssa, kun sillä oli oikea ote ja sitten lopetettiin. Ehkä olis pitäny lopettaa heti ekaan oikeanlaiseen suoritukseen, mutta mä nyt kuitenkin otin kolme, vahvistaakseni tätä. Pitää ottaa tämä nyt ihan tehotreenin alle.

Mut on Sumu vaan ihana, edelleen! Mä tulen kyllä vertaamaan kaikkia koiria ikuisesti siihen.. Sumu on mulle se ideaalisheltti <3

Vuosi

2010-04-17T19:54:00.003+03:00

on kulunut siitä, kun jouduin tekemään tähänastisen elämäni raskaimman päätöksen ja viemään rakkaani viimeiselle matkalleen. Mä muistan sen päivän kun eilisen. Se oli perjantai. Soitin aamulla aikaa eläinlääkäriltä, itkin jo puhelimessa eläinlääkärin kanssa jutellessa, istuin meidän rappusilla ja vedin ainakin viisi tupakkaa putkeen. Oli tarkoitus viedä se vasta maanantaina, että saadaan viettää vielä viimeinen viikonloppu yhdessä. Puhelimessa alkoi tuntua, ettei mun pää kestä kasassa koko viikonloppua tietäen, että Macy lähtisi maanantaina enkelikoiraksi. Se oli vaan liian rankkaa.. Siksi päädyin viemään rakkaan jo silloin perjantaina. Vettä satoi kaatamalla, joka paikassa oli kuraa.. Mä annoin Macylle aamulla todella tujun annoksen lääkettä. Sitten käveltiin ympäriinsä pari tuntia, ensin koko lauman kanssa ja vielä ihan kahdestaan.. Mentiin ihan Macyn omaan tahtiin. Huilattiin, jos väsytti.. Käytiin metsässä ja pellolla, vielä viimeisen kerran. Kotona se sai ison potkaluun kaluttavaksi ja aamuruuakseen hk:n sinistä, jauhelihaa ja naudan mahapullia. Mä pitelin sitä sylissä, oltiin ihan hiljaa. Mä itkin sen turkkiin, rapsuttelin, välillä hymyilin. Macy heilutti häntää ja antoi suukkoja. Kaikista kauheinta oli miettiä koko ajan, että nyt kävellään tätä polkua yhdessä viimeistä kertaa, nyt se saa viimeistä kertaa kaluta luuta jne. Se ahdistus oli ihan jotain järkyttävää.. Ei sitä edes pysty sanoin kuvailemaan. Ystäväni lähti ajamaan autoa, itse en olisi varmasti tiellä kestänyt. Itse lopetustilanne oli rauhallinen, Macy nukahti kauniisti syliini ja mä tunsin ranteellani sen viimeisen henkäyksen. Ja mä itkin ihan tolkuttomasti.. Niinkuin nytkin.

Macy oli upea koira, siihen niin moni kerkesi ihastua. Se oli aina ihan huippuiloinen ja huippusuloinen. Se tuli kaikkien kanssa toimeen, mutta oli siinä pippuriakin. Mä olen superonnellinen, että sain elää sen kanssa edes sen pienen hetken. On ihan uskomatonta, että siitä on JO vuosi aikaa..

Ruutin onnellinen päivä

2010-04-14T19:09:00.002+03:00

Aamulla nappasin Ruutin autoon ja lähdettiin käymään ensin kaupungissa, joka ei ollut Ruutin mielestä niin kiva homma, koska Ruu joutui odottelemaan suurimman osan ajasta autossa. Mulla oli lääkärintarkastus, jonne ei luonnollisestikaan voi koiria ottaa mukaan. Tästä matka jatkui muutaman mutkan kautta mun työpaikalle. Ruuti on pari kertaa aiemminkin siellä käynyt ja tällä kertaa tytön intoilu oli silminnähtävää. Saman tien autosta ulos päästessään alkoi häntä vispaamaan hurjaa vauhtia ja Ruuti pisti hyrrä-vaihteen päälle. Ensin käytiin moikkaamassa parit työkaverit ja tästä matka jatkui moikkailemaan asukkaita. Asukkaat anteli Ruutille nameja ja Ruuti jaksoi olla rapsuteltavana. Kaikilla oli hurjan hauskaa, kun Ruuti pitää hurjaa mörinää ja örinää silloin kun sitä rapsuttelee. Kova tyttö juttelemaan. Mietinkin jo, että pitäsköhän yrittää päästä sen kanssa ihan virallisesti kaverikoiraksi, kun se ei tosissaan kavahda minkäänlaisia ihmisiä. Oli hurjan helppo sen kanssa olla, vaikka nämäkään asukkaat ei ehkä käytökseltään ole sieltä normaalimmasta päästä.. Tästä jatkettiin kaupunkilenkille tutustumaan vielä vähän lisää ihmisiin. Reippaasti Ruuti kulki häntä pystyssä kaupunkivilinässä, vaikka senhän mä jo tiesin ennestäänkin.

Kotiin tultaessa päätin syöttää loput "kaverikoiranamit" sille, tokotreenin muodossa. Tehtiin vähän kaikkea vähäsen. Paikallamakuuta ja käännöksiä lähinnä. Sit mä kokeilin taas liikkeestä maahanmenoa ja se liike tehtiin kokonaisuudessaan. Ainiin.. Ja nyt on lumet sulaneet sen verran hyvin, että kevään eka agilitytreenikin on tehty ulkosalla! Ruutin kanssa testailtiin puomia ja se ei enää pelännyt sitä oikeastaan yhtään. Vähänkö oon onnellinen. Syksyllä tilanne nimittäin jäi siihen, että se kiipesi ylöspäin, pisti jarrut päälle ylhäällä ja sen sai puoliväkisin vetää namin avulla sieltä alas. Ja alastulo oli kaikista pahin. Nyt se meni kyllä ihan omin avuin, joskin vähän matalana hiipien, mutta pääasia, että meni, jotta saan sitä vahvistettua kivemmaksi sille.

Menneellä viikolla..

2010-04-08T09:47:00.004+03:00

On tapahtunut kaikenlaista, mutta empäs ole kerennyt/jaksanut mitään ylös rustailla.. Pääsiäisenä emäntä sai nauttia kokonaisesta neljästä vapaapäivästä. Jippii! Perjantaina oltiin koko porukan kera ihan vaan omalla pihalla tekemässä lumitöitä, koirat pyöri jaloissa. Nukan riemu repesi siinä kohtaa kun minä kaivoin kaapista tuliterän tennispallon sille. Ei voi pieni piski enempää toivoa; äiti leikkii sen kanssa pihalla ja vielä uusi PALLOKIN! Nukahan on siis ihan hulluna palloihin..

Lauantaina piti lähteä Ruutin kanssa Juvalle erkkariin, mutta mulle iski totaalilaiskuus ja ehkä joku pieni järjeksi kutsuttu koputteli takaraivoa.. Ruuti olisi ollut vielä pentuluokassa ja meiltä Juvalle ajelee semmoset reilu kolme tuntia taukojen kanssa.. Onko mitään järkeä :D Juva jätettiin siis väliin ja lauantaina jatkettiin lumitöiden parissa ja rempattiin vähän kotia. Me ollaan bongattu uusi täydellinen, ihana, mahtava talo meille. Siinä on iso tontti, eikä naapureita näköetäisyydellä. Siltikin keskustaan ajelee vaan vartin. Pitää siis saada koti myyntikuntoon ;) Mä TAHDON sinne maalle!

Sunnuntaina ajeltiin sitten Ruutin, sekä Satun ja koirien kanssa Lappeenrantaan kuulemaan Päivi Eerolan tiukka arvio tytöstä. Etukäteen tiesin, että nyt pudotaan maan päälle ja niinhän siinä sitten kävikin. Ruu oli kolmesta pennusta se kolmas :D Arvostelun kirjoitin kotisivuille. Onneksi nuo Ruutin arvostelussa mainitut viat on kaikki semmoisia, jotka vielä kehittyy. Ei 8kk pennun kuulukaan mun mielestä olla valmis vielä :) Eli ihan hyvin mielin sieltä silti pois lähdettiin. Itse esitin vielä mun suosikkipojan Lexan (Bridemoor's Future Flame) valioluokassa. Lexan esiintyminen ei ihan ollut parasta laatuaan, kun Lerppa bongasi kehän laidalta juoksuisen tytön ja kyllähän sitä tietää mitä tapahtui.. Lexa kuitenkin keikisteli itsensä luokkavoittajaksi. PU-kehässä ei sitten enää sijoituttu. Lexa on ihan huippuhyvä tyyppi! Se on siis meidän Nukkiksen velipuoli, kuuluisan Fellan jälkeläinen.

Maanantaina sitten nappasin Nemon ja Sumun mukaan ja lähdettiin treenaamaan tokoa kera sakemanni Konnan tänne meidän kentälle. Konna on aivan ihastuttava koira ja taatusti sai taasen mun sakemannikuumeen ihan taivaisiin. Nemon kanssa vaan hassuteltiin kaikenlaista ja Sumun kanssa yritettiin treenailla. Sumppa tarvii paljon, paljon enemmän häiriötreeniä, mutta ihan ookoosti se meni treenimäärään nähden. Luoksetulo oli kiva. Seuraamisissa yritti taasen edistää ja siksi mentiin askel taaksepäin ja otettiin vaan yhden-kahden askeleen pätkiä. Nouto ei sujunut siellä ollenkaan ja siinäkin sitten vaan pidettiin kapulaa suussa. Kotona nouto siis on melkein valmis jo. Lopuksi otettiin kimppapaikallamakuu ja Sumppa kesti ihan tosi tosi hienosti paikallaan. Yhden välipalkkauksen tein, ihan vaan varmuuden vuoksi. Se ei noussut edes silloin, kun Konnaa mentiin vapauttamaan. Hyvä Sumppura! Toivottavasti Hanna ei pahastu, että laitan yhden kuvan Konnasta tähän.. Se on vaan niiiiiiiin upea!